22.12.2016

Mitä raha merkitsee sinulle?


Rahaa rahaa, paljon rahaa. Annetaan kaikille vaan lisää rahaa niin ihmisten onnellisuus lisääntyy. Mitä enemmän rahaa sitä enemmän onnea. Jos sinulla on paljon rahaa niin pystyt ostamaan itsesi onnelliseksi. Rahalla saat hyvät terveyspalvelut, seuraa, elämyksiä ja paljon muuta. Raha on paras ystäväsi ja siihen voi aina luottaa. Jos sinulla on rahaa tilillä niin elämäsi on aina turvattua. Edellä esitin joitan ajatuksia rahasta ja mitä sillä voi tehdä. Mutta mitä raha merkitsee juuri minulle?

15.12.2016

Kurssit huipussaan, mitä tehdä sijoituksille


Kurssit ovat nyt todellakin huipussaan. Tämän huomaa ihan vain omaa salkkua tarkastelemalla. Plussaa on tullut melkein kymmenisen prosenttia. Jossain vaiheessa salkku oli miinuksellakin. Olikohan se vuosi sitten syksynä jos muistan oikein niin minulla oli salkku 7,5% miinuksella. Nyt olen taasen 7,8% plussan puolella. Mutta mitä tehdä sijoituksille?

8.12.2016

Kuinka säästää paljon rahaa

Olen lähikoina lukenut parista blogista paljon juttua erilaisista säästövinkeistä. Nämä tekstit saivat minut miettimään että millä tavalla minä itse säästän. Luulenpa että aika moni säästää samalla tavalla kuin minä mutta toivon silti että te lukijat saisitte joitain uusia ajatuksi säästämistapoihinne. Moni asia on vaikuttanut omaisuuteni kasvuun mutta luulenpa että säästäminen on ollut se tärkein juttu minulle.

2.12.2016

Kuukausikatsaus - Marraskuu 2016


Täytyy myöntää että en ole kovinkaan suuri marraskuu fani. Suomessa on nykyään monesti marraskuu sateinen ja ainakin tosi pimeä. No, tämä vuosi ei ollut kauheasti erilainen kuin aiemminkaan. Vähän tuli lunta mutta ei se ilo kauaa kestänyt. Itselleni sopii lämmin ilmasto parhaiten, talvi ei ole oikein ikinä ollut se oma juttu. Okei, onhan talvinen maisema todella hienon näköinen, mutta mieluiten katson sitä sisältä lämpimästä. Ja nyt kun katsoo ulos niin... No onneksi tuo keli ei haittaa säästämistä ja sijoittamista yhtään tippaa. Sillä saralla asiat ovatkin ihan mukavasti ja satkun rajapyykki lähestyykin uhkaavasti.

30.11.2016

Joulupuu keräys


Tähän asti olen viitannut kintaalla kaiken maailman hyväntekeväisyydelle. Olen ajatellut että suomessa maksan niin paljon veroja että siinä on jo ihan tarpeeksi hyväntekeväisyyttä. Aika iso osa veroista menee sosiaalimenoihin joilla sitten maksetaan vähän kaikenlaista. Ja me keskituloisethan näistä aika suuren osan maksamme. Mikä sai siis minut kääntämään pääni tässä asiassa?

26.11.2016

Black friday shoppailua ja liittyminen s-osuuskauppoihin


Tänään oli kaupoissa alennuspäivä nimeltään Black friday. Jenkeistä maailmalle levittäytynyt shoppailupäivä jolloin kaupat laittavat "hurjat" alet tuotteisiinsa. Itselläni oli vähän kaikenlaista ostettavaa agendallani: oli luuria, täysautomaattista espressokonetta, nahkahanskoja, pari joululahjaa ja housut. En kuitenkaan ollut tänä vuonna kovinkaan tyytyväinen elektroniikkatarjouksiin. Tutkin netistä eri liikkeiden tarjouksia kännyköistä ja kahvikoneista, mutta mikään ei oikein pistänyt silmään. Menen siis vielä työpaikan romu Lumialla ja perus kahvinkeittimellä. Espressot ja Pokemonin pelaamiset saa siis vielä hetkeksi unohtaa.

19.11.2016

Joulun merkitys minulle


Olen aina pitänyt joulusta. Lapsesta lähtien odotin aina innoissani lahjojen jakoa. Pidän myös kaikista jouluruoista, erityisesti graavilohesta, kinkusta, mädistä ja laatikoista. Eikä unohdeta myöskään joulusuklaata. Nykyään tietysti näin aikuisiällä joulun merkitys on muuttunut hiukan. Lapsena pääosassa olivat lahjat. Nyt kuitenkin pääosassa on perhe ja loma. Miten sitten vietän nykyään joulua?

13.11.2016

Sijoitusurani pahimmat tappiot ja mitä aion tehdä toisin

Nyt kun jenkkeihin on valittu uusi presidentti niin on hyvä käydä läpi oma sijoitussuunnitelma. Ensin pitäisi tietysti miettiä että onko minulla edes mitään suunnitelmaa vai olenko kokeillut sijoittamista vähän kaikenlaiseen ja heittänyt rahaa kankkulan kaivoon. Katsotaanpas mihin kaikkeen olen massiivisen pitkällä (n. 5 vuotta) sijoittajan urallani sijoitellut.

4.11.2016

Kuukausikatsaus - Lokakuu 2016


Talvi on tullut eteläänkin. Tätä tekstiä kirjoittaessa satelee hiljalleen ja maa täyttyy lumesta. Lokakuun alussa oli aika huonot kelit mutta nyt säätkin alkavat suosimaan. Olimme myös ulkomaanmatkalla jossa satoi aika rankasti. Olen huomannut että mitä vanhemmaksi tulee niin sitä nopeammin tuntuu että aika menee eteenpäin. Kaikkihan riippuu tietysti minusta itsestäni ja miten asiat koen, sillä eihän se aika oikeasti yhtään nopeammin etene kuin aikaisemminkaan.


30.10.2016

Sijoitusteni tilanne vertaislainoissa - Twino

Millaista on vertaislainoihin sijoittaminen? Pohdin uutta sijoituskohdetta tylsissäni kesällä. Tutustuin vertaislainaukseen yhtenä uutena sijoitusmuotona. Ajattelin että olisihan tuollaista kiva kokeilla.

Nyt olisikin sitten tilinteon aika. Kuinka tämä minulle uusi sijoitusmuoto on menestynyt ja minkälaisia mietteitä se on herättänyt?

22.10.2016

Mitä haluaisin nähdä Sijoitus-Invest messuilla 30.11.-1.12.

Olen yleensä aika laiska menemään erilaisiin tapahtumiin. Monesti ongelmana on työkuvioiden sovittaminen yhteen tapahtumien aikataulun kanssa. Nyt aion kuitenkin tehdä poikkeuksen sillä nämä messut ovat vain kerran vuodessa. Messukeskus on myös täydellinen paikka tällaiselle tapahtumalle. Toivottavasti uusi messupaikka auttaa messuja kasvamaan vielä lisää ja sitä myöden saadaan enemmän ihmisiä kiinnostumaan sijoittamisesta. Pasilaan on myös paljon paremmat liikenneyhteydet kuin Wanhaan satamaan missä messut olivat aiemmin.

15.10.2016

Miksi pidän matkustelusta


Tulin pari päivää sitten muutaman päivän ulkomaanmatkalla. Kävimme eräässä Eurooppalaisessa suurkaupungissa. Matka oli mielestäni erittäin onnistunut vaikkakin eteen tuli myös muutama vastoinkäyminen. Airbnb:n kautta varaamamme studioasunto sai mieleen tyrmän jossa ei ilma kiertänyt sitten yhtään. Paikka näytti "hieman" erilaiselta kuin kuvissa. Olemmeko vain tottuneet Suomessa niin hyvään asumisen laatuun että olimme ihan shokissa kun jouduimme asumaan muutaman päivän kylmässä ja kosteassa asunnossa joka näyttäisi Suomalaisin silmin katsoen täysin purkukuntoiselta? Minulla on kuitenkin syyni miksi pidän matkustelusta.

8.10.2016

Blogin kävijämäärä mahtavassa nousussa viime vuodesta

Jos seuraa mediaa yhtään niin on ollut viime aikoina mahdotonta välttyä lukemasta juttuja sijoittamisesta. Oli se sitten Pohatta kertoilemassa teeveessä säästämisen iloista, Martin Paasi kirjoittamassa lehdissä lapselle säästämisen ja indeksisijoittamisen riemusta, Terhi Majasalmi  puhumassa vaurastumisestaan ja kehottamassa muitakin vaurastumaan viikoittain Iltasanomissa tai Jukka Oksaharju kertomassa elämäntarinaansa ja buffaamassa uutta kirjaansa niin tuntuu että sijoittaminen on tapetilla. Kun ihmisillä lisääntyy kiinnostus sijoittamiseen niin myös me bloggarit hyödymme. Onkin ollut ihan mielenkiintoista nähdä miten tämä kaikki hype on vaikuttanut blogini kävijämääriin...

3.10.2016

Kuukausikatsaus - Syyskuu 2016


Syyskuu takana. Luonnosta huomaa jo että ei tässä enää kesää eletä. Aurinkoa on riittänyt, mutta onhan se välillä hiukan sadellutkin. Sijoitusasioissa ollaan elelty hiljaiseloa ilman mitään kovinkaan mainittavia tapahtumia. Vapaa-ajalla on ollut myös aika rauhallista, liikuntaa pitäisi varmaan hiukan yrittää taas lisätä. Ravintoloissa on tullut käytyä ihan kunnolla, fine diningia ja pikaruokaa on riittänyt. Lokakuussa olisi sitten vuorossa ulkomaan matka ja sitä onkin koko syyskuu jo odoteltu.

