15.12.2016

Kurssit huipussaan, mitä tehdä sijoituksille


Kurssit ovat nyt todellakin huipussaan. Tämän huomaa ihan vain omaa salkkua tarkastelemalla. Plussaa on tullut melkein kymmenisen prosenttia. Jossain vaiheessa salkku oli miinuksellakin. Olikohan se vuosi sitten syksynä jos muistan oikein niin minulla oli salkku 7,5% miinuksella. Nyt olen taasen 7,8% plussan puolella. Mutta mitä tehdä sijoituksille?

Yksi vaihtoehto olisi toki ollut kasvattaa mahtavaa käteispossaa tai ainakin vähentää velkaa. Sitten kun jysähtää niin olisi ainakin käteistä millä mällätä. Kaikkien tuntema sijoitusguru Jukka Oksaharju oli finanssikriisiin tultaessa 300k € velkaa jotka olivat kiinni osakkeissa. Hän kuitenkin tuli kriisistä ulos voittajana ja pääsi ostamaan mm. Nordeaa hyvään hintaan. Itselleni näin ison näkemyksen ottaminen olisi liikaa sillä ensinnäkin en ole mikään guru osakkeiden kanssa tai missään muussakaan asiassa.





Mistäs minä tietäisin milloin on paras hetki ostaa? Vaikeaa on ennustaa milloin tämä nousu loppuu. Asiantuntijathan itsekin ennustivat jo vuosia sitten että romahdus on ihan kulman takana. Ihan täyttä puppuahan se sitten oli. Mielestäni näitä lähiajan pieniä tussauksia ei voi laskea kunnon romahduksiksi. Okei ehkä hetken oli kurssit miinuksella Brexit äänestyksen jälkeen mutta eihän se ilo sitten kauaa kestänyt. Olen jo hyväksynyt sen ettei minusta tule uutta Oksaharjua... Mutta uskon silti että myös minulla on mahdollisuus vaurastua osakkeiden avulla.

Täytyy myöntää että vielä ei suunnitelmani ole toiminut ihan täydellisesti. Esimerkkinä voisin mainita viime vuoden jolloin tein tappiota ehkä sellaiset 2500€ kun vähentelee myyntitappioista osinkojen määrää. Vielä tällä puuhalla ei siis ole päässyt oikeasti tienaamaan. Oppia on kuitenkin tullut kalloon toivottavasti lisää. Myös aika kompensoi hyvin näitä tappioita. Sijoitusurallani on varmasti vielä aikaa tehdä voittoa jolla saan tappiot katettua.

Näinä huippukurssien aikoina aion toimia seuraavasti: ostelen tasaisesti 1000€:lla kuussa osakkeita. Nyt tosin sijoitan vielä pari kk 2000€ kuussa että pääsen tavoitteeseeni hätärahavaraston suuruuden suhteen. Tällä hetkellä ylimääräistä taitaa olla joku 5000€ mutta 3000€ riittää minulle. Annan myös osinkojen rullata sisään. Forward osingot bruttona ovat tällä hetkellä 340€ kuussa jos ne tulisivat tasaisesti ympäri vuoden. Tämäkin alkaa olla jo ihan hyvä lisäraha sijoituksiin. En pysty itse käteiskassan kasvattamiseen sillä sitten minusta tuntuisi että raha vain makaisi tilillä eikä tekisi töitä.

Mikä on sinun suunnitelmasi nyt kalliiden kurssien aikana? Onko käteisen päällä helppo istua?





*Tekstiä päivitetty 15.12.2016

32 kommenttia:

  1. Onko guru, jos lyö velkarahalla vetoa osakkeen nousun puolesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nyt oli vain yksi esimerkki mutta itse en kyllä uskaltaisi ehkä noin paljoa ottaa vipua osakkeisiin.

      Poista
  2. Itse pohdiskelin, että vaihtaisin eurooppalaisia rahastojani mahdollisesti Aasian suunnalle. Näkisin siellä päin olevan huomattavasti enemmän kasvupotentiaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esim Vietnami voisi olla mielenkiintoinen kohde.

      Poista
  3. Itse myin velkavivun nollaan. Lisäksi lisäsin hieman hajautusta useampaan yritykseen. Pidän kuitenkin käteispainon käytännön nollassa pl. puskuri, joka on alle 5% salkusta.

    VastaaPoista
  4. Ite myin juuri OP-Intian pois johon en usko pätkääkään, ja ostin yhden top finance osuuden lisää. Itse yritän mieltää tuon niinkuin määräaikaistalletuksena kauheella korolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm hmm. Voihan sitä mieltää vaikka miten mutta fakta on että jos firmalla ei mene hyvin niin rahoja ei saa takaisin =) Toki tuosta ei ole ainakaan nyt pelkoa kun yritys tekee ilmeisesti ihan hyvää tulosta.

      Poista
    2. Anonyymi17.12.16

      Minulla olisi kyllä aika iso pelko näistä pikavippaajista, on meinaan aika iso poliittinen riski että korkoa säädellään vähän alaspäin...

      Poista
    3. Niin eihän sitä ikinä tiedä mitä päättäjät keksivät.

      Poista
  5. Kieltämättä hurjaa ollut meno viime aikoina. Lisämaustetta tuo dollarin vahvistuminen. Itse en kyllä käteisen päällä pysty istumaan vaan raha laitetaan aina töihin, kun sitä sopiva summa on, ja kohde löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellänikin kaikki aina menee mitä tulee, onneksi sentään osakkeisiin =)

      Poista
  6. Kannattaa huomata, että esim S&P500 on tehnyt uusia huippulukemia melkein joka kuukausi aikavälillä 03/2013-06/2015 ja uudestaan 04/2016-12/2016. Eli useinmiten se huippu ei ole huippu, vaan vain välietappi matkalla ylöspäin. Niitä oikeita huippuja tulee hyvin harvoin.
    Tulee mieleen tämä:
    https://www.youtube.com/watch?v=WPL1vf87dWY

    Itsekin aioin jatkan sijoittamista entiseen malliin, eli kaikki liikenevät rahat osakkeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita ajatuksia. Ostomme siis saavat jatkua rauhassa =)

      Poista
  7. Anonyymi15.12.16

    Riippuu lopputuloksesta. :)

    VastaaPoista
  8. Joo... osakemarkkinat nousevat suurimman osan ajasta ja laskevat vain murto-osan, mutta valitettavasti laskut ovat sitäkin jyrkempiä.. Sijoittamisessa liikutaan yleensä kahden äärimuodon välillä: joko osta-ja-pidä tai sitten treidaaminen. Jos ei valitse osta-ja-pidä - menetelmää kannattaa opetella jokin tapa miten itse treidaa.. Se voi olla jokin arvonmääritysmenetelmä tai jokin muu tunnuslukumenetelmä tai yksinkertainen teknisen analyysin metodi eism. Macd positiivinen/negatiivinen kuukausikaaviossa. Kyse on valinnasta ja jokainen menetelmä antaa sen minkä antaa, mutta sitten vaan pitää vielä muistaa käyttää sitä, eikä sortua haaveiluun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm ehkä tuo osta ja pidä sopisi sitten minulle sillä en jaksa opetella mitään menetelmää =)

      Poista
  9. Anonyymi15.12.16

    Kyllähän esim. euroopassa vielä varaa on kun meillä korot ei ole nousseet, mutta useat firmat saa jo heti buustia dollarin noususta. Kyllä mekin vielä joskus päästään tuohon jenkkien tilanteeseen.

    Niillähän elvytys alkoi jo vuosia ennen meitä ja siellä nousu on ollut sen mukaista. Kyllä meillä vielä täälläkin alkaa näkyä, jos jenkkien talous oikeasti alkaa kukoistaa.

    Ainahan rommaus on kulman takana, mutta jos sitä odottaa, niin uskaltaako sitä sittenkään ostaa pohjilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio tuo että euroopassa olisi vielä nousuvaraa.

      Enpä tiedä olisinko tarpeeksi kylmäpäinen ostaakseni osakkeita isolla rahalla juuri romahduksen aikaan, vaikka silloinhan se juuri kannattaisi.

      Poista
  10. Vanha sijoitusviisaus: "Jollet tiedä mitä tehdä, älä tee mitään."

    Yleisesti, on erittäin hankalaa määrittää parhaiten tuottava kohta sijoitukselle. Valittaessa esimerkkinä viiden vuoden perioidi, jossa kolmen vuoden kohdalla on syvin pudotus. Onko järkevintä ostaa siinä. Moni vastaa kyllä. Siitä huolimatta, jos olet ostanut lähellä aiempia pohjia ja myynyt hiukan kalliimalla ja cash käytössä montussa sinulla enemmän rahaa käytössä montussa. Olet ehkä saanut vielä osinkoja lisäksi. Voit päästä parempaan tulokseen jopa sijoittamalla osingot edellisiltä vuosilta sopivassa montussa, jolloin kolmannen vuoden montuun osinkoja on jo runsaasti. Mitä tästä opimme? Aika on rahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä puhvetti tietää =) Tiedän mitä tehdä, jatkan siis ostojani tasaisesti.

      Poista
    2. Anonyymi23.12.16

      Erittäin hankalaa kyllä, mutta ei mahdotonta. Esimerkiksi tietyillä 3x bull/bear ETF:illä on mahdollista tehdä satumaisia tuottoja vain kourallisella kauppoja vuodessa, kun on tarpeeksi hyvät signaalit pohjien ja huippujen ajoittamiseen. Mutta millään yksittäisellä signaalilla homma ei tule onnistumaan, pitää tuntea dynamiikka kyseisten ETF:ien takana eli mikä vaikuttaa niiden hinnan muodostumiseen, mm. makrotaloudellisten tekijöiden vaikutus, yhdistettynä tekniseen analyysiin usealla eri aikaskaalalla. Trendi ja trendin kääntymisen ennustaminen on kuitenkin avaintekijöitä ajoittamisessa.

      Poista
    3. Jeps ja kaikki eivät tähän pysty niin tappiota tulee.

      Poista
  11. Kaikki tuntuvat elävän jännityksessä kerta toisensa jälkeen. Tänäkin vuonna alkuvuodesta oli taas romahdus tulossa, sitten tuli Brexit, Trump ja nyt jännitetään taas kurssia. Tulkoon mitä tulee? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osakemarkkinat elävät tällaisesta. Joku pieni risahduskin saa puntit tutisemaan. Silloin kun ollaan alhaalla niin mietitään että kyllä ne kurssit vielä laskee ja silloin kun ollaan ylhäällä niin nyt mietitään että ollaan perusteetta ylhäällä ja kohta on pakko kurssien laskea.

      Poista
  12. Joo ei pysty kyllä yhtään istumaan rahan päällä, vaikka toisaalta ei haluttaisi ostaa mitään näillä hinnoilla... No ehkä jos siirtäisi vain rahaa etuuntuvasti Nordnettiin, niin ettei näe niitä käyttötilill,ä ja odottaa sitten romahdusta :D tietäis vaan kauan viel joutuu odottamaan...

    VastaaPoista
  13. Anonyymi19.12.16

    Minun riskien hallintana on toiminut, pienet yhtiöt jotka ovat suurimmaksi osaksi perustaja omistajan omistuksessa. Jos rytistään alas niin ei isossa rytäkässä pieniä huomata, toki näidenkin hinnat on karannut ihan käsistä kuten esim. Kotipizza, ettetplan ja robit mutta uskoisin että vahva ankkuri omistaja ei myy hintoja polkevassa markinassa.
    Toki markina kasvu on ollut hurjaa mutta uskaltaako ek lopettaa tämän "mielenkiintoisen" kokeilun yhtäkkiä. Mikäli korot lähtee nousemaan niin pankkien valtiolainat muutuvat arvottomaksi kun diskontataan esim 8% tuottovaatimus tähän päivään 10v miinus korkoisen valtion laina, kun valtion lainat ovat osana pankin omavaraisuus vaateita. Silloin en itse halua omistaa yhtään pankin osaketta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon hyvää asiaa, kiitos kommentista!

      Poista
  14. Näkemys21.12.16

    Itse, nyt kun asunnon ostaminen on tullut ajankohtaiseksi, päädyin cashaamaan noin kolmasosan salkusta. Voi hyvin olla että olen väärässä, mutta uskon kurssien kääntyvän laskuun, jos nyt ei pian, niin ainakin suht pian. Omista osakesijoituksistani löin lihoiksi arvonnousun toivossa tehdyt sijoitukset: (mm. Pihlajalinna, Revenio) sekä indeksi etf:t(s&p500 sekä msci world). Sekä GoPron, verojen minimoimiseksi. Salkkuun jäivät osinkokoneiden tyyliset iki-holdit ja muut oman lujan uskon osakkeet, kuten esim. coca-cola, nordea.

    En vain usko keskuspankkien jatkuvien velkapaperiostojen ja negatiivisten korkojen olevan kestävä tie kurssien korkealla pitämiseen.

    Jos joku on markkinoilla varmaa, niin se, että jos tästä ikuisuuteen odottaa laskua, se myös eteen sattuu. No, tähän kuitenkin päädyin. Nyt itsekin kasaan palkasta säästöön menevästä osuudesta sotakassaa, sitten joskus saapuvaa karhu-markkinaa varten. Suorat osakesijoitukset saavat nyt odottaa, pois lukien mahdolliset mielenkiintoiset listautumisannit.

    Matalan koron aikana olisi ehkä ollut järkevämpää pitää osakkeet ja rahoittaa asunnosta suurempi osuus lainalla, mutta itse nyt päädyin tähän. Omissa osakesijoituksissa en tähän mennessä ole velkavipua käyttänyt. Mielenkiinnosta olen alkanut opiskella erilaisten viputuotteiden toimintaa, joilla olen ottanut minimaalisia näkemyksiä mielenkiinnosta ja harjoituksen vuoksi. Kun oma usko on, että kurssit ovat lähellä tappia, en isoja näkemyksiä aio nyt ottaa. Tarkoitus on harjoitella ja olla sitä kautta valmiina, sitten kun tipahdus jossain vaiheessa saapuu. Jos saapuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tipahdus varmaan joskus saapuu. Itse olen myös sitä mieltä että asunto on tärkeämpi ostos kuin osakkeet. Ostin itsekin asunnon heti kun se oli mahdollista ja otin vähän osakkeista pois. Nyt osakesalkku on paisunut mutta samalla on tullut hiukan maksettua myös asuntoa pois.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.