23.4.2017

Vanhuksia huijataan sijoitustuotteilla


Tänä keväänä olen pistänyt merkille useat eri uutiset joissa vanhuksia on huijattu heille sopimattomilla sijoitustuotteilla. Nordea sai jopa miljoonan euron rapsun Fivalta kun HS oli paljastanut Nordean neuvoneen 90-vuotiaan asiakkaansa myymään yli 2 miljoonan euron arvoisen sijoitussalkun ja ostamaan rahoilla Nordean rahastoja. Samassa syssyssä muutama muukin sijoitustuotteita myyvä firma sai hiukan pienempiä sakkoja. Nordean osakkeenomistajana olen hiukan huolissani siitä miksi he tarjoavat näin huonoja sijoitusneuvoja asiakkailleen. Asiakkaan pitäisi myös hyötyä näistä neuvoista eikä ainoastaan niiden myyjän.

18.4.2017

Uusi auto ostettu, autolla ajo on kallista mutta mukavaa


Vrooom sanoo uusi automme. Ei tuo ylläoleva kuitenkaan. Vanha vuoden 2001 automme alkoi olemaan jo sellaisessa kunnossa että nyrkkipajalla tuli vietettyä jo liikaakin aikaa. Mikä siis avuksi? Laitetaan ensin statsit pöytään.

7.4.2017

Kuukausikatsaus - Maaliskuu 2017, osakesalkku hiukan laskussa



Taloudellinen riippumattomuus siintää taas kuukauden verran lähempänä ja nyt onkin aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta pysyisin kärryillä henkilökohtaisen talouteni tilasta pidän kirjaa tuloista, menoista ja nettovarallisuudesta. Kuukausikatsaus sisältää vain henkilökohtaiset kuluni kahden henkilön taloudessa.

3.4.2017

Miesten kauneudenhoito on halpaa puuhaa


Miehet panostavat ulkonäköönsä keskimäärin vähemmän rahaa kuin naiset. Sama vika rahikaisella, ulkonäköön ei tule käytettyä oikein mitään rahaa vaikka ihmiseltä on pyrkimys näyttää myös jatkossakin :D Alla oleva selonteko selventää hiukan asiaa:

Parranajoon meni alkuinvestointina 5€ kun ostin tällaisen Wilkinson Classic Safety Razorin. Vanhassa vara parempi, mielestäni Gilletten kasettiterät on ihan täyttä rahastusta. Old school teriä ostan yleensä Tallinnan Rimistä, 5kpl paketti maksaa 45snt. Teriä käytän niin että yksi terä kestää minulla kuukauden päivät sillä ajan parran vain kerran viikossa. Miksi olla joka päivä babyface kun sänki on nykyään muotia :) Käytän ajoon ihan Lidlin perusvaahtoa joka kustansi muistaakseni 1,40€. Vaahtopaketti kestää lähes vuoden päivät näin vähällä parranajolla. Parranajon juokseviksi kuluiksi saan siten noin 2,50€ vuodessa. Ei todellakaan mikään hifistely tyyli, mutta varsin toimiva omalla kohdallani.

Mitäs muita kuluja tämä vaativa kauneudenhoito-ohjelmani sitten käsittääkään? Suihkugeeli maksaa 1€ paketti ja kestää puolisen vuotta tai yli. Käyn aika usein treenaamassa salilla ja siellä on saippuat jo valmiina.

Hiustenleikkuun hoitaa tyttöystävä kotona ja siitä ei siten tule kuluja. En myöskään käytä nykyään ollenkaan shampoota hiusten pesuun vaan pelkkää vesipesua. Huomasin aiemmin että päänahkani ei pitänyt liiallisesta hiustenpesusta shampoolla joten kokeilin jos vanha kunnon vesi riittäisi. Kyllähän se riitti.

Dödö maksaa 0,99€ paketti ja niitä kuluu 3kpl vuodessa.

Noin 8€ summalla tulee siis vuodessa pärjättyä. Ainakin jää säästöön hiukan enemmän rahaa :)

Paljonko rahaa sinulla kuluu vuodessa ulkonäöstäsi huolehtimiseen?