26.11.2016

Black friday shoppailua ja liittyminen s-osuuskauppoihin


Tänään oli kaupoissa alennuspäivä nimeltään Black friday. Jenkeistä maailmalle levittäytynyt shoppailupäivä jolloin kaupat laittavat "hurjat" alet tuotteisiinsa. Itselläni oli vähän kaikenlaista ostettavaa agendallani: oli luuria, täysautomaattista espressokonetta, nahkahanskoja, pari joululahjaa ja housut. En kuitenkaan ollut tänä vuonna kovinkaan tyytyväinen elektroniikkatarjouksiin. Tutkin netistä eri liikkeiden tarjouksia kännyköistä ja kahvikoneista, mutta mikään ei oikein pistänyt silmään. Menen siis vielä työpaikan romu Lumialla ja perus kahvinkeittimellä. Espressot ja Pokemonin pelaamiset saa siis vielä hetkeksi unohtaa.

 Haaveilu se tässäkin asiassa on parasta. Kaupassa ei enää niinkään ole sitten intoa maksaa satoja euroja jostain semi turhasta vempeleestä. Menin sitten vielä Kaaren kauppakeskukseen etsimään uusia hanskoja ja joululahjoja. Löysin molemmat. Dressmanista sain hanskat vielä mukavasti puoleen hintaan. Joululahjat tuli ostettua täyteen hintaan. Mielestäni se ei kuitenkaan haittaa sillä lahjat olivat toivottuja. En siis tehnyt yhtään harhaostosta tällä kertaa. Menin tietyllä agendalla alusta loppuun ja tuloksena on tuotteet jotka ovat oikeasti tarpeellisia. Vanhoissa hanskoissanikin oli jo reikä, joten ihan tarpeeseen tulivat =)



Menin myös samalla käymään S-pankissa. Ajattelin vaihtaa pari s-osuutta toiseen koska välillä joku osuuskauppa jättää maksamatta osuuspääoman korkoa ja joku alkaakin maksamaan. Käytin avuksi Kauppalehden keskustelussa ollut listaa jossa on mainittu kaikki tänä vuonna korkoa maksaneet osuuskaupat:

25.8.2016 +8,00 OSUUSMAKSUN KORKO PIRKANMAAN OK
25.6.2016 +5,00 OSUUSMAKSUN KORKO MAAKUNTA
25.6.2016 +20,00 OSUUSMAKSUN KORKO EEPEE
25.6.2016 +10,00 OSUUSMAKSUN KORKO TURUN OSUUSKAUPPA
25.6.2016 +6,00 OSUUSMAKSUN KORKO SATAKUNTA
25.6.2016 +5,00 OSUUSMAKSUN KORKO ETELÄ-KARJALAN OSK
25.6.2016 +6,00 OSUUSMAKSUN KORKO KESKIMAA
25.6.2016 +5,00 OSUUSMAKSUN KORKO HÄMEENMAA
25.5.2016 +10,00 OSUUSMAKSUN KORKO HOK-ELANTO
25.5.2016 +20,00 OSUUSMAKSUN KORKO KPO
25.5.2016 +12,00 OSUUSMAKSUN KORKO PKO
25.5.2016 +10,00 OSUUSMAKSUN KORKO OK SUUR-SAVO
25.4.2016 +6,00 OSUUSMAKSUN KORKO SSO

1300€ sijoituksella saa siis 123€ tuoton vuodessa. Aika turvallinen 9,5% sijoitustuotto ainakin omasta mielestäni. Verojakin kun menee vain 7,5% niin lapaseen jää ihan mukava summa. Virkailija sanoi että nykyään tuo multiliittyminen on niin suosittua että ainakin nyt vuoden lopulla heillä tarvitsee varata ihan aika sitä varten ettei se ruuhkauta palvelupistettä. Miettikääs jos yksi henkilö pystyisi sijoittamaan vaikka satatuhatta euroa näihin osuuskauppohin ja saisi 9,5% varmaa tuottoa. Kaikista suomalaisistahan tulisi miljonäärejä =D

Miten sinulla meni Black friday shoppailu? Karkasiko mopo käsistä? Onko osuuskaupat jo viritelty valmiiksi ensi vuoden korkoja varten?




34 kommenttia:

  1. Kiitos tästä listasta s-osuuksia! Juurikin on itsellä työn alla varata aika osuuskaupoille prisman toimipisteeseen, mutten ollut vielä laatinut ostoslistaa. Tytöllekin ajattelin ostaa samalla omat osuudet.

