28.2.2018

Opintovapaa toi minulle yllättävän ongelman


Opintovapaa on tuonut minulle mielenkiintoisen ongelman: minulla on liikaa vapaa-aikaa enkä keksi vapaa-ajalleni mitään järkevää tekemistä. Luulin että pidän tällaisesta yltiöpäisestä työn ja vapaa-ajan suhteesta mutta ainakin tällä hetkellä todellisuus on toinen. Olen kuitenkin jo ryhtynyt toimenpiteisiin asian suhteen.

21.2.2018

Aloin lyhentämään agressiivisesti sijoituslainaani


Aikaisemmin olen käyttänyt sijoituslainaa saadakseni lisää osinkotuottoa. Näin opiskelijana olen kuitenkin alkanut miettimään että pitäisikö sitä velkaisuusastetta hiukan keventää jos kurssit vaikka alkaisivat joskus laskemaan. Ei olisi mukavaa joutua tilanteeseen jossa salkusta pitäisi myydä osakkeita ainoastaan sen takia että vakuusarvot eivät enää riitä. Tosiasiassa kurssit saisivat laskea aika paljonkin että joutuisin myymään mitään.

15.2.2018

Salkkuni paras osingonkasvattaja


Nyt kun alkaa täällä Suomessa kevään osinkokiima lähestyä ja talouslehdet kuten myös valtamedia kirkuu punaisia otsikoita suurista osingoista on hyvä aika käydä läpi salkkuni paras osingonkasvattaja. Kaikki sijoittajat eivät tykkää osingoista, mutta kyllä se ainakin minun mieltäni lämmittää jos joku yritys on nostanut osinkoaan monia vuosia putkeen.

9.2.2018

Lopetin työt, mitäs nyt?


Lumihiutaleet putoilevat maahan Vantaalla ja on kello 12 päivällä. Mietin että jaksanko lähteä kävelylle vai pitäisikö vain surffailla netissä. Alle kuukausi sitten olin vielä turvallisessa palkkatyössä josta nettosin ihan hyvää sijoitusrahaa. Oli työsuhde-etua jos jonkinlaista josta voi nyt vain haaveilla. Jätin kuitenkin kaiken tämän taakseni. Tässä postauksessa haastattelen itseäni tekemääni suureen päätökseen liittyen.

2.2.2018

Kuukausikatsaus - Tammikuu 2018, jyrkkää laskua kautta linjan


Taloudellinen riippumattomuus siintää taas kuukauden verran lähempänä ja nyt onkin aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta pysyisin kärryillä henkilökohtaisen talouteni tilasta pidän kirjaa tuloista, menoista ja nettovarallisuudesta. Kuukausikatsaus sisältää vain henkilökohtaiset kuluni kahden henkilön taloudessa.