25.2.2017

Uusia talousblogeja viikonlopulle


Taas on aika katsastaa talousblogien kiehtovaa maailmaa. Tarjonta on lisääntynyt valtavasti siitä kun itse aloitin bloggaamisen kesällä 2013. Silloin blogissani oli linkit pariin suomalaisblogiin ja nyt linkkejä löytyy yli 70kpl ja kaikkia blogeja on päivitetty alle 2kk sisään. Korrelaatio näyttää menevän pörssikäyrän suuntaisesti, mitä paremmin pörssissä menee niin sitä enemmän uusia blogeja syntyy. Pörssiromahduksen jälkeen suunta on blogeissakin sitten varmaan alaspäin. Tässä uutta ja mielenkiintoista lukemista viikonlopulle:

Ikisijoittaja on 29-vuotias lakinainen joka aloitti sijoittamisen n. 4 vuotta sitten pankkien rahastoilla. Nyt hän on siirtänyt painotustaan korkean osinkotuoton yhtiöihin pohjoismaissa sekä USA:ssa.

Rahataidot kertoo kahden naisen seikkailuista talouden maailmassa. Toinen on ollut ikänsä säästäväisempi kuin toinen. Blogi käsittelee sitä miten kirjoittajien taloudellinen havahtuminen tapahtui ja mitä siitä seurasi.

Senttisijoittaja on vanhan bloggarikuoma Osinkokoneen uusi sivuprojekti joka nimensä mukaisesti kertoo niin sanotuista "Penny stock" -markkinoista jenkeissä. Minulle tästä tuli heti mieleen leffa Wolf of wallstreet.

Rahamiäs nimensä mukaisesti yrittää kerätä lisää rahaa sijoitusten avulla. Hän on noin kolmekymppinen mies Pirkanmaalta. Nettovarallisuutta on kertynyt jo noin 200k € verran joten sijoitusuraa on jo hetki takana.




22.2.2017

Kestääkö sinun pääsi pörssiromahduksen?

Kurssit laskevat tuhatta ja sataa. AApuuuvaa, apuva apuva, aaaaapuuvaaa! Maanantaina jenkkipörssi laski päivässä jo 5%. Toivottavasti tiistai tuo helpotusta tilanteeseen. Valitettavasti sama tahti jatkuu tiistainakin ja pörssi on laskenut viikossa jo 13%. Maanantaina saadaan 4% ns. "dead cat bounce" ylöspäin ja yleisö huokaa, tässäkö tämä nyt sitten oli? Valitettavasti ei. Lasku kestää vuoden ja huipuista ollaan tultu alas jo 55%. Lasku pysähtyy mutta edessä on kuitenkin monta tasapaksua vuotta jolloin pörssi pysyy flättinä.

18.2.2017

Olen hulluna osinkoihin!

Kevät alkaa olla jo korvilla ja osinkokiima taas päällä. Talouslehdet täyttyvät osinkoartikkeleista ja työpaikallakin keskustellaan että taas yritykset jakavat osingot työläisten selkänahoista. Osinkohehkutukselta on vaikea välttyä varsinkin Suomessa sillä täällä jaellaan osinkoja yleisesti ainoastaan kerran vuodessa näin keväisin. Nyt on se hetki käsillä kun osakkeenomistaja voi tienata hiukan fyffeä myymättä omistuksiaan.

15.2.2017

Onko sijoittaminen vain iäkkäiden miesten harrastus


Pörssisäätiön tutkimuksen mukaan tyypillinen sijoittaja on yli 50-vuotias korkeasti koulutettu mies. Tutkimus on julkaistu 2009 mutta tuskimpa tilanne on tuosta paljon muuttunut. Päätin lähteä kentälle ja tehdä oman tutkimukseni. Otantani käsittelee Osakeliiton eilen Helsingissä järjestämää 60 hengen tilaisuutta.

10.2.2017

Parhaat talousohjelmat joita seuraan

En ole kaikkein parhaimpia lukumiehiä. Kirjat joita luen vuodessa pystyisi laskemaan yhden käden sormilla. Surffailussa olen taas erittäin hyvä, pystyn nimittäin viettämään päivässä tuntikausia talousblogeja lukien tai Seeking Alphassa artikkeleita selaillen. Onneksi on olemassa myös mielenkiintoisi talousohjelmia joita voi joko kuunnella tai katsoa. Aika on kuitenkin rajallista ja sen takia seuraankin itse lähinnä suomenkielisiä ohjelmia. On mukavaa kun tutut henkilöt kertovat talouden koukeroista monesti myös helposti ymmärrettävässä muodossa.

4.2.2017

Kuukausikatsaus - Tammikuu 2017, sijoitukset rikkoivat $100k rajapyykin



Taloudellinen riippumattomuus siintää taas kuukauden verran lähempänä ja nyt onkin aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta pysyisin kärryillä henkilökohtaisen talouteni tilasta pidän kirjaa tuloista, menoista ja nettovarallisuudesta. Kuukausikatsaus sisältää vain henkilökohtaiset kuluni kahden henkilön taloudessa.

1.2.2017

Eläkekeskustelu työpaikalla

Hiljattain hyvä työkaverini jäi eläkkeelle kunnioitettavassa 63-vuoden iässä. Hänellä olikin aikamoinen tyäura takana sillä hän aloitti työt jo parikymppisenä nykyisen työnanatajan palveluksessa. Hän oli kuitenkin aika iloinen päästessään vihdoin eläkkeelle sillä kunto oli jo vähän huonontunut ja jaksaminen ei ollut enää entisellä tasolla. Myös se että IT-alalla pitää opetella koko ajan uusia teknologioita alkoi häntä työn loppuvaiheessa harmittamaan ja muutosvastarintaa oli ilmassa.