    Minä en ostanut black fridaysta muuta kuin normi ruokaostokset lidlistä :D tarjouksista ei napannut oikein mikään, vaikka koetin joululahjat mielessä katsella. Olen ihan tyytyväinen, etten ostanut mitään turhaa vain koska on ale. Taisin tosin löytää talvitakin, jonkalaista olen jo pitkään etsinyt, mutta se oli normaalihintainen, joten senkin ostamista ehtii miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitsin ensi vuodelle ne osuuskaupat jotka maksoivat korkoa 5€ tai enemmän tänä vuonna. Katsotaan miten käy...

      Hyvä ettet tänä vuonna haksahtanut turhiin tarjouksiin :)

      Poista
  2. Meille sanottiin uuden alueen s-osuuskunnassa, että liittymällä toiseenkin osuuskuntaan kuin yhteen, ei korkoa toisesta enää saa. Olenkohan ihan väärässä?? Ja muistelen että myös S-pankissa mulle on sanottu, ettei tuo enää ole mahdollista liittyä useampiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkei henkilöt siellä ole sitten ihan tehtäviensä tasalla. Hyvin onnistui liittyminen moneen osuuskauppaan. Eikä korkoa voi evätä jäseniltä. Toki osuuskaupat voivat päättää etteivät jaa jonain vuonna korkoa, mutta sitten varmaan heidän jäsenmääränsä tulee tippumaan.

      Poista
  3. Pahaa pelkään, että paikallisten osuuskauppojen edustustot, jotka kootaan vaalein, pian lopeta koronmaksun, etteivät sijoittajat pääse nauttimaan tuotoista. Silloin voi sitten toki koettaa lunastaa kaikki tai kyseiset osuudet. Viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sijoitetaan sitten ne rahat muualle, kyllä niitä kohteita aina löytyy :)

      Poista
    2. Se on totta, että tämä kaikkien osuuskuntien osuusmaksun korko on tavallaan vähän liiankin hyvä diili. "Ulkopuoliset" osuuskunnan jäsenet voidaan aika lailla aiheelisestikin katsoa vapaamatkustajiksi. Saa nähdä, miten monta vuotta tämä jatkuu. Tuntipalkan tuolla varmaan saa tienattua.

      Ja kyllä ne osuudet tosiaan voi lunastaa, eivät ne mitään ikusia ole.

      Poista
    3. Toivottavasti jatkuu vielä vuosia =)

      Poista
  4. Lähtihän tuo mopo vähän käsistä. Tuli ostettua kengät (tarpeeseen) ja lennot Thaimaahan (oli ostoslistalla muutenkin).

    Osuuskauppojen jäsenyyksiä ajattelin täydentää veronpalautusten jälkeen. Ostoslistalla ainakin HOK, Turun osuuskauppa ja Pirkanmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulosta omaan korvaan vielä kauhealta tuhlailulta koska kaikki ostoksesi olivat suunniteltuja :)

      Poista
  5. Miten helppo noista S-osuuksista on päästä eroon jos niitä ei enää halua pitää?

    Muistan kun olin juuri lukenut S-osuuksista jostain talousblogista ja selitin asiasta innoissani työkavereille lounastauolla. Aihe vaihtui hyvin nopeasti kun kukaan muu ei oikein päässyt sisälle tuohon juttuun :D Samojen työkavereiden kanssa olen yrittänyt jutella myös sijoittamisesta, ja ainoat sijoituskohteet jotka nousivat esille olivat lyhyen korot rahastot ja Talvivaara. Kiva ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa alhaalla PP kertookin että helppoa on. Mutta laiskana miehenä en tuollaista venkslailua harrasta :)

      Itsekin yritin kerran puhua kaverilleni että hänenkin kannattaa laittaa rahaa s-osuuksiin. Vähän yli satasen tuotto ei vakuuttanut :D

      Poista
    2. Ei ne kaikki tykkää jutella rahasta ja sijoittamisesta, osa jopa nimesi minut riistokapitalistiksi...edellisessä työpaikassani 20 hengen tiimissäni 1 oli jonka kanssa tehtiin yhdessä sijoituksia ja suunnitelmia. Ollaan edelleenkin yhteyksissä niissä asioissa vaikkei olla työskennelty miniin vuosiin yhdessä.

      Poista
    3. Se on hyvä että sait sieltä sijoituskaverin.