29.9.2016

Kuinka syödä halvalla, Vincit IPO tilaisuus ja salkkuni mylläys

Luin tässä taannoin ihan mielenkiintoisen artikkelin hesarista jossa kaksi perheenäitiä yritti syödä kuukauden 3,50€ budjetilla per henkilö per päivä. Toisella jäi jopa ylimääräistä mutta toisella taas sitten meni budjetti hiukan yli kun mies meni ylimääräiselle shoppailureissulle. Ihan hyvä tulos siis molemmilta. Omaan korvaani tuo 3,50€ päiväbudjetti kuulostaa jo vähän niukalta. Ajattelin tutustua tässä kirjoituksessa vähän omaan ruokavaliooni ja peilata sitä tuohon summaan. Olen myös käynyt tällä viikolla Nordnetin Vincit IPO tilaisuudessa ja uudistanut salkkuni rakennetta.

24.9.2016

Kannattaako lapsilisät sittenkään sijoittaa?

Tässä on jo muutaman viikon vellonut paljon keskustelua eri tiedotevälineissä lapsilisistä, niiden sijoittamisesta ja lapselle säästämisestä ylipäätään. On esitetty väitteitä kuten: Sijoita lapsilisäsi niin lapsestasi tulee lopulta miljonääri. Nordnetin Martin Paasi onkin jo joutunut taistelemaan tuulimyllyjä vastaan sillä kaikki eivät näitä väitteitä usko. Ottamatta kantaa näihin asioihin haluankin miettiä että mitä tekisin itse vastaavassa tilanteessa. Pohdinnasta tulee tietysti aika hypoteettista sillä minulla itselläni ei ole lapsia. Se ei silti estä miettimästä että mitä tekisin jos minulla sellaisia olisi.

18.9.2016

Mitä ystäväni ajattelevat säästäväisyydestäni?

Monesti luullaan että säästäväisyys tuo ongelmia ystävyyssuhteisiin. Luullaan esimerkiksi ettei voisi tehdä mitään kivaa yhdessä mikä maksaa. Työkaverini ihmetteli miten voin käydä ystävieni kanssa syömässä ja muissa aktiviteeteissa ja silti minulle jää paljon enemmän säästöön kuin hänellä meidän tienatessa saman verran.

15.9.2016

Verotuspäätös 2015




Lähetin huhtikuussa verottajalle postia. Minun piti ilmoittaa IB:stä saamani osingot ja hakea vähennyksiä työhuoneesta ja muista sijoittamiseen liittyvistä kuluista. Tänään sain verottajalta postia. Hyvä asia on että tällä kerralla meni ilmoittamani myynnit, osingot ja vähennykset kerrasta läpi, viimeksi tarvitsi vielä toimittaa lisäselvityksiä. Lähtötilanne oli että maksaisin 700 euroa jäännösveroa. Nyt tulleen päätöksen mukaan maksan kuitenkin 720 euroa veroa.

3.9.2016

Kuukausikatsaus - Elokuu 2016


Elokuu suhahti ohi. Olin osan lomalla ja osan töissä. Täytyy myöntää että töihin palaaminen ei ainakaan vähentänyt halua tavoitella taloudellista riippumuutta =D Toisaalta sitten taas työ lisää sosiaalisuutta varsinkin jos on konttorilla. Tällaiselle hiukan erakkoluonteiselle kaverille tuo on tärkeä juttu, on mielestäni hyvä pitää yllä sosiaalisia kontakteja.

Rahallisesti elokuu meni nappiin, ei tullut yllättäviä kuluja eikä tuhlailukaan kauheasti houkutellut.

27.8.2016

Paljastin äidilleni omaisuuteni arvon - kuinka hän reagoi?

Rahasta puhuminen on vaikeaa monelle suomalaiselle. Harva haluaa raha-asioistaan puhua mutta minä teinkin juuri näin. Tai ainakin yritin...

Soittelimme äitini kanssa ja juttelimme niitä näitä. Sitten sainkin päähäni että haluan testata ihan vain tieteellisen tutkimuksen vuoksi että miten hän reagoisi, jos kertoisin paljon omaisuuteni arvo on nykypäivänä. Hänen vastauksensa olikin aika yllättävä!

20.8.2016

Kuinka päästä eroon ostohimosta


Minua on vaivannut jo monta kuukautta ikävä ostohimo. Ostohimoni keskittyy kelloihin ja nimenomaan vähän parempiin kelloihin, kuten Omegaan ja Tudoriin. Olen jopa käynyt sovittelemassa eri malleja joten aika lähellä ollaan ratkeamista. Tämä ei ole mikään pikkusumma enää sillä tuollainen kello maksaisi melkein nelisen tonnia.

13.8.2016

Ensimmäistä kertaa Nordnetin tilaisuudessa


Olen joskus aiemminkin miettinyt meneväni Nordnetin järjestämiin tilaisuuksiin. Aiheet ovat olleet ihan mielenkiintoisia kuten jonkin yrityksen tulosjulkistuksen etkot. Ongelma on ollut vain se että olen yleensä töissä tilaisuuksien aikaan koska ne ovat aamulla puoli yhdeksästä alkaen. Nyt minulla oli kuitenkin hyvä syy osallistua, sillä olin viimeistä viikkoa lomalla.

5.8.2016

Kuukausikatsaus - Heinäkuu 2016


Täytyy myöntää että heinäkuu on ehdottomasti lempikuukauteni koko vuodesta. Sää hellii kerrankin niin kuin haluan ja pidän yleensä silloin lomani. Tämä vuosi oli taas hyvää jatkumoa erinomaisten heinäkuiden sarjassa. Nautimme lomastamme monin eri tavoin. Ostimme muutaman elämyslahjakortin offerilla.com:sta, kävimme uimassa ja Turun matkalla. Tällaiseen lomailuunhan voisi melkeinpä tottua =)

30.7.2016

Kuinka rikastua

Rikastuminen on monella mielessä. Nettikin on täynnä ohjeita joilla voi muka rikastua ilman työtä. Itse en oikein luota noihin "Housewife worked from home and made $4000 in a week" -mainoksiin. Minun mielipiteeni on se että rikastuminen vaatii kovaa työtä ja päättäväisyyttä. Hyviin tuloksiin vaaditaan se että oikeasti panostaa asiaan, niin myös tässä. Ihmisillä on eri syitä miksi he haluavat lisää rahaa.

24.7.2016

Tavara ei tuo onnea... vai tuoko?

Maailma hukkuu tavaraan ja tehtaat suoltavat koko ajan sitä lisää. Ihmiset tykkäävät shoppailla ja hankkia uutta. Mutta voiko tavara tuoda onnea?

16.7.2016

Bussi haisee... mutta loma ei!


Eilen menimme juhlimaan tyttöystäväni ja muutaman hänen kollegansa kanssa erääseen keskustan ravintolaan. Menin bussilla sillä ajattelin juoda muutaman olusen. Bussimatka keskustaan kestää sellaisen 40 minuttia. Ostin seutulipun mobiiliapilla ja nousin bussiin. Huh mikä lemu, koko bussi haisi valehtelematta mädälle kananmunalle. Eli siis rikille. En toki tiedä hajun lähdettä tarkasti. Mutta oli erittäin mukavaa körötellä siinä lemussa stadiin asti =D

1.7.2016

Kuukausikatsaus - Kesäkuu 2016


Kesäkuu oli mukava kuukausi sillä saimme muutettua uuteen kotiin. Nyt tilaa on meille riittämiin. Emme ole saaneet vielä ihan kaikkia sisähommia valmiiksi, mutta moni niistä hommista on vain pientä viimeistelyä. Kun ne saisi valmiiksi niin voisi sitten keskittyä pihahommiin. Ei meillä ole vielä edes grilliä tai pihakalusteita ja terassikin pitäisi käsitellä.

24.6.2016

Britannia ulos EU:sta - mitä jokaisen sijoittajan tulee tietää

Nyt se on sitten tapahtunut. Briteillä oli nimittäin eilen kansanäänestys siitä jäävätkö he Euroopan Unioniin vai eivät. Ja britithän äänestivät EU eron puolesta. Tulos oli shokki markkinoille sillä punta laski kuin lehmän häntä dollariin nähden. Myös osakefutuurit ovat suuressa laskussa pois lukien avoinna olevat aasian markkinat jotka ovat vain pienoisessa laskussa (Kiina lähinnä). Tässä tekstissä en halua ottaa kantaa eron syihin vaan siihen miten itse aion toimia tilanteessa osinkoja haalivana sijoittajana.

19.6.2016

Remontin ihanuudesta, osa 2

Melkein kuukausi sitten kirjoitin että olimme aloittaneet uuden kämppämme remontin. Valitettavasti budjetti ei ole taaskaan pitänyt ja remontti ei ole vielä valmis. Ihan alun alkajaisiksi mietin että remontista selviäisi n. 8000€, mutta hyvin nopeasti kävikin ilmi että eihän tuolla rahalla saisi vielä oikein mitään. Nyt budjetti on 15 000€ tuntumassa, ja loppu on jo aika lähellä. Aluksi arvioin myös että remontti veisi 3 viikkoa. Sekään ei pitänyt paikkaansa sillä ensi viikolla on jo remontin kuudes viikko.

Olen oppinut tästä remontista montakin asiaa:

- Nälkä kasvaa syödessä. Moni asia on vaihtunut parempaan tai olemme korjanneet kämpässä olevia pieniä puutteita uusilla ratkaisuilla. Esimerkkeinä jääkaappi ja pönttö olivat molemmat parinkymmenen vuoden takaa.

-Kannattaa olla tarpeeksi rahaa remonttiin. Olisi ottanut aika paljon päähän jos olisi rahat loppuneet kesken. Onneksi olimme molemmat tyttöystäväni kanssa säästäneet remonttia varten pitkän pennin käteistä että meillä on sitten varaa maksaa ylityksistäkin.

-Remontointi töiden jälkeen on yllättävän rankkaa. Osa budjetin ylityksestä johtui siitä että emme jaksaneetkaan tehdä niin paljoa itse kuin alun perin suunnittelimme.

-Urakoitsijan kanssa kannattaa olla tiukkana. Monesti joku urakoitsijan ratkaisu ei ollut mieleemme ja pyysimme häntä tekemään asian toisella tavalla samaan hintaan. Miten muuten olisimme saaneet sellaista kun halusimme.

-Olen tietysti oppinut joitain asioita remontoinnista, mutta täytyy myöntää että tämänkin kokemuksen jälkeen aion pysytellä IT-hommissa ja jättää remppahommat osaajille.

Huh, vielä viikko tätä iloa jäljellä ja sitte pääsisi muuttamaan, ei kyllä haittaisi yhtään jos remontti olisi ohi jo nyt! =)

12.6.2016

On se Kone aika kone!

Minulla on tällä hetkellä salkussani kymmeniä yhtiöitä, lähemmäs viisikymmentä. Määrä on kuitenkin ollut laskussa jo jonkin aikaa, parhaimmillani omistin 94 eri yhtiötä. Monia yhtiöitä oli todella pieni siivu. No tulihan tuokin juttu kokeiltua, mutta ei siinä kyllä järkeä ollut. Liika on liikaa. Nyt yritän rakentaa salkkuani niin että otan toimialan huomioon liiallisia yhtiömääriä välttäen. Alla tämänhetkinen toimialajakaumani:

Öljy ja kaasu    7,62%
Perusteollisuus    0,74%
Teollisuustuotteet ja -palvelut    7,20%
Kulutustavarat    9,12%
Terveydenhuolto    10,89%
Kulutuspalvelut    8,38%
Tietoliikennepalvelut    1,67%
Yleishyödylliset palvelut    1,53%
Rahoitus    15,74%
Kiinteistöt    24,85%
Teknologia    12,27%

Silmiinpistävää on kiinteistöjen suuri osuus. Olen ajatellut sen näin: Koska en halua omistaa suoraan kiinteistöjä niin omistan mieluummin yhtiöitä jotka ovat alalla. Toisaalta en halua että salkkuni koostuu pelkästään kiinteistöyhtiöistä joten en halua enää kasvattaa tuota prosenttia. Onneksi se tulee pienenemään luonnollista kautta kun ostan muiden toimialojen yhtiöitä.

Yritän lisätä Suomalaisten yhtiöideni määrää pikku hiljaa. Ongelma on vain se että Suomalaisilla yhtiöillä on verraten lyhyitä osingonkasvuputkia verrattuna jenkkeihin kuten esim. Oksaharju toteaa tässä blogikirjoituksessaan. Tuosta suuryritysten listasta valitsin salkkuuni Koneen. Osinkotuotto on tällä hetkellä 3,5%. Osinko oli vielä vuonna 2009 0,325€ sen kasvaen nykyiseen 1,40€. Keskimääräinen vuosikasvu oli siis 27,6%. Toivotaan että koneen kasvu jatkuu.

Toinen kiinnostukseni kohde on Raisio, josta todennäköisesti tulee ensi vuonna eurooppalainen osinkoaristokraatti. Määritelmä on 10 vuotta osingonkasvua. Osinkotuoto on 3,8%. Osinko oli vuonna 2006 0,03€ ja nyt 0,16€. Keskimääräinen vuosikasvu on 20,6%. Luulenpa että Raisio olisi mukava lisä salkkuuni ja ostan sitä todennäköisesti kuun lopussa 1000€.

Mitä mieltä sinä olet Koneesta ja Raisiosta, sopisiko nämä hyvin osingonkasvattajan salkkuun?

4.6.2016

Kuukausikatsaus - Toukokuu 2016


Toukokuussa asunnon remontti on edennyt aika hyvin ja sitä ei ole onneksi enää paljoa jäljellä. Laitoin asunnosta puolet omaisuuteeni, ja käytin asunnon arvona alueen keskipyyntejä siten että vertasin asuntoamme muihin saman kuntoisiin ja kokoisiin asuntoihin alueellamme. Miksi käyttäisin ostohintaamme, koska olemme laittaneet asunnon remonttiin niin paljon rahaa kiinni ja teimme mielestämme kaupat hyvään hintaan jo alun alkaenkin. Toisaalta asunto muodostaa enää pienen osan kokonaisvarallisuudestani sillä sen sijaan että omistaisin asunnon itse niin omistammekin sen puoliksi tyttöystäväni kanssa.

Sijoitusvarallisuutta pyrin kasvattamaan kaikin keinoin, sillä se on se varallisuus jonka oletan myös tuottavan jotain. En kuitenkaan aio laittaa kaikkea rahaa markkinoille varsinkaan nyt koska osakkeiden arvo on huipussaan. Olen vielä hieman kahden vaiheilla josko sijoittaisi 1500€ korkeatuottoinen.fi palveluun ja 1500€ topfinance.fi palveluun. Riskiä näistä vippi yrityksistä löytyy, mutta myös tuotto-odotus on kohdillaan. Ja ne olisivat kuitenkin vain alle 5 % salkun kokonaisarvosta.


Osingot

 

 

  • Apple Inc. (AAPL) - $5.71
  • AbbVie Inc. (ABBV) - $12.54
  • BMW - $10.71
  • Caterpillar Inc. (CAT) - $1.54
  • Cracker Barrel Old Country Store, Inc - $9.91
  • Chatham Lodging Trust (CLDT) - $9.57
  • CVS Health Corporation (CVS) - $5.53
  • General Mills, Inc. (GIS) - $0.92
  • Main Street Capital (MAIN) - $10.98
  • Realty Income Corp. (O) - $11.94
  • Omega Healthcare Investors, Inc. (OHI) - $36.54
  • Sampo Oy (SAMAS) - $127.07
  • Starbucks Corporation (SBUX)- $3.60
  • STAG Industrial, Inc. (STAG) - $11.24
  • S Osuuspääoman korko - $61.68
  • AT&T, Inc. (T) - $12.96


Osingot yhteensä: $332.44 ennakonpidätyksen jälkeen $277.28, eroa viime vuoteen +37%.
Olen ihan tyytyväinen osinkoihin, suurin vaikutus oli Sammon isolla osingolla.

Korkokulut $19.50

Osinkotulot vastaavat 30% tämän kuun menoistani, vuoden keskiarvo 19%. Laskutapa on aika yltiöpositiivinen sillä en laske menoihini maksamaani asuntolainaa, vain sen korot. Ennakonpidätys ei myöskään sisällä kaikkia osinkoveroja, mutta ne on todella vaikea laskea etukäteen koska niistä voi vähentää niin monta eri verovähennystä.

Vuoden netto-osinko tavoitteestani ($3000) on nyt saavutettu 35%. Vielä olisi 7 kk aikaa vastaanottaa osinkoja. Alkaa näyttää siltä etten aivan taida päästä tavoitteeseeni tällä kertaa. On tässä toki vielä mahdollisuuksia mutta toistaiseksi näyttää aika heikolta.

Minulla oli tässä kuussa yhteensä 16 kpl osingonmaksajia.

Vuoden aikana kertyneet osingot yht. $1076.82

Tulot/Menot


Tulot:

2272€--Palkka
244€--Osinkotulot
€--Lisätulot

Tulot yhteensä: 2516€

Menot:


348€--Asuminen
--Vaatteet
40€--Muu shoppailu 
36€--Vakuutusmaksut
--Terveyskulut
110€--Perusruoka 
45€--Ravintola
31€--Viihde
9€--Välityskulut
114€--Matkailu
--Matkakortti
18€--Sijoituslainan korkokulut 
-- Harrastukset
--Työttömyyskassa
58€--Auto ja bensa

Menot yhteensä: 809€

Säästösumma oli tässä kuussa 1707€ eli 68%. Palkkatulot olivat normaalit ja osinkotulot ihan ok.

Asumiskuluihin tulee puolet vastikkeesta, taloyhtiölainasta, vesimaksusta, sähköstä ja netistä. Lainanlyhennyksen merkkaan säästöksi. Tässä ja ensi kuussa asumiskuluni olivat tavallista suuremmat koska tällä hetkellä maksamme osittain kahta asuntoa. Heinäkuusta lähtien asumiskulut palautuvat normaaliksi.

Ei tullut paljon käytettyä rahaa sillä remontti piti kiireisenä. Sama teema jatkuu ainakin osaltaan kesäkuun yli.

Vuoden 2016 tavoitteeni on päästä 65% säästämisasteen yli. Tässä kuussa pääsin hienosti tavoitteeni yli.

Vuoden keskimääräinen säästöprosentti on 60%.

Kaupat


Ostot


CSCO
GIS
GLW
KNEBV

Myynnit


LXP
VTR


Tässä kuussa käänsin katseeni osittain Helsingin pörssiin. Yritin etsiä yrityksiä jotka ovat maksaneet monta vuotta kasvavia osinkoja ja joissa olisi hyvä yield. Tällä kertaa Kone tarttui haaviini. Kesäkuussa harkitsen Raision ostoa. Myyntejäkin tuli toki tehtyä. Halusin vielä keventää kiinteistöyhtiöiden painoarvoa salkustani sillä mielestäni niiden osuus oli liian suuri salkun arvoon nähden. Nyt olen tyytyväinen koska niiden osuus on enää alle 25% salkustani.

Tarkat osto/myyntimäärät voit katsoa salkustani.

Omaisuus


Omaisuus 4.6.2016
84 396€, eroa viime kuuhun +6%, viime vuoteen +44%

Sijoitussalkun arvo 4.6.2016
57 504€, eroa viime kuuhun +7%

Sijoitusvarallisuuden tunnuslukuja          

Yrityksiä yhteensä    47      
Sijoituslaina IB    $14 456    12 719 €    24,38%
Arvo $65 359    57 504 €  
Arvo - laina    $50 903    44 785 €  
Voitto/tappio     $4 418    3 887 €    6,76%
Osinko bruttona vuodessa $2 869    2 524 €  
Osinko bruttona kuukaudessa    $239    210 €  
Salkun osinko % arvolle/ostohinnalle    4,39%    4,71%  

Minkälainen kuukausi sinulla oli?

21.5.2016

Remontin ihanuudesta

Tällä hetkellä meillä on menossa uuden asunnon remontti. Remonttia on vasta viikko takana mutta alkaa jo kisaväsymys iskeä. En muistanutkaan miten rankkaa on töiden jälkeen mennä aina maalailemaan ja kokoamaan ikean kalusteita vaikka eihän siitä ole kuin vähän yli pari vuotta kun viimeksi tuli asuntoa remontoitua. Aika kultaa muistot. Toivottavasti sitten lopputulos on kaiken vaivan arvoinen. Itse en pysty ymmärtämään ihmisiä jotka jaksavat hartiapankilla rakentaa muutaman vuoden omakotitaloa. Kuinka he jaksavat töiden jälkeen aina tehdä lisää työtä.

Ilmeisesti olen hiukan liian laiska tällaiseen. Vielä pitäisi muutama viikko jaksaa ja sitten tämä rypistys on ohi. Budjettikin on "hiukan" heikossa hapessa. Budjetoin alunperin nimittäin 8000 € remonttiin, mutta nyt kun laskin tarkemmin niin budjetti onkin lähempänä 13 000 €. Laskin näköjään alakanttiin lähes jokaisen kulun, suurimpina ylityksinä varmaan urakoitsijan arvio hänen työstään. Toisaalta meillä ei ole mitään hätää sillä olemme säästäneet tätä varten rahaa. Sain ihan hyvin rahaa irti vanhan asuntoni myynnistä.

Ajattelin käyttää alunperin osakkeisiin siitä rahasta jonkun 17 000 €. Nyt luulen että käytänkin vain jonkun 14 000€. Saahan silläkin toisaalta muutaman hyvän osakkeen =) Aion hajauttaa ostot ajallisesti ainakin vuoden ajalle.

Toivottavasti pääsisimme pian muuttamaan että voitaisiin nauttia uudesta pihasta ja isommasta tilasta.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on remontista?

14.5.2016

Uusi asunto






Kuten edellisestä blogipostauksesta siis kävi ilmi, saimme myytyä vanhan asuntomme hyvään hintaan ja ostettua uuden rivarikolmion Vantaalta. Meillähän tilanne on sellainen että asumme kolmisteen avovaimon ja kissan kanssa 30 neliön yksiössä jossa ei ole edes parveketta. Tilaa on niukalti ja nyt kun kelit ovat mitä parhaimpia on alkanut ottamaan päähän ettei ole omaa pihaa. Uudessa kämpässämme on iso oma piha jonne voisi laittaa kasvamaan vaikka jotain hyötykasveja. Tilaa on myös ruhtinaallisemmin, n. 70 neliötä. Tuo on ihan hyvä juttu, sillä alkaa jo hieman kyllästyttämään tämä tilanpuute.

Teimme molemmat kaupat ilman välittäjää, vanhan asunnon myynnin ja uuden oston. Molemmista jäi aika hyvä vaikutelma. Pyysin asuntooni paikalle alueen suurimman välitysliikkeen edustajan arvioimaan asuntoni jotta osaisin myydä sitä oikeaan hintaan. Vaikutti siltä että välittäjä halusi myydä kohteen halvalla että saisi kaupat tehtyä nopeasti. Tein tästä omat päätelmäni ja laitoin asunnon myyntiin hintaan joka oli mielestäni sen arvo. Kaupat tulikin tehtyä noin viikon päässä ilmoituksen laitosta oikotiehen. Hauskinta oli että laskin saaneeni 8000€ enemmän kuin jos olisin antanut kohteen kiinteistönvälittäjälle. Ihan mukava säästö siis =))

Nyt olisikin sitten aika remontoida asuntoa. Teemme itse joitain maalaushommia yms. ja loput ostamme ammattilaisilta. Budjetti on ~10 000€. Emme laittaneet niin paljoa kiinni asuntoon kuin olisimme pystyneet, sillä halusin jättää liukumavaraa remonttibudjetille. Otimme siis 25 vuoden lainan. Toinen syy oli että haluan laittaa osan rahoista kiinni sijoituksiin tuottamaan. Miksi maksaa nyt paljon lainaa pois, kun korotkin ovat niin matalalla todennäköisesti vuosikausia? Annan mieluummin sijoitusten korkoa korolle efektin toimia. Kyllä sitä asuntoa kerkeää lyhennellä sitten myöhemminkin, vaikka useita tuhansia kerralla.

Loppujen lopuksi säilytin vanhan pankkini, eli Nordean. Heiltä saimme 0,8% marginaalin joka oli linjassa muidenkin pankkien kanssa. Tosin op:lla oli muistaakseni hiukan korkeampi marginaali. Vaikka olisi ottanut heiltä kaikki turhat palvelut kuten lainan takaisinmaksuturvan ja sijoitukset ja liittynyt etuasiakkaaksi yms. olisimme saaneet vain 0,9% marginaalin. Olen ollut tyytyväinen Nordeaan ja varsinkin omaan virkailijaani jolle voi aina soitella jos on ongelmia.

Vaikka ostimme nyt yli tuplasti isomman asunnon niin asumiskulumme pysyvät aikalailla samana kuin ennen, mutta tilaa tulee mukavasti lisää. Laskimme että 550€ tulee maksamaan asuminen kaikkine kuluineen molemmilta, eli yhteensä 1100€ kuukaudessa. Joudun ehkä hiukan korottamaan tuota menoexcelini asumiskulut -saraketta johon ei kuulu lainanlyhennys osana asumiskuluja, ehkä jollain 40 eurolla. Sitten se tulisi olemaan 250€ mikä ei vielä ole paljoakaan.

Nyt pitää vain jaksaa remontoida ja sitten pääsee nauttimaan kesästä oman saunan ja pihan äärelle =)

Minkälaisia kokemuksia sinulla on asunnoista?

6.5.2016

Kuukausikatsaus - Huhtikuu 2016


Huhtikuu oli todella mielenkiintoinen. Saimme asuntoni myytyä ja viimeistelemme kaupat tässä kuussa uudesta asunnosta. Sain asunnostani lähes pyyntihintani, joten siitä riittää hyvin uuteen kämppään. Laitetaan uuteen asuntoon kiinni n. 20 k molemmat, joka sisältää yhteensä 10 k remonttirahaa. Siten saamme toivottavasti unelmiemme asunnon. Toivomme mukavaa kesäsäätä että pääsee grillailemaan ja viettämään muutenkin aikaa uuden kämpän terassilla.

Nyt onkin sitten pari viikkoa tilanne jossa olen asuntovelaton, sitten teemme kaupat uudesta kämpästä. Toivottavasti rahat eivät kutita tilillä liikaa ja en tilaa vegasin matkaa =D

Sijoitusten osalta ollaan menossa oikeaan suuntaan, arvo nimittäin kasvaa kasvamistaan. Toki johtuen suuremmilta osin lisäsijoituksista.


Osingot

 


  • The Bank of Nova Scotia (BNS) - $12.54
  • Hannon Armstrong Sustainable Infrastructure Capital (HASI) - $30.00
  • The Coca-Cola Company (KO) - $12.60
  • Lexington Realty Trust (LXP) - $33.32
  • Main Street Capital (MAIN) - $10.98
  • Medtronic plc (MDT) - $4.94
  • New Residential Investment Corp. (NRZ) - $96.60
  • Realty Income Corp. (O) - $11.94
  • Occidental Petroleum Corporation (OXY) - $13.51
  • STAG Industrial, Inc. (STAG) - $11.24
  • The Toronto-Dominion Bank (TD) - $10.96
  • W. P. Carey Inc. (WPC) - $28.25
  • SSO osuusmaksun korko - 6€


Osingot yhteensä: $283.77, ennakonpidätyksen jälkeen $241.98 eroa viime vuoteen -43%

Viime vuonna omistin vielä hulluja ETN papereita kuten MORL ja BDCL. Ne toki maksoivat paljonkin osinkoja, mutta pääomakin tuhoutui huimaa vauhtia. Nyt tunnen että osinkovirtani on turvallisemmalla pohjalla.

Korkokulut $19.07

Osinkotulot vastaavat 19% tämän kuun menoistani, vuoden keskiarvo 17%. Laskutapa on aika yltiöpositiivinen sillä en laske menoihini maksamaani asuntolainaa, vain sen korot. Ennakonpidätys ei myöskään sisällä kaikkia osinkoveroja, mutta ne on todella vaikea laskea etukäteen koska niistä voi vähentää niin monta eri verovähennystä.

Vuoden netto-osinko tavoitteestani ($3000) on nyt saavutettu 26%. Ihmeitä täytyy kyllä tapahtua jos aion tuohon päästä, sillä forward brutto-osinkoni ovat vasta alle tuon kolmen tonnin =D

Minulla oli tässä kuussa yhteensä 13 kpl osingonmaksajia.

Vuoden aikana kertyneet osingot yht. $799.54

Tulot/Menot


Tulot:

2240€--Palkka
210€--Osinkotulot
€--Lisätulot

Tulot yhteensä: 2450€

Menot:


210€--Asuminen
--Vaatteet
270€--Muu shoppailu 
€--Vakuutusmaksut
25€--Terveyskulut
150€--Perusruoka 
163€--Ravintola
21€--Viihde
9€--Välityskulut
170€--Matkailu
7€--Matkakortti
17€--Sijoituslainan korkokulut 
37€-- Harrastukset
--Työttömyyskassa
57€--Auto ja bensa

Menot yhteensä: 1129€

Säästösumma oli tässä kuussa 1321€ eli 54%. Palkkatulot olivat normaalit ja osinkotulot aika passelit.

Asumiskuluihin tulee puolet vastikkeesta, taloyhtiölainasta, vesimaksusta, sähköstä ja netistä. Lainanlyhennyksen merkkaan säästöksi.

Huhtikuussa ei ollut mielestäni mitään hälyttäviä kuluja, ravintolaan meni aika paljon rahaa mutta se ei haittaa koska siellä on niin kiva käydä.

Vuoden 2016 tavoitteeni on päästä 65% säästämisasteen yli. Tässä kuussa en taaskaan päässyt tavoitteeseeni, mutta ei jäänyt paljosta enää kiinni.

Vuoden keskimääräinen säästöprosentti on 58%.

Kaupat


Ostot


AMGN
DIS
SBUX
TROW

Myynnit


MDT
MSFT
NOV
STX


Kylläpäs tuli taas tehtyä ostoja ja myyntejä. No kaipa se vauhti pikkuhiljaa rauhoittuu. Sain taas sijoitettua perinteiset 1000€ palkkatuloista ja pidän velkaisuuden 25 prosentissa ainakin toistaiseksi.

