14.5.2016

Uusi asunto






Kuten edellisestä blogipostauksesta siis kävi ilmi, saimme myytyä vanhan asuntomme hyvään hintaan ja ostettua uuden rivarikolmion Vantaalta. Meillähän tilanne on sellainen että asumme kolmisteen avovaimon ja kissan kanssa 30 neliön yksiössä jossa ei ole edes parveketta. Tilaa on niukalti ja nyt kun kelit ovat mitä parhaimpia on alkanut ottamaan päähän ettei ole omaa pihaa. Uudessa kämpässämme on iso oma piha jonne voisi laittaa kasvamaan vaikka jotain hyötykasveja. Tilaa on myös ruhtinaallisemmin, n. 70 neliötä. Tuo on ihan hyvä juttu, sillä alkaa jo hieman kyllästyttämään tämä tilanpuute.

Teimme molemmat kaupat ilman välittäjää, vanhan asunnon myynnin ja uuden oston. Molemmista jäi aika hyvä vaikutelma. Pyysin asuntooni paikalle alueen suurimman välitysliikkeen edustajan arvioimaan asuntoni jotta osaisin myydä sitä oikeaan hintaan. Vaikutti siltä että välittäjä halusi myydä kohteen halvalla että saisi kaupat tehtyä nopeasti. Tein tästä omat päätelmäni ja laitoin asunnon myyntiin hintaan joka oli mielestäni sen arvo. Kaupat tulikin tehtyä noin viikon päässä ilmoituksen laitosta oikotiehen. Hauskinta oli että laskin saaneeni 8000€ enemmän kuin jos olisin antanut kohteen kiinteistönvälittäjälle. Ihan mukava säästö siis =))

Nyt olisikin sitten aika remontoida asuntoa. Teemme itse joitain maalaushommia yms. ja loput ostamme ammattilaisilta. Budjetti on ~10 000€. Emme laittaneet niin paljoa kiinni asuntoon kuin olisimme pystyneet, sillä halusin jättää liukumavaraa remonttibudjetille. Otimme siis 25 vuoden lainan. Toinen syy oli että haluan laittaa osan rahoista kiinni sijoituksiin tuottamaan. Miksi maksaa nyt paljon lainaa pois, kun korotkin ovat niin matalalla todennäköisesti vuosikausia? Annan mieluummin sijoitusten korkoa korolle efektin toimia. Kyllä sitä asuntoa kerkeää lyhennellä sitten myöhemminkin, vaikka useita tuhansia kerralla.

Loppujen lopuksi säilytin vanhan pankkini, eli Nordean. Heiltä saimme 0,8% marginaalin joka oli linjassa muidenkin pankkien kanssa. Tosin op:lla oli muistaakseni hiukan korkeampi marginaali. Vaikka olisi ottanut heiltä kaikki turhat palvelut kuten lainan takaisinmaksuturvan ja sijoitukset ja liittynyt etuasiakkaaksi yms. olisimme saaneet vain 0,9% marginaalin. Olen ollut tyytyväinen Nordeaan ja varsinkin omaan virkailijaani jolle voi aina soitella jos on ongelmia.

Vaikka ostimme nyt yli tuplasti isomman asunnon niin asumiskulumme pysyvät aikalailla samana kuin ennen, mutta tilaa tulee mukavasti lisää. Laskimme että 550€ tulee maksamaan asuminen kaikkine kuluineen molemmilta, eli yhteensä 1100€ kuukaudessa. Joudun ehkä hiukan korottamaan tuota menoexcelini asumiskulut -saraketta johon ei kuulu lainanlyhennys osana asumiskuluja, ehkä jollain 40 eurolla. Sitten se tulisi olemaan 250€ mikä ei vielä ole paljoakaan.

Nyt pitää vain jaksaa remontoida ja sitten pääsee nauttimaan kesästä oman saunan ja pihan äärelle =)

Minkälaisia kokemuksia sinulla on asunnoista?

16 kommenttia:

  1. Hyvät kaupat! Onneksi olkoon!! Ja asumiskulut pysyy edelleen kohtuullisina. Hieno juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, kyllä näihin pitäisi olla varaa =)

      Poista
  2. Ihan huippu juttu! Olet todella hyvä myyjä, kun sait noin paljon enemmän asunnosta kuin kiinteistönvälittäjä arvio. Itse olen vankkumaton itse myynnin kannattaja. Aina vaan ei voi ostaa suoraan omistajalta kun ihmiset haluavat käyttää kiinteistönvälittäjää. Juuri eilen ystäväni kertoi että laitaa asuntonsa myyntiin välittäjän kautta. Ja huippua että pääset nyt vähän remppaamassa, omaa asuntoa on kiva laittaa parempaan kuntoon, arvo kasvaa ja kun asut sen 2 vuotta omistamassasi asunnossa niin saat myyntivoiton verottomasti. Se on huima etu. Eli rahaa miettien kannattaa yrittää saada arvoa paljon lisää. Kuulostaa kivalta sinun elämä. Minulla on myös alkanut valjeta blogini avulla minun taloudellisesti ihana elämä (tiesin toki sen ennenkin), ja olen avannut silmiäni myös toisten hädälle. Olen miettinyt, että minun pitää alkaa tehdä jotain hyvää. Olen miettinyt hyväntekeväisyyttä (ajan antamisena / kotouttamisena esim. pakolaisperheelle). Näin saisin hyvä (hyvän olon) kiertämään. Tämä kommentti ei taida enää liittyä aiheeseen, mutta on niin minulla pinnassa tämä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon mukaan ei tästä ihan heti tulisi muutettua :)

      Poista
  3. Kyllä oma piha on tosi jees. Sitä voi käyttää sekä hyödyksi että huviksi. Muutenkin kuulostaa epäinhimillisen ahtaalta tuollainen 30 neliötä kolmelle. Varmaan teit hyvän kaupan, kun nykyään yksiöistä saa enemmän rahaa kuin kaksioista. Kolmioiden kohdalla on totaaliset ostajan markkinat.

    Onnea uuteen kotiin!

    T: Ananas
    Yksinhuoltajan selviytymisopas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on kyllä ahdasta :D Onneksi ei kauaa...

      Kiitos, menee kyllä varmaan hetki ennen kuin tuntuu kodilta. Ehkä se auttaa kun laittaa tutut huonekalut.

      Poista
  4. Live long and prosper, onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi15.5.16

    Kylläpä on marginaalit laskeneet alas. Ostimme avovaimoni kanssa n. 1,5 vuotta sitten asunnon ja sain silloin marginaaliksi 1,7 %, myöskin Nordeasta. Emme tosin asu pääkaupunkiseudulla, liekkö siellä pankkien kilpailu vielä vähän kovempaa...? Silloin sain kyllä vielä viitekoroksi 3 kk:n euriborin, käsittääkseni sitä on nykyään enää aika vaikea saada. Tämän hetken lainan kustannukseen ei tietysti ole merkitystä mikä euribor on viitekorkona, kun kaikki ovat miinuksella (eli käytännössä 0).
    Joka tapauksessa hyvät ajat on asuntolainan maksajalle, tuskinpa ne korot aivan lähivuosina ainakaan merkittävästi nousee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, 12 kk euribori oli ainut mitä pankit tarjosivat meille.

      Tuskin korot nousevat muutamaan vuoteen, ja sehän passaa :)

      Poista
  6. $eteliKone15.5.16

    Onnea uuteen kotiin kaikille kolmelle! Itsellä hieman samanlaiset kokemukset muutamia vuosia aiemmin. Tuli edellinen koti myytyä ilman välittäjiä, laskin säästäväni 5000€-10000€ vähintään olemalla itse hieman aktiivisempi. Nykyaikana kun netissä voit itse myydä - suurin osa ostajista pyörii siellä kuitenkin, niin ei välittäjä ole mikään pakollinen käyttää. Toki heistä voi olla hyötyä vaikeammin myytävissä kohteissa, tai jos ei itse halua olla asiassa aktiivisempi.

    Lainan suhteen sama historia, pitkä 25 vuoden laina on taannut kohtuulliset menoerät, ja kun korkotaso on alhaalla niin jopa todella kohtuulliset. :-) Tämä auttaa sijoitushommissa, jotka vihdoin pääsen aloittamaan systemaattisesti nyt touko-kesäkuussa. On sitä odotettukin.

    $K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitoksia :)

      Mikä tilanne sulla nyt on kun et ole pystynyt sijoittamista vielä aloittamaan?

      Poista
    2. $eteliKone16.5.16

      Päätin viime vuonna maksaa yhden isompikorkoisen lainan kokonaan pois ennen systemaattisen sijoitusuran starttaamista. Alunperin piti vuodenvaihteen tienoilla olla valmis, mutta tottakai loppumetreillä tuli yllättävä isompi meno eteen, joka vaikutti kyseisen lainan maksun aikatauluun. Nyt toukokuussa pääsen asiassa viimein maaliin ja kesäkuussa pääsen starttaamaan sijoittamiset ja myös sen blogin..kesäkuussa näin ollen startti. Siis tänä vuonna. :D

      $K

      Poista
    3. Jees, hyvä kun pääset aloittamaan =)

      Poista
  7. Anonyymi16.5.16

    Onnea uuteen kotiin. Ollaan meilläkin mietitty rivitaloon muuttamista, mutta ei oikein vielä löydetty sopivaa paikkaa. Muutamia paikkoja löytynyt mutta niissä sitten tarvisi tehdä isompaakin remonttia ja tällä hetkellä ei oikein ole aikaa ollut sellaiseen. Korot varmaan ovat tällä varmaan vielä pitkään alhaalla, itse alkanut miettiä jos lopettaisin kokonaan asuntolainan lyhentämisen ja laittaisin tuon koko lyhynnyksen tuottavampaan kohteeseen. Ainoa vaan että mulla tuota velkaa on niin paljon että riskin takia maksan sitä pois nyt kokoajan. Oletko itse miettinyt olisiko tuollaisessa ratkaisussa järkeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse en mieti lyhennysvapaita koska saan tarpeeksi rahaa säästöön ilmankin =) Mutta toki jos muuten sijoituksiin ei riitä rahaa niin ehkä muutaman kuukauden lyhennysvapaa voisi olla paikallaan.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.