15.9.2016

Verotuspäätös 2015




Lähetin huhtikuussa verottajalle postia. Minun piti ilmoittaa IB:stä saamani osingot ja hakea vähennyksiä työhuoneesta ja muista sijoittamiseen liittyvistä kuluista. Tänään sain verottajalta postia. Hyvä asia on että tällä kerralla meni ilmoittamani myynnit, osingot ja vähennykset kerrasta läpi, viimeksi tarvitsi vielä toimittaa lisäselvityksiä. Lähtötilanne oli että maksaisin 700 euroa jäännösveroa. Nyt tulleen päätöksen mukaan maksan kuitenkin 720 euroa veroa.

Summa nousi siksi että vaikka sainkin paljon vähennyksiä läpi niin minun piti maksaa loput verot ulkomaisista osakkeista, sillä niistä menee ennakonpidätystä vain 15%. Kuluvan vuoden verotusta tulee sitten taas auttamaan se että tänä vuonna syntyneitä tappioita voi vähentää myös osingoista ja siten pääomaveron määrä pienenee.

Ei minua oikeastaan tuo jäännösvero niin haittaa. Sen voi nimittäin nähdä ilmaisena lainana valtiolta. Toki monelle on mukavampaa saada mieluummin palautuksia, ja kyllähän moni käyttää sitä myös eräänlaisena säästökeinona.

Saitko sinä jo verotuspäätöksen?




Kuva: renjith krishnan/FreeDigitalPhotos.net

12 kommenttia:

  1. Anonyymi16.9.16

    Sama vika kuin sinulla mutta lisäät yhden nollan perään. Päätöksestä ei ole valitettavaa. Verotuksesta yleisesti kyllä.

    VastaaPoista
  2. En ole vielä saanut, jännittää kyllä! Luultavasti viimevuodelta tulee vielä palautuksia, mutta ensi vuonna jo reilummin mätkyjä vuokratulojen takia. :P

    VastaaPoista
  3. Anonyymi17.9.16

    600 jotain taitaa tulla palautuksia. Tappioita ei tänä vuonna ihmeemmin ole enää jäljellä ja myyntejäkin on tullut, joten jonkin verran enemmän menee maksuun veroja. Osan toki saa vähennyksinä takaisin

    Hyvä blogi. Aloitin aikanaan alle parikymppisenä osakesäästämisen ja nyt reilut kymmenen vuotta myöhemmin salkkukin jo ihan hyvän kokoinen. Tulot eivät ole kummalliset, mutta edes jokunen satanen kuussa talteen vuosikymmenten aikana tekee ihmeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ei ollut haluja aloitella sijoittamista vielä parikymppisenä. Silloin oli vielä muut jutut mielessä =D Siinä 25-vuotiaana alkoi rahankäyttö järkeytyä ja sijoituksetkin tulivat mukaan kuvioihin.

      Poista
  4. Anonyymi18.9.16

    Onko mitään helppoa tapaa saada IB:lla tehdyt kaupat verottajalle kelpaavaksi raportiksi? IB:n raportit ei käänny ihan vastaavaksi ja excel pyörityksestä tulee aika työläs laskea FIFOssa jos kauppoja alkaa olla vähänkään enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin tarvitset trades raporttia, eikö activity statement riitä missä lukee voitot/tappio per osake vuoden aikana?

      Poista
    2. Anonyymi20.9.16

      Tälläinen kelpaa verottajalle? Ei tarvi siis eritellä kauppoja?

      Poista
    3. Itselläni ainakin riitti tällainen.

      Poista
    4. Fifon mukaanhan ne pitäisi laittaa. Muuten voi mennä väärin javarmasti meneekin jos kauppoja on paljon eikä treidaa koko positiota kerralla. Ehkä verottaja kyselee sitten tarkempia tietoja, jos asiasta kiinnostuu.

      Poista
    5. Kaipa sen raportin se asia pitäisi osata hoitaa =) Silloin kun se laskee voiton/tappion per yhtiö.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.