Tarkat osto/myyntimäärät voit katsoa salkustani.

Omaisuus


Omaisuus 6.5.2016
79 241€, eroa viime kuuhun +5%, viime vuoteen +36%

Omaisuuteni arvo on noussut mahtavasti viime kuusta, hienoa!

Sijoitussalkun arvo 6.5.2016
53 762€, eroa viime kuuhun 3%

Sijoitussalkun arvo on noussut taas lähinnä lisäsijoitusten ansiosta

Sijoitusvarallisuuden tunnuslukuja           
Yrityksiä yhteensä    50       
Sijoituslaina IB    $14 237    12 461 €    25,16%
Arvo $61 425    53 762 €   
Arvo - laina    $47 188    41 301 €   
Voitto/tappio     $2 875    2 516 €    4,68%
Osinko bruttona vuodessa $2 872    2 514 €   
Osinko bruttona kuukaudessa    $239    209 €   
Salkun osinko % arvolle/ostohinnalle    4,68%    4,91%   

Minkälainen kuukausi sinulla oli?

30.4.2016

Kuinka hoidamme raha-asiat parisuhteessamme


Mielestäni on mielenkiintoista jutella ihmisten kanssa heidän rahankäytöstään ja siitä miten he hoitavat raha-asioita parisuhteessaan. Tapoja on niin monia. Jotkut haluavat jakaa kaikki rahat ja käyttävätkin yhteistä tiliä jonne molempien palkat sitten tulevat. Jotenkin tuntuu että tämä on aika vanhanaikainen tyyli, sillä kollegoistani näin toimii lähinnä vanhemmat ihmiset jotka ovat olleet kymmeniä vuosia naimisissa. Tämä tapa voi olla ongelmallinen eritoten silloin jos on kaksi ihmistä joilla on todella erilaiset rahankäyttötavat ja toisen tapa haittaa toista. Toisaalta tämä voi olla toimiva tapa jos on kaksi suunnilleen samalla lailla rahaa käyttävää ihmistä, tai kumpaakaan ei haittaa jos toinen käyttää enemmän. Meillä tämä ei toimisi sillä vaikka tyttöystäväni säästääkin jonkin verran kuussa, niin ei hän ihan minun tasolleni pääse =D

Toinen tapa on erottaa rahat toisistaan täydellisesti. Molemmat maksavat esim vuokrasta puolet omilta tileiltään, ostavat ruokansa itse ja ravintoloissa omat annoksensa. Tämä tapa sopii heille jotka eivät halua yhdistää rahajaan kumppaninsa kanssa.

Meidän tapamme on sekoitus kumpaakin. Palkat tulevat meidän henkilökohtaisille tileillemme. Sitten meillä on yhteisenä tilinä asumistili, josta maksamme asumiseen liittyvät kulut. Meillä on myös yhteinen ruokatili jonne laitamme kuukausittain tietyn summan rahaa. Muita yhteisiä tilejä mitä meiltä löytyy on matkatili jonne säästämme yhdessä tulevia matkoja varten. Jos ruokatililtä jää ylimääräistä niin siirrämme sen matkatilille. Viimeinen yhteinen tili mikä meiltä löytyy on nimeltään deittitili, ja tähän keräämme rahaa yhteisiä aktiviteetteja varten kuten teatteri, leffat, ravintolat yms. Deittitili estää sen että jompikumpi joutuisi aina tarjoamaan. Kaikki muut rahat jotka eivät mene näille yllä oleville tileille voi käyttää itseensä.

Olemme saaneet yhteisten tilien käytöllä taloutemme rullaaamaan niin ettei kummallekaan tule oloa että maksaisi enemmän kuin toinen tai että raha-asioiden hoito veisi liikaa aikaa. Tämä on hyvä asia sillä monen parisuhteen eron syynä on juuri raha.

Kuinka te hoidatte raha-asiat parisuhteessanne?

16.4.2016

Mitä tekisit jos saisit 10k ylimääräistä rahaa?


Ajattelin myydä kesällä asuntoni. Pyysin kiinteistönvälittäjän arvioimaan kämppääni, ja sen perusteella laskin että uuden kämpän remontoinnin ja käsirahan jälkeen minulla olisi n 10 000€ ylimääräistä rahaa kädessäni. Nyt olenkin miettimässä että mitä noill rahoilla pitäisi tehdä.

Minulla on jo muutama idea, olen mm. ajatellut että sijoittaisin koko potin osinkoa maksaviin jenkkiosakkeisiin. Sijoittaisin näistä rahoista 500€ kuussa että saisin parempaa ajallista hajautusta. Laskin että kun kaikki rahat on sijoitettuna, niin 3% osinkotuotolla lisäisin kuukausittaista brutto-osinkovirtaani 25€.

Toinen ideani on että että sijoitan 5000€ ylläolevan suunnitelman mukaisesti, ja sitten loput 5000€ näin: 1500€ korkeatuottoinen.fi, 1500€ topfinance.fi ja loput 2000€ laittaisin fundu.fi palveluun. 2 edellämainittua on pikavippifirmoja jossa sijoitat yritykseen ja saat korkeatuottoisen tapauksessa 8% ja topfinancen 10% vuosituottoa. Veroa menisi vain 7,5% koska kyseessä on listaamattomat yritykset. Lisätietoa ko. yritysten sivuilta.

Fundu on taas joukkorahoituspalvelu, ja ideana on että sijoitat yritysten lainoihin. Lainoista saa n. 10% korkoa vuodessa. Minulla ei ole tietoa että paljon menee veroa. Toinen ideani on mielestäni riskillisempi kuin ensimmäinen, sillä pikavippialan sääntelyä voidaan muuttaa koska tahansa. Kukaan ei tiedä jäävätkö rahat silloin jumiin yrityksiin. Myös tuossa Fundussa on aimo annos riskiä; startup ei ottanutkaan tuulta alleen eikä maksa velkaansa.

Tyttöystäväni on taas sitä mieltä että koko potti pitäisi vain jättää tilille. Sitten jos meillä olisi jotain kallista ostettavaa kuten uusi auto, niin tililtä voisi helposti maksaa ostokset käteisellä. Tässä vaihtoehdossa nyppii hiukan se että rahat eivät tuottaisi mitään.

Yksi mahdollisuus olisi myös maksaa asuntolainaa 10 000€ verran enemmän. Mutta en tiedä näenkö sitä niin järkevänä vaihtoehtona koska ostamme asunnon puoliksi ja otamme yhteisen lainan. Koska tyttöystäni ei maksaisi myös tuota samaa summaa niin periaatteessa minä hyötyisin tuosta summasta vain puolet.

Sitten hulluimpana ideana mietin että ostaisin Omega kellon ja pienen avoauton tai Vespan skootterin =D Sillä olisi kiva kruisailla kesällä.

Mitä sinä tekisit tällä ylimääräisellä rahalla?

8.4.2016

Interactive Brokers: Veroilmoitus 2015



Taas on käsillä se jännä hetki vuodesta kun pitää korjata esitäytettyä veroilmoitusta. Postitin omani jo viime viikolla, mutta toki aikaa olisi ollut toukokuuhun. Verottaja muisti ikävästi 700€ mätkyillä. Merkkasin muut tulonhankkimiskulut pääomakuluista -kohtaan seuraavat:

Laskentakaava: tulonhankkimiskulut * pääomatuloveroprosentti = (850€ * 0,30)
  • Kulun määrä: 240 euroa, Internet-yhteys (100 % vähennys)
  • Kulun määrä: 410 euroa, Työhuonevähennys, huomattavat sivutulot
  • Kulun määrä: 200 euroa, Tietokone (100% vähennys), 25% vuotuisina menojäännöspoistoina
Tästä tulee säästöä 255€.

Tulonhankkimislainan korkoja merkkasin 130€. Vähennys pääomatuloista maksettavasta verosta: 39€ (130€ * 0,3)

Katsotaan nyt vielä miten nuo verot lopulta suttaantuu kun ilmoitan kaikki kaupat ja osingot. Tämä on nyt toinen kerta kun ilmoitan verottajalle Interactive Brokersissa olevien osakkeideni tapahtumia. Viime vuoden kommelluksista voit lukea tästä ja tästä. Nyt on kuitenkin uusi vuosi ja uudet kujeet. Olen siis miettinyt miten voisin raportoida verottajalle tiedot niin että ei tarvitsisi lähetellä lisäselvityksiä, mutta kuitenkin myös helposti.

Tänä vuonna tein raportoinnin seuraavasti: Tulostin IB:n activity raportista kohdan "Realized and unrealized performance summary" ja alleviivasin verottajaa varten oikean total summan. Osinkoihin merkkasin veroilmoitukseen total euro summan samasta IB:n default activity statementista. Ja ennakonpidätykseen raportin kohdan witholding tax. Mielestäni IB:n tax-tax forms-dividend report ei ole kovinkaan hyödyllinen Suomessa, sillä se on tehty jenkkilää varten.

Näistä osingoista ja osinkojen ennakonpidätyksistä en laittanut verottajalle tällä kertaa mitään liitteitä. Katsotaan tuleeko ilmoitus bumerangina takaisin. Viime kerralla haluttiin yhtä sun toistakin laskua ja liitettä, mutta toivotaan että tällä kertaa menisi helpommin läpi.

Miten sinulla meni veroilmoituksen teko tänä vuonna?



Kuva: renjith krishnan/FreeDigitalPhotos.net

1.4.2016

Kuukausikatsaus - Maaliskuu 2016


Maaliskuu takana ja mitä jäi käteen? Asuntonäytöillä kävimme ja tavoitteena olisi löytää rivari Vantaalta. Kilpailutimme myös pankkeja ja kaikissa näyttää marginaali jäävän 0,8% pintaan. Kaipa se sitten aikanaan pitää siihen tyytyä. Ja jos lainamme olisi tyttöystäväni kanssa yhteensä jotain 200k niin ei siinä joku 0,2% ero kauhean iso olisi.

Tässä kuussa salkku oli muuten hyvässä vauhdissa mutta dollarin laskun takia salkun euromääräinen arvo nousi maltillisemmin kuin salkun dollarimääräinen arvo. Ehkä dollarin arvo laskee tässä kuussa ja salkkuni arvo nousee.

Huhtikuussa on tiedossa pari ravintolareissua, asuntojen katselua ja muuta kivaa. Toivotaan vain että budjetti pysyy kurissa =)

Osingot

 


  • Archer Daniels Midland Co. (ADM) - $10.20
  • Amgen Inc. (AMGN) - $5.00
  • Care Capital Properties Inc. (CCP) - $1.14
  • Cummins Inc. (CMI) - $9.75
  • Corning Inc. (GLW) - $0.81
  • Chevron Corporation (CVX) - $12.84
  • Digital Realty Trust, Inc. (DLR) - $10.56
  • Gilead Sciences, Inc. (GILD) - $2.58
  • Emerson Electric Co. (EMR) - $2.38
  • Helmerich & Payne, Inc. (HP) - $13.74
  • International Business Machines Corporation (IBM) - $14.31
  • Johnson & Johnson (JNJ) - $7.51
  • Lockheed Martin Corporation (LMT) - $3.29
  • Main Street Capital (MAIN) - $10.98
  • 3M Company (MMM) - $1.11
  • Microsoft Corporation (MSFT) - $1.44
  • National Oilwell Varco, Inc. (NOV) - $11.96
  • Realty Income Corp. (O) - $11.91
  • PepsiCo Inc. (PEP) - $1.40
  • Phillips 66 (PSX) - $7.28
  • Praxair, Inc. (PX) - $0.75
  • Qualcomm Inc. (QCOM) - $11.04
  • Royal Dutch Shell plc (RDS-B) - $4.70
  • STAG Industrial, Inc. (STAG) - $11.24
  • Target Corp. (TGT) - $1.12
  • T. Rowe Price Group, Inc. (TROW) - $2.16
  • Time Warner Inc. (TWX) - $0.80
  • Union Pacific Corporation (UNP)  - $1.11
  • United Technologies Corporation (UTX) - $1.28
  • Visa Inc. (V) - $0.56
  • Ventas Inc. (VTR) - $14.60
  • Wisconsin Energy Corp. (WEC) - $7.92
  • Wells Fargo & Company (WFC) - $12.00 
  • Exxon Mobil Corporation (XOM) - $10.95
  • Nordea - $62.19 


Osingot yhteensä: $292.85, ennakonpidätyksen jälkeen $249.54, eroa viime vuoteen +69%
Hienoa että osingot vain jatkavat kasvamistaan! Olen myös saanut salkun osinkoprosenttia pudotettua viime vuoteen verrattuna joten osingot ovat toivottavasti kestävämmällä pohjalla.

Korkokulut $16.60

Osinkotulot vastaavat 12% tämän kuun menoistani, vuoden keskiarvo 16%. Laskutapa on aika yltiöpositiivinen sillä en laske menoihini maksamaani asuntolainaa, vain sen korot. Ennakonpidätys ei myöskään sisällä kaikkia osinkoveroja, mutta ne on todella vaikea laskea etukäteen koska niistä voi vähentää niin monta eri verovähennystä.

Vuoden netto-osinko tavoitteestani ($3000) on nyt saavutettu 18%. Vasta siinä heinäkuun korvilla pystyn arvioimaan paremmin mahdollisuuteni saavuttaa tuo tälle vuodelle asettamani kova tavoite.

Minulla oli tässä kuussa yhteensä 35 kpl osingonmaksajia.

Vuoden aikana kertyneet osingot yht. $557.56

Tulot/Menot


Tulot:

2376€--Palkka
220€--Osinkotulot
€--Lisätulot

Tulot yhteensä: 2596€

Menot:


210€--Asuminen
€--Vaatteet
1134€--Muu shoppailu 
35€--Vakuutusmaksut
44€--Terveyskulut
110€--Perusruoka 
53€--Ravintola
35€--Viihde
9€--Välityskulut
32€--Matkailu
7€--Matkakortti
15€--Sijoituslainan korkokulut 
12€-- Harrastukset
60€--Työttömyyskassa
35€--Auto ja bensa

Menot yhteensä: 1791€

Säästösumma oli tässä kuussa 805€ eli 31%. Palkkatulot olivat pienen ylityön takia hiukan tavallista suuremmat. Osinkotulot olivat hyvät johtuen Nordean osingoista.

Asumiskuluihin tulee puolet vastikkeesta, taloyhtiölainasta, vesimaksusta, sähköstä ja netistä. Lainan lyhennyksen merkkaan säästöksi.

Maaliskuun suurimmat menot olivat ylivoimaisesti 1000€ kihlasormukseen, mutta mielestäni ne rahat meni hyvään tarkoitukseen =)

Vuoden 2016 tavoitteeni on päästä 65% säästämisasteen yli. Tässä kuussa tulos ei ollut mairitteleva, mutta kyllä se sitten taas ensi kuussa paranee!

Vuoden keskimääräinen säästöprosentti on 59%.

Kaupat


Ostot


AAPL
BNS
GILD
MMM
T
TD
TWX
UNP

Myynnit


CCP
EMR
FAST
HP
PM
PX
UTX


Tein taas ostoja ja myyntejä oikein urakalla, sijoitin omaa rahaa 1000€ plus sen verran otin velkaa että se pysyy noin 25%. Sain mukavasti taas vähennettyä yritysten määrää, sillä liian monen yrityksen seuraaminen on turhan aikaa vievää puuhaa.

Tarkat osto/myyntimäärät voit katsoa salkustani.

Omaisuus


Omaisuus 1.4.2016
75 304€, eroa viime kuuhun +2%, viime vuoteen +33%

Omaisuuteni arvo on noussut normaalia tahtia, noin 2% viime kuusta

Sijoitussalkun arvo 1.4.2016
51 956€, eroa viime kuuhun +6%

Sijoitussalkun arvo oli nousussa, ja mukavaa pöhinää riitti koko kuulle

Sijoitusvarallisuuden tunnuslukuja            

Yrityksiä yhteensä    54       
Sijoituslaina IB    $13 927    12 226 €    25,70%
Arvo $59 186    51 956 €   
Arvo - laina    $45 259    39 730 €   
Voitto/tappio     $1 902    1 670 €    3,21%
Osinko bruttona vuodessa $2 864    2 514 €   
Osinko bruttona kuukaudessa    $239    209 €   
Salkun osinko % arvolle/ostohinnalle    4,84%    5,00%   

Minkälainen kuukausi sinulla oli?

19.3.2016

Miksi miehet ja naiset sijoittavat eri tavalla?


Olen tässä lähiakoina lukenut montaa blogitekstiä säästämisestä ja sijoittamisesta. Niissä on käsitelty erityisesti eroja miesten ja naisten säästö- ja sijoitustyyleissä. Nämä tekstit saivat myös minut miettimään omakohtaisia kokemuksiani kahden erityylisen seurustelukumppanini kautta:

Entinen tyttöystäväni käytti kaikki rahansa ennen kuin ne kerkisivät säästöön. Jotenka tässä tapauksessa ei sijoituksista voi paljoa puhua. Hänellä oli idea että aina kun tienaa enemmän niin rahaa pystyy käyttää enemmän, eli elintasoinflaatio iski häneen. Meillä olikin paljon riitoja rahankäyttöön liittyen, säästämisessä ei kuulemma ollut järkeä koska tienaa rahaa töistä. En ole kuitenkaan katkera tästä asiasta sillä ihmisissä on eroja ja ne pitää hyväksyä. Tässä tilanteessa olimme kuitenkin liian erilaisia, joten erohan siitä tuli =)

Nykyinen tyttöystäväni käyttää rahaa kohtuullisissa määrin vaatteisiin ja ravintolakäynteihin, mutta jotenkin sitä rahaa vaan aina tuppaa jäämään yli. Ehkä hänellä on sitten tarpeeksi pienet perusmenot kuten asuntokulut, ruoka ja vakuutukset. Jos nuo asiat on säädetty tuloihin sopivaksi niin rahaa kyllä pitäisi jäädä säästöönkin. Tulot koostuvat mediaanitasoisista palkkatuloista ja sijoitusasunnon vuokratuloista (velkaa jäljellä). Hän ei käytä menojen seurantaan exeliä, mutta silti säästöön jää aina muutamia satoja euroja. Olen kuitenkin saanut hänet ylipuhuttua pitämään menoexceliä maaliskuusta alkaen.

Mutta mihin hän sitten sijoittaakaan rahat? No pankkitilille tietenkin =) Muutama kymppi menee kuussa indeksirahastoihin ja loput turvallisesti tilille. Kun kysyin että miksi hän ei halua sijoittaa enempää rahoja vaan mieluummin pitää niitä tilillä niin hän vastasi että ei halua rahojen olevan tappiolla. Hän ei siis kestä sitä että hänen säästämiensä varojen arvo laskisi, oli se sitten hetkittäistä tai ei.

Jäin miettimään tästä vastauksesta että mistä johtuu naisten pieni osuus osakesijoittajina, pokerinpelaajina tai vedonlyöjinä? Johtuukohan se juuri tästä että pelätään omistusten arvon sulamista, eli toisinsanoen rahan häviämistä. Olen myös jutellut muutaman naispuolisen työkaverini kanssa, ja heillä on kyllä sijoitusasunnot mutta ei suoria osakesijoituksia. Näkevätkö naiset asuntosijoittamisen turvallisempana vaihtoehtona, koska siinä omistaa jotain kongreettista, eikä arvo heilu päivittäin?

Itse olen ollut sijoituksissani tappiolla ja voitollakin, molemmilla puolilla tuhansia euroja. Olen kuitenkin aina miettinyt että "se on vain rahaa ja sitä voi aina tehdä lisää". Ei se ole maailman loppu että menetät sijoittamasi rahat, sitten vain aloitat uudestaan alusta. Toki toivon ettei tällaista katastrofia tapahtuisi, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Se että pitäisin kymmeniä tuhansia tilillä makaamassa olisi mielestäni pahempi asia kuin se että sijoitusten arvo hiukan laskisi. Silloin olen edes yrittänyt saada tuottoa.

Mitä mieltä olet, sijoittavatko naiset ja miehet eri tavalla?

Kuva: renjith krishnan/FreeDigitalPhotos.net

11.3.2016

Lisää uusia blogeja viikonlopuksi

Viime viikolla esittelin muutaman uuden blogin viikonloppulukemisiksi. Olen taas hiukan kutitellut Google Analyticsiä (lue: tutkinut sen viittaukset välilehteä =D) ja löytänyt vaikka mitä uusia ja jänniä blogeja. Toivotaan että sinäkin löydät näiden joukosta hyvää luettavaa viikonlopuksi.

Nainen osakemarkkinoilla
Jesss! Naisten kirjoittamia sijoitusblogeja ei ole ikinä liikaa, mutta tässäpä tämä olisi rakkaat lukijani! Kirjoittajana toimii 25-vuotias taloustieteen opiskelijanainen. Kyllä ne kauppislaiset osaa... Koska hän on opiskelija niin säästöön on vaikea saada paljon rahaa. Hänellä on myös jokin harrastus mihin menee 200€ kuussa. H&M ei ollut tarpeeksi eettinen sijoitus, mutta Fortum oli ok. Mielenkiinnolla odotan jatkoa, tutustukaa ihmeessä =)

Haaveena vainko oot mun? - Eroon oravanpyörästä
Tämä passiivista sijoitussuunnitelmaa seuraava henkilö on +30 vuotias äippä. Hän säästää itselleen sekä lapsilleen tuhlaamalla keskimääräistä vähemmän rahaa ruokaan ja kasvattamalla paljon itse. On mielenkiintoista seurata miten rahaa riittää lapsista huolimatta noin paljon säästöön.

Omavaraisuushaaste 
Kirjoittajasta tiedän sen verran että hän on alle 30-vuotias mieshenkilö ja on aloittanut sijoittamisen jo 18-vuotiaana. Tavoitteet ovat mielestäni hiukan ylioptimistiset, vuonna 2016 tavoitteena on saada 2000€ osinkoja verojen jälkeen ja vuonna 2020 jo 11 000€ vain 100 000€ sijoitetulla pääomalla. Hattua nostan kyllä jos noihin pääsee =))

Rahat säästöön
Tällä blogilla on ainakin erittäin hyvä nimi! Simppa on 25-vuotias perheellinen lappilainen insinööri. Hänen 5-henkinen perheensä asuu vuokrarivarissa jossa on vielä sähkölämmitys. Tuossa tilanteessa jos missä voi olla haasteita säästämisessä. Hän on kuitenkin hyvin pystynyt jo säästämään potin jonka turvin koko perhe elelisi mukavasti puolisen vuotta. Hieno suoritus, siitä on hyvä jatkaa.

Varhainen sijoittaja
Jos lähtee sijoittamiseen mukaan jo alle 17-vuotiaana niin mielestäni tulee todennäköisesti pääsemään tulevaisuudessa pitkälle. Kirjoittaja on tällä hetkellä 21-vuotias mutta mielestäni hän on hyvässä asemassa ajallisesti, kun on aloittanut noin aikasin niin korkoa korolle efekti on aika huima esim. 15 vuoden päästä.

Täytyy vielä sanoa että on tämä kyllä mahtavaa miten paljon näitä uusia sijoitus/säästämisblogeja sikiää nykyään kuin sieniä sateella. Ei tässä enää kohta itsekään pysy vauhdissa mukana, johtuisiko siitä että ikä lähenee jo 3-kympin kriittistä rajapyykkiä? ;)

5.3.2016

Uusia ja mielenkiintoisia blogeja viikonloppu lukemisiksi

Mielestäni bloggailun suola on se kun löytää uusia ja mielenkiintoisia blogeja. Itse pidän ihan tavallisten ihmisten säästö ja sijoitusblogeista. Tässä esittelen muutaman suht uuden blogi tulokkaan blogrollistani:

Sijoittaja-Tursas
80-luvulla syntynyt perheenisä joka harrastaa sijoittamista niin omaksi ilokseen kuin harmikseen. Hyvä kirjoitustyyli joka käsittelee lähinnä asuntosijoittamista. Harrastaa myös indeksijoittamista ja osakesijoittamista vähäisin määrin. Blogi ei lähde täysin tyhjästä liikkeelle sillä omaisuutta löytyy jo yli 100k:n verran.

Avain talouteen
Tämä blogi on mukavan tuore, vasta pari kirjoitusta takana. Bloggarista ei ole paljastunut vielä oikein mitään, paitsi että tämä on hänen ensimmäinen talous bloginsa. Mielenkiinnolla odotan mitä julkaistaan seuraavaksi, ilmeisesti jotain säästämiseen liittyvää.

Jussin Rahat
Opiskelija joka on osa-aikatöissä teleoperaattorilla aikoo säästää vuoden aikana 8000€ eli 666€/kk. Katsotaan onnistuuko Jussi tavoitteessaan. Pienenä esteenä hänellä on valmistuminen ja mahdollinen kulujen kasvu opiskelujen jälkeen. Toivotaan että tulot kasvavat ja menot pysyvät minimissä.

Yksinhuoltajan selviytymisopas
Tämä blogi tuo mukavaa vaihtelua tasaisen harmaaseen miehistä koostuvaan sijoittajajoukkioon. Kirjoittajana toimii nimittäin 28-vuotias yksinhuoltajaäiti. Kirjoitustyyli on kansantajuinen ja helposti luettava, joten sopii monelle erilaiselle lukijalle. Mielenkiintoisia kirja-arvosteluja ja pohdintaa sijoitusimperiumin perustamisesta. Jopa pieni määrä osakkeita aiheuttaa tälle bloggaajalle päänvaivaa ja unettomia öitä, varsinkin laskun hetkinä =D

Toivottavasti sinäkin löysit jonkin mukavan blogin näiden esittelemieni joukosta. Onko tiedossasi jokin hyvä suomenkielinen blogi jota ei jo löydy blogrollistani?

1.3.2016

Kuukausikatsaus - Helmikuu 2016


Mielestäni helmikuu hurahti läpi aika nopeasti.Pitää oikein muistella että tuliko tehtyä mitään erikoista. Oikein kaivellessani mielen sopukoitani muistan että kävimme katsomassa Revenant -leffan. Voin lämpimästi suositella kaikille jotka sitä eivät ole vielä nähneet. Myös Dicaprion oskari meni aivan oikeaan osoitteeseen, mahtava näyttelijänsuoritus!

Olihan sitä myös yhden kaverin tuparit jossa sai ölppää maistella. Mietimme myös uuden asunnon ostoa, rivarikolmiota Vantaalta. Aion myydä Helsingissä sijaitsevan yksiöni, sillä asuntosijoittaminen ei juurikaan houkuttele. Pysyn osakkeissa. Haimme lainatarjouksen Nordeasta joka lupasi 0.8% marginaalin jos ei halua ottaa mitään turhia lisäpalveluita. Pitää parin viikon sisään kilpailuttaa vielä muutama pankki. Onko sinulla mitään mielipidettä tuosta marginaalista?

Salkku on noussut parilla prosentilla tammikuusta, olen pitänyt velkaisuutta 25% että saisi hiukan velkavipua. Omaa rahaa on taas sijoitettu se perinteinen 1000€.

Osingot

 


  • Apple Inc. (AAPL) - $1.04
  • AbbVie Inc. (ABBV) - $1.71
  • Caterpillar Inc. (CAT) - $1.54
  • Cracker Barrel Old Country Store, Inc - $9.89
  • Chatham Lodging Trust (CLDT) - $0.51
  • CVS Health Corporation (CVS) - $5.53
  • Fastenal Company (FAST) - $0.90
  • General Mills, Inc. (GIS) - $0.88
  • Main Street Capital (MAIN) - $10.98
  • Realty Income Corp. (O) - $11.91
  • Omega Healthcare Investors, Inc. (OHI) - $35.91
  • Potash Corporation of Saskatchewan (POT) - $0.38
  • Starbucks Corporation (SBUX)- $0.40
  • STAG Industrial, Inc. (STAG) - $11.24
  • Seagate Technology (STX)  - $3.15
  • AT&T, Inc. (T) - $2.88


Osingot yhteensä: $100.36, ennakonpidätyksen jälkeen $85.30, eroa viime vuoteen -25%. Miinusmerkkinen luku johtuu siitä että viime vuonna omistin vielä MLP yhtiöitä ja ETN tuotteita jotka maksoivat hirmuosinkoja. Valitettavasti myös pääoma tuhoutui niin hirmuista vauhtia että ne oli pakko lopulta myydä =D

Korkokulut $14.59

Osinkotulot vastaavat 10% tämän kuun menoistani. 100% on vielä aika pitkä matka.

Vuoden netto-osinko tavoitteestani ($3000) on nyt saavutettu 10%.Tässä vaiheessa vuotta ei ole kyllä vielä yhtään selvillä tulenko tuota tavoitettani saavuttamaan. Pidän haasteista joten tuo tavoite sopii minulle paremmin kuin hyvin.

Minulla oli tässä kuussa yhteensä 16 kpl osingonmaksajia.

Vuoden aikana kertyneet osingot yht. $308.02

Tulot/Menot


Tulot:

2240€--Palkka
78€--Osinkotulot
75€--Lisätulot

Tulot yhteensä: 2393€

Menot:


210€--Asuminen
20€--Vaatteet
230€--Muu shoppailu 
43€--Vakuutusmaksut
--Terveyskulut
120€--Perusruoka 
23€--Ravintola
30€--Viihde
9€--Välityskulut
€--Matkailu
5€--Matkakortti
13€--Sijoituslainan korkokulut 
20€-- Harrastukset
€--Työttömyyskassa
54€--Auto ja bensa

Menot yhteensä: 777€

Säästösumma oli tässä kuussa 1616€ eli 68%. Palkkatulot olivat normaalit. Osinkotulot olivat todella heikot tässä kuussa. Lisätulo oli Google adsense -mainoksista.

Asumiskuluihin tulee puolet vastikkeesta, taloyhtiölainasta, vesimaksusta, sähköstä ja netistä. Lainan lyhennyksen merkkaan säästöksi.

Tässä kuussa suurimmat menoerät oli auton hinaus (parkkeeraus kadulle jossa olikin siirtokehotus), piilolinssit ja syntymäpäivälahja. Ei kuitenkaan mitään kovinkaan dramaattista.

Vuoden 2016 tavoitteeni on päästä 65% säästämisasteen yli. Pääsin taas hienosti rajan yli sillä tässä kuussa säästämisasteeni oli 68%.

Vuoden keskimääräinen säästöprosentti on 74%.

Kaupat


Ostot


ADM
AMGN
MDT
QCOM
TGT

Myynnit


BBL
CLDT
COP
CRC
GPC
GPS
ITC
MON
TRV
VFC

Tein taas ostoja ja myyntejä oikein urakalla, sijoitin omaa rahaa 1000€ plus sen verran otin velkaa että se pysyy noin 25%. Tarkoituksenani on pienentää salkkuni yhtiöiden määrää, sillä kuten joku viisas lukija joskus aikanaan kirjoitti: "Jos on liikaa osakkeita salkussa niin niiden seuraaminen on liki mahdotonta."

Tarkat osto/myyntimäärät voit katsoa salkustani.

Omaisuus


Omaisuus 1.3.2016
73 548€, eroa viime kuuhun +4%, viime vuoteen +35%

Omaisuuteni arvo on ollut hiukan nousussa, johtuen hyvästä säästötahdista ja osakesalkun arvon noususta.

Sijoitussalkun arvo 1.3.2016
48 656€, eroa viime kuuhun +8%

Sijoitussalkun arvo on ollut mukavassa nousussa, toivotaan että kasvu jatkuu ensi kuussakin =)

Sijoitusvarallisuuden tunnuslukuja           

Yrityksiä yhteensä    62       
Sijoituslaina IB    $11 596    10 677 €    24,20%
Arvo $52 845    48 656 €   
Arvo - laina    $41 249    37 979 €   
Voitto/tappio     −$652    −600 €    −1,23%
Osinko bruttona vuodessa $2 759    2 540 €   
Osinko bruttona kuukaudessa    $230    212 €   
Salkun osinko % arvolle/ostohinnalle    5,22%    5,16%   

Minkälainen kuukausi sinulla oli?

Kuva: stuart miles/FreeDigitalPhotos.net

21.2.2016

Mitä tehdä kun kurssit sahaavat


Olet duunissa, dedikset paukkuu ja päätät piristää itseäsi vilkaisemalla pörssiä. Mutta mitä ihmettä, myös börsä on pettänyt sinut ja kurssit sahaavat ylös ja alas. Eihän tämä piristänytkään päivääni, ellei ole masokisti ja pidä siitä että omaisuus kutistuu päivä päivältä. Välillä sitä alkaa epäilemään että onko sijoittaminen sittenkään minua varten, jos vain makuuttaisin rahoja pankkitilillä niin ei ainakaan tulisi näin paljoa tappioita.

Muistutan kuitenkin aina itseäni että tässä ollaan pitkällä jänteellä liikkeellä, ja senpä takia jatkan ostoja ihan normaaliin tahtiin, kerran kuussa palkkatuloilla ja osingoilla. Näin olen mukava laskuissa kuin myös nousuissa eikä tarvitse ottaa paineita ajoituksen kanssa. Vaikeus tässä on sitten tietysti että ostaa oikeaa osaketta oikeaan aikaan, kun ei ole indeksisijoittaja. Mutta pitäähän sitä sijoittamisessa olla jotain haastettakin =)

Miten sinä reagoit kurssilaskuun?

9.2.2016

Osinkokuningas nyt myös twitterissä!



Luulin ettei tätä päivää ikinä tule mutta kyllä, nyt löydyn myös twitteristä =) Laittakaa viestiä jos tulee jotain mieleen. Minulla saattaa kyllä vielä hetki mennä ennen kuin opin sitä käyttämään tehokkaasti. Ehkä teillä olisi jotain twitter vinkkejä?

Jotain olen siellä jo yrittänytkin jakaa ja ihan mallikkaasti näyttäisi tweettejä tulevan. Ihan pätevältä työkalulta kyllä vaikuttaa jos haluaa seurailla mitä muut käyttäjät jakavat. Laitetaan siis twiitaten! =D

2.2.2016

Kuukausikatsaus - Tammikuu 2016


Tammikuu on takana kuten myös parin viikon Karibian matkamme. Tarkoituksenamme oli mennä vain lojumaan altaille ja merelle hyvä kirja kädessä. Suunnitelma toimi, luin matkan aikana 10 kirjaa eikä tylsää tullut. Osakemarkkinoista en päässyt täysin eroon sillä katsoimme välillä huoneessa BBC News tv-kanavaa ja siellä tuli välillä uutisia "pörssiromahduksesta". Mutta olen silti tyytyväinen että sain pari viikkoa hengähdystaukoa sijoittamisesta.

Nyt jaksaa taas keskittyä työntekoon, osakkeisiin, bloggailuun ja tietysti siihen seuraavan matkan suunnitteluun =D Mietinnässä olisi tällä hetkellä syyskuu matka aurinkorannikolle. Mutta katsotaan nyt miten se lutviutuu sitten aikanaan.

Osingot

 

  • The Bank of Nova Scotia (BNS) - $5.48
  • Chatham Lodging Trust(CLDT) - $0.90
  • The Walt Disney Company (DIS) - $0.71
  • Digital Realty Trust, Inc. (DLR) - $10.20
  • Genuine Parts Company (GPC) - $1.23
  • The Gap, Inc. (GPS) - $0.93 
  • Hannon Armstrong Sustainable Infrastructure Capital (HASI) - $30.00
  • Lexington Realty Trust (LXP) - $33.32
  • Main Street Capital (MAIN) - $10.98
  • Monsanto Company(MON) - $0.54
  • New Residential Investment Corp. (NRZ) - $96.60
  • Realty Income Corp. (O) - $11.46
  • Occidental Petroleum Corporation (OXY) - $13.51
  • PepsiCo Inc. (PEP) - $1.40
  • Philip Morris. (PM) - $2.04
  • STAG Industrial, Inc. (STAG) - $11.15
  • The Toronto-Dominion Bank TD - $3.61
  • W. P. Carey Inc. (WPC) - $27.98


Osingot yhteensä: $262.03, ennakonpidätyksen jälkeen $222.72, eroa viime vuoteen +93%
Korkokulut $11.50

Osinkotulot vastaavat 36% tämän kuun menoistani. Tämä oli kuitenkin erikoinen kuukausi sillä olin vain 2 viikkoa kotimaassa.

Vuoden netto-osinko tavoitteestani ($3000) on nyt saavutettu 7%. Tiukkaa tulee kyllä noin iso tavoite tekemään, mutta niinhän sen pitääkin =)

Minulla oli tässä kuussa yhteensä 18 kpl osingonmaksajia.

Vuoden aikana kertyneet osingot yht. $222.72

Tulot/Menot


Tulot:

2451€--Palkka
205€--Osinkotulot
€--Lisätulot

Tulot yhteensä: 2656€

Menot:


210€--Asuminen
€--Vaatteet
54€--Muu shoppailu 
32€--Vakuutusmaksut
--Terveyskulut
130€--Perusruoka 
17€--Ravintola
€--Viihde
7€--Välityskulut
86€--Matkailu
€--Matkakortti
11€--Sijoituslainan korkokulut 
4€-- Harrastukset
€--Työttömyyskassa
8€--Auto ja bensa

Menot yhteensä: 559€

Säästösumma oli tässä kuussa 2097€ eli 79%. Palkkatulot olivat keskimääräistä suuremmat johtuen ylitöistä. Osinkotulotkin olivat ihan mukavat.

Asumiskuluihin tulee puolet vastikkeesta, taloyhtiölainasta, vesimaksusta, sähköstä ja netistä. Lainan lyhennyksen merkkaan säästöksi.

Tässä kuussa ei ole paljoakaan kerrottavaa, sillä olin kotona vain pari viikkoa koko kuukaudesta. Loput ajat olimme lomamatkalla Karibialla.

Vuoden 2016 tavoitteeni on päästä 65% säästämisasteen yli. Tässä poikkeuksellisessa kuukaudessa pääsin kirkkaasti tuon rajan yli.

Vuoden keskimääräinen säästöprosentti on 79%.

Kaupat


Ostot


ABBV
CVS
IBM

Myynnit


POT

Muutaman oston sain tehtyä, sijoitin 1000€ omaa rahaa ja nostan myös velkaisuuden 25% tasolle salkun arvosta. POT tuli myytyä sillä he laskivat osinkoa. Tyhmä osto alunperinkin. Tappiota ei tullut onneksi kuin $21 ja sen voi vähentää osinkoverosta.

Tarkat osto/myyntimäärät voit katsoa salkustani.

Omaisuus


Omaisuus 2.2.2016
70 207€, eroa viime kuuhun +1%, viime vuoteen +45%

Omaisuuteni arvo on ollut hiukan nousussa, johtuen uutterasta säästämisestä.

Sijoitussalkun arvo 2.2.2016
45 055€, eroa viime kuuhun +3%

Sijoitussalkun arvo on ollut nousussa, sillä yritän kasvattaa IBssä olevien osakkeiden velkaisuutta niin että se olisi 25% ja sijoittanut palkkatuloja 1000€. Jos velkaisuuteni on 25% niin IBssä olevien osakkeiden tulisi laskea vähintään 50% ennenkuin joutuisin myymään osakkeita kattamaan velkaa. Tämä kuulostaa ihan sopivalta riskiltä.

Sijoitusvarallisuuden tunnuslukuja       
                     
Yrityksiä yhteensä    71      
Sijoituslaina IB    $10 326    9 462 €    23,38%
Arvo $49 145    45 033 €  
Arvo - laina    $38 819    35 571 €  
Voitto/tappio     −$2 280    −2 090 €    −4,64%
Osinko bruttona vuodessa $2 691    2 466 €  
Osinko bruttona kuukaudessa    $224    205 €  
Salkun osinko % arvolle/ostohinnalle    5,48%    5,23%  

Minkälainen kuukausi sinulla oli?

Kuva: stuart miles/FreeDigitalPhotos.net