      Poista
  6. Eikö osuuskaupan osuudet viritellä huippuunsa vasta 31.12 (koron saa omistajat, joilla on osuuspääoma maksettuna 31.12). Ja sitten pääoma otetaan pois puoleksi vuodeksi, aina noin kesällä, kun viimeinenkin osuuskauppa on korkona maksanut. Niin näin saa puolessa vuodessa tuon korkotuoton. Ja rahat loppu vuodeksi tuottamaan johonkin muuhun. Toki vaivaan tuosta on 1 h aikaa takaisin liittymiseen ja 1 h aikaa kun ottaa osuudet pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiskuuteni ei salli tuollaista venkslaamista :D Ja kyseessä on kuitenkin vain runsas tonni.

      Poista
    2. Anonyymi14.12.16

      Osuudet saa ulos vasta seuraavan kalenterivuoden lopussa joten tuollainen vekslaus ei onnistu.

      Poista
    3. Ei tuo ihan noinkaan ole. Itsekin sain heti käteistä tiskiltä mukaan kun irtisanoin kaksi osuuskunnan jäsenyyttä.

      Poista
  7. Haha, oma black friday:ni meni täysin samoissa merkeissä. Kyttäämäni elektroniikkatuotteiden tarjoukset jäivät niin huonoiksi, että ainoiksi ostoksiksi jäivät 4 uutta S-ryhmän osuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni nyt sullaki on s-salkku ladattuna :)

      Poista
  8. Ei karannut mopo käsistä itseltäni mutta nuorisolta meinasi. Töistä kotiin tullessa oli nettikaupan ostoskärri pullollaan vaikka mitä "tarpeellista" niin että äitin olisi vain tarvinnut antaa luottokortin numero. Jep jep. No... muutamaa todella epäolennainen tuote lähti roskakoriin mutta sen jälkeen heltyi luottokortin numero.

    Eli kai se pitää myöntää että sorruin siis😕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhe no ei kai siinä mitään ku sul on menny treidaukset nii hyvi :)

      Poista
    2. Ähäppäs, kävit kurkkaamassa mun uutta välilehteä😊

      Ei kerrota kuitenkaan lapsille😊

      Poista
    3. Hehhe ei ni. Ei kai ne tällasia blogeja lue :D

      Poista
  9. Anonyymi26.11.16

    Osuuskaupan korot on rullanneet nyt parina vuotena. Olikin mielenkiintoinen käynti kun kävin tekemässä tuon multiliittymisen. Sain hieman iäkkäämmältä pankkihenkilöltä tuiman katseen ja kommentin, että tämähän ei sitten ole osuuskauppatoiminnan tarkoitus. :D Ei varmaan olekaan, mutta täysin sallittua joten jospa nyt vaan tehdään ne liittymiset.
    Avokkia olen houkutellut liittymään myös. Saisi käytännössä riskittömät tuotot kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mulle virkailijat on välillä sanoneet että kuuluvat itsekin moneen osuuskuntaan :D

      Itsekin tyttöystävää yritän saada noihin liittymään, toivottavasti suostuu vihdoinkin :)

      Poista
  10. Mä meinasin tehdä saman tempun viimeksi samaisessa kauppakeskuksessa vieraillessani, mutta en jotenkin kehdannut jumittaa jonotusta. Ehkä varaankin ajan joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajanvaraus ei ole välttämättä käytössä jokaisessa palvelupisteessä. Sitten vain jonoa jumittelemaan :)

      Poista
  11. Kerro, jos postilla tulee osuuskaupoista liittymisetuna jotain kuponkeja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt siis liityin vain yhteen uuteen ja erosin kahdesta joista toinen maksoi vain 3€ korkoa ja toinen ei yhtään tänä vuonn =)

      Poista
  12. Anonyymi28.11.16

    En ole tajunnut tuota S-osuuksien riskittömyyttä. Juuri joku kirjoitti, että se ja se jätti maksamatta korot. Eikös riski juuri silloin toteudu? Ja jos suosio on nyt noissa niin kova, niin eikö koko homma kaasu lopulta omaan mahdottomuuteensa? Se korkohan perustuu siihen, että ylihintaa maitolitrasta maksanut mummo saa "omansa" takaisin, kun on osuudenomistajana. Siitä tietenkin vähennetty S-ryhmän pyllyilyt Venäjällä jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvasta sijoituksesta saa näin hyvää tuottoa tai ainakin rahansa takaisