19.11.2016

Joulun merkitys minulle


Olen aina pitänyt joulusta. Lapsesta lähtien odotin aina innoissani lahjojen jakoa. Pidän myös kaikista jouluruoista, erityisesti graavilohesta, kinkusta, mädistä ja laatikoista. Eikä unohdeta myöskään joulusuklaata. Nykyään tietysti näin aikuisiällä joulun merkitys on muuttunut hiukan. Lapsena pääosassa olivat lahjat. Nyt kuitenkin pääosassa on perhe ja loma. Miten sitten vietän nykyään joulua?

Lahjojen oston aloitan siinä loka-marraskuussa. En ota mitään stressiä lahjoista, vaan pidän siitä että voin rauhassa ostella ja metsästää joitan mielestäni hyviä lahjoja. On mukavaa etsiä parhaimpia tarjouksia ihan rauhassa. Kohta muuten tulee black friday alennusmyynnit, luulenpa että sielläkin on ihan hyviä tarjouksia =) Lahjabudjettina olen yleensä käyttänyt sellaista kahtasataa euroa. Sillä on saanut yleensä tyttöystävälle ja perheenjäsenille ihan mukavat lahjat. Tarkan budjetin miehenähän minun pitäisi olla harmissani tällaisesta kulusta mutta pidän lahjojen antamisesta varsinkin jouluna sen verran paljon ettei haittaa rahan kuluminen yhtään.



Itse toivon yleensä lahjaksi jotain kodin tavaroita, kalsareita tai sukkia =D Pidän myös paljon Veikkauksen arvoista ja saankin niitä yleensä lahjaksi vinon pinon. Vaikka voittoa ei tulisikaan niin rahat menevät hyvään tarkoitukseen.

Yleensä otan jouluna viikon vapaata. Pidän mieluummin talvilomani joulun alla kuin helmikuussa. Jouluna tulee aina edes se yksi ylimääräinen vapaapäivä joten siihen syssyyn on hyvä ympätä muutkin lomat. Tänä jouluna menemme ensin pariksi yöksi minun vanhemmilleni ja sen jälkeen yhdeksi yöksi tyttöystäväni vanhemmille. Suunnitelma on helppo toteuttaa sillä molempien vanhemmat asuvat alle tunnin ajomatkan päässä. Monen mielestä tällainen jouluna "ramppaus" on stressaavaa, mutta me pidämme tästä tyylistä. Pääsemme myös samalla syömään kahteen eri joulupöytään =) Ja meillä on vielä melkein viikko vapaata joulun jälkeen joten aikataulu ei ole liian rankka.

Pelailemme lautapelejä, syömme paljon hyvää ruokaa, käymme haudoilla ja joulusaunassa, katsomme yhdessä televisiota. Telsusta on ainakin pakko katsoa perinteiset joulupukin kuumalinja, lumiukko, joulurauhan julistus ja Samu sirkan joulutervehdys. Mukavaa yhdessäoloa ilman turhaa kiirettä mihinkään vanhoilla traditioilla höystettynä.

Pidätkö sinä joulusta vai pitäisikö se mielestäsi poistaa kokonaan kalenterista?





35 kommenttia:

  1. Lapsena joulu on ollut hienoa, mutta teini-iän kynnyksellä vanhempien yritykset aukesivat jouluaattona 18.00 ja siihen mennessä piti joulu olla vietettynä. Tämä voi myös vaikuttaa siihen miksi mielellään olen jouluisin töissä. Olen viettänyt aikuisiällä parhaita jouluja joulupukkina ja ajattelin jatkaa samalla kaavalla ainakin toistaiseksi. En voi myöskään sitä kiistää etteikö sisäinen kapitalisti myös nauti saatavasta korvauksesta, vaikka verottaja oman osuutensa siitä viekin.

    Pitääkin viimeistellä joulupukkiohje mikä on läpi lukua vaille blogissa :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, itse en voisi kuvitellakaan olevani jouluna muuten kuin perheen kanssa =) Ei siinä mitään, on tietysti hyvä että on muitakin tapoja viettää joulua kuin omani.

      Poista
  2. Minä puolestani inhoan joulua. Toivoisin että sitä ei edes olisi. Ahdistun koko joulun ajatuksesta... Taravapaljous, ruuanlaittaminen, koristeleminen... Ei, ei ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö maistu =D Onneksi voimme kaikki valita itse miten vietämme joulun =)

      Poista
  3. Jouluna on mukavaa viettää aikaa läheisten kanssa ja nauttia rauhasta. Itse en koe, että tarvitsisin mitään erityisiä joululahjoja, koska kaikkea tarpeellista on jo nurkissa ja nekin rahat mieluummin käytän matkailuun tms. Onpa taas vuosi mennyt nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu lahjat ovat toisarvoisia, mutta ihmiset tärkeimpiä. Olen samaa mieltä että ainakin omasta mielestäni aika tuntuu koko ajan kuluvan nopeammin. Taitaa olla kuitenkin enemmän psykologinen juttu =)

      Poista
  4. Minä olen ollut perinteisesti aika jouluvastainen. Ilmeisesti ikä kuitenkin tekee tehtävänsä kun olen alkanut nauttia tunnelmasta. Nythän lapset ovat jouluna pääosassa, itse keskityn lähinnä herkkuruokiin. Ps. Miten tuo Twitter gadget saadaan tekstin yhteyteen? T. Twitter-ummikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että sinäkin pikkuhiljaa alat lämpenemään joululle =)

      Twitter ohjeita: Mene twitteriin ja paina postauksesi kohdalla kolmea pistettä ja valitse upota twiitti. Kopioi html koodi ja liitä se tekstiisi menemällä bloggeriin, valitse teksti ja muokkaa, html tab ja sitten liitä.

      Poista
  5. Rakastan joulua! Sitä tunnelmaa ja syömistä ja tietysti myös lahjoja :D Itsellänikin on ollut tapana alkaa miettiä lahjoja jo hyvissäajoin ja pyrin myös ostamaan vain tarpeellisia lahjoja. Esim. veljentyttäreni saavat isovanhemmilta ja muilta kumminkaimansukulaisilta ihan jäätävät määrät leluja joka joulu. Ei siinä lahjapaljoudessa yksittäinen lelu niille paljoa merkitse. Siksipä ostan niille aina lahjaks jotain tekemistä yhdessä, esim. päivä HopLopissa tai SeaLifessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, tavara on ihan yliarvostettua. Itsekin kannatan tuollaisia elämyksiä =))

      Poista
  6. Suhtaudun jouluun ristiriitaisesti; toisaalta tykkään kovasti, toisaalta se aiheuttaa ahdistusta ja surua.

    Lapsuudessa joulut aiheutti iloa, jännitystä, pelkoa, pettymystä ja ennen kaikkea surua. Alkoholistin lapsena sain seurata, miten joululoma oli oiva tilaisuus olla kännissä monena päivänä. Tykkäsin lahjoista ja koristeluista, mutta en tykännyt siitä, että perhe ei tuntunut perheeltä.

    Nykyään haluan viettää jouluni täysin ilman vanhempiani ja siskoni perhettä (hänen perhe on uskonnollinen ja jouluna kun ahdostukseni on herkässä, myös uskontoahdistus nostaa helposti päätään). Olen oppinut, että voin vaikuttaa ahdistukseni, ulkopuolisuuden tunteen ja suruni määrään välttämällä altistavia tekijöitä.

    Tykkään joulun herkuista; pipareista, suklaista, joulutortuista, riisipuurosta. Perinteisestä jouluruuasta en tykkää yhtään, paitsi viime vuosina olen tykästynyt bataattilaatikkoon.

    Nykyään vietän jouluni pääsiassa vain puolisoni kanssa. Aaton kylläkin olemme hänen äitinsä luona. On kiva, kun voin viettää jouluni vain läheisen ja tärkeän ihmisen kanssa, enkä joudu osallistumaan muiden jouluun, joka tuntuisi itselle vieraalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, harmi että olet saanut lapsena noin negatiivisia kokemuksia joulusta. Onneksi voit nykyään tehdä joulusta juuri itsesi näköisen =)

      Poista
  7. Ihan samoilla linjoilla: lapsena tärkeintä oli lahjojen saaminen, nykyään parasta joulussa on tärkeysjärjestyksessä perheen kanssa vietetty aika, loma, jouluruoka ja -musiikki. Myös lahjojen antaminen on nykyään kivaa: kummilapsi, poikaystävä ja vanhemmat saavat joka joulu paketit olivatpa olleet kuinka tuhmia tahansa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan etteivät he ole olleet liian tuhmia tänä vuonna =)

      Poista
  8. Täälläkin hyvin samoilla linjoilla. Joulu on kesän ohella mielestäni vuoden mukavinta aikaa, ja friikkinä alankin kuunnella kevyttä joulumusiikkia jo reippaasti marraskuun puolella :)

    Mukavinta joulussa on rentoutuminen ja yhdessäolo läheisten kanssa, lahjat ovat menettäneet merkitystään iän karttuessa. Joka tapauksessa tykkään niitä antaa, vaikka lahjojen keksiminen onkin minulle yhtä tuskaa. Tavoitebudjetti taitaa myös joulukuussa paukkua, mutta kai sitä nyt kerran vuodessa voi....!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, itsekin tässä spotifyin joululistaa kuunnellessa on mukavaa syödä lounasta =D

      Kyllähän sitä nyt jouluna pitää hiukan tuhlailla.

      Poista
  9. Ihanasti olet säilyttänyt jouluilon lapsuudesta Osinkokuningas! :D

    Minä alan hiljalleen väsyä jouluihin. Nyt aikuisena joulun pääjärjestelyvastuu on ollut osittain tai kokonaan minulla ja on todella raskasta olla se, joka tekee ruuat ja huolehtii sen joulun muille. Aattoyön valvot kinkun kanssa, aattoaamun istut hellan ääressä hämmentämässä riisipuuroa ja sitten voi jo aloittaakin ruuanlaiton illaksi. Välillä tuntuu, että joulujen välillä on ihan liian vähän aikaa, vaikka rakastankin joulun tunnelmaa - kun joku muu järjestää sen.
    TV:n Lumiukko on minun joulun kohokohta, mutta yleensä ihmiset haluavat syödä juuri silloin, kun se tulee telkkarista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumiukko on kyllä yhtä kuin joulu =) Luulenpa että itsellänikin olisi joulusta eri mietteet nykyään jos joutuisin kaiken tekemään itse. Nyt on helppoa kun menee vanhemmille jotka haluavat itse järjestää lähes kaiken. Toki me sitten teemme jotain pientä mitä he pyytävät.

      Poista
  10. Anonyymi20.11.16

    Mahtava postaus, täällä toinen joulu-ihminen!

    Aikaisempina vuosina olen ollut aina ahdistunut joululahjojen ostoista rahanpuutteen vuoksi. Vasta nyt, kun olen herännyt "todellisuuteen" ja ymmärtänyt hieman enemmän viisaamman rahankäytön päälle, luulen, että edessä on ensimmäinen joulu, josta voin todella nauttia. Lahjojen mietintä ja suunnittelu on mukavaa etenkin, kun tänä vuonna ne kaikki maksan käteisellä eikä mitään osteta laskulla saati velaksi.

    Olen aina mieltänyt itseni jouluihmiseksi. Tykkään laittaa koristeita, leipoa ja valmistella ruokapöytään herkkuja. Perheen kanssa vietetty aika on tärkeää, on mukavaa kun saa vain keskittyä hetken lasten kanssa tähän hetkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma että olet nyt päässyt tuollaiseen tilanteeseen =)

      Poista
  11. Meillä tulee olemaan erilainen joulu... isäni kuoli tammikuussa ja nyt vietämme siis ensimmäisen joulun ilman häntä. Joulurutiinit pysynee muuten ennallaan, äitini tulee meille, syömistä, joulurauhanjulistuksen kuunteleminen, haudoilla ja mieheni äidin luona käymistä, glögiä ja lahjoja.

    Onko teillä sovittu jotain lahjojen ostosta?

    Www.omatrahani.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä juttu tuo isäsi poismeno. Toivottavasti teille tulee kuitenkin mukava joulu.

      Ei ole sovittu mitään erikoista. Sovimme ainoastaan tyttöystäväni kanssa tietyn hintakaton mitä yritämme noudattaa toistemme lahjoista.

      Ps. Lisäsin blogisi blogrolliini ja toivon ettet mainostaisi sitä erikseen kommenteissasi =)

      Poista
    2. Jep, ja minä muutin "nimeni" nyt OmatRahani nimimerkiksi, kuten bloginikin on, niinpä sitä ei tarvitse erikseen mainostella. Kiitos pääsemisestä listoillesi :) Oletko itse harrastanut bull ja bear viputuotteita?

      Poista
    3. Olen kokeillut tuollaista MORL ETN:ää, taisi olla 2X vipua. Tappiotahan siitäkin tuli =D

      Poista
    4. Minä olen nyt veivannut x15 ja x12 vivulla....voitolla toistaiseksi kokonaissaldo😊

      Poista
  12. Itse en välitä enää joulusta. Sen pakotettu kaupallisuus on syönyt siitä ilon pitkälti pois. Olemmekin lähiperheen kanssa sopineet, että ostamme lahjoja vain lapsille. Heidän iloa on kuitenkin hienompi katsella. Aattona käymme haudoilla sytyttämässä kynttilät. Itselle tärkeintä nykyisin on käydä vanhempien luona syömässä vielä kun se on mahdollista. Liian montaa vuotta tuskin enää on tarjolla. Noin muuten viimeiset neljä joulua on mennyt töissä, kuten tänäkin vuonna. Järjestely sopii hyvin kaltaiselleni "grinchille". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhhe =D Hyvä juttu on että joulusta voi poimia vain ne asiat jotka on itselle mieleisiä.

      Poista
  13. Pakko kommentoida, kun juuri itse postailin joulupäivityksen jonka jälkeen lähdin lueskelemaan uusia blogeja, ja osuin ensimmäisenä tähän sun blogiin. Ja suuresti pystyn samaistumaan kirjoittamaasi! (kylläkin sillä erolla, että meillä sukulaisissa reissaa minun ja mieheni mukana kaksi mukulaa sekä kaksi koiraa :D).

    Tutkailenpas tätä sun blogia vähän syvemminkin, jos saisin hyviä näkökulmia sijoittamiseen. Aihe kiinnostaa minua, mutta olen ihan liian pihalla vielä aiheesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että saat joitain ideoita sijoittamiseen =)

      Poista
  14. Hei
    Löysin sun blogin juuri, ja sait uuden lukijan. :) Kiva lukea sun matkasta!

    Joulunaika on ihanaa aikaa! Tykkään siitä kun voi rauhoittua kunnolla, nähdä perhettä ja jakaa lahjoja, ruoasta puhumattakaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, toivottavasti blogissani löytyy sinulle mukavaa luettavaa =)

      Ostin jo kaupasta hiukan kinkkua. Sitä voi sitten laittaa vaikka leivän päälle...

      Poista
  15. Lapsena olin aivan hulluna jouluun. Pukeuduin tontuksi, leivoin pipareita, laadin lahjalistoja, kuuntelin ja koulussa lauloin lauluja, jne jne. Mutta olin kai pikku materialistin paskiainen jo silloin, sillä mulle on jäänyt traumat siitä, etten koskaan saanut mitään niin hienoa lahjaksi kuin odotin! Kerran alta kymmenvuotiaana itkin ja valitin koko illan huonoista lahjoista... mahtui vanhempia nolottaa sukulaisten edessä. Pahin takaisku taisi olla, kun serkku sai ekan kännykän ja minä en oikein mitään mielekästä. Seuraavana vuonna sitten kyllä sain valita lelukatalogista ihan toivomani lelupupun :)

    Mulla oli kai jostain syystä jotenkin uskomattomat haaveet vielä pitkälle teininäkin. Kai toivoin, että joku OIKEASTI ajattelisi mistä minä voisin haaveilla, ja käyttäisi rahaa siihen. Ja sitten joka ikinen kerta petyin. Edelleen mulla on tosi ristiriitaiset tunteet joululahjoista, nykyään en toki odota juuri mitään niin ei voi oikein pettyäkään.
    Mukavaa olisi viettää joulua sukulaisten kanssa, harmi vaan, että tänä vuonna ei ehditä lomapäivien puutteessa ajamaan kotikonnuille. Onneksi miehen perheen luona lähempänä on uskoakseni mukava joulu tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, lahjat on vaan sivuosassa nykyään. Nyt kun ei ole enää lapsi ja voisi itsekin ostaa melkein mitä tahansa niin muut asiat joulussa ovat ainakin itsellä tulleet tärkeämmiksi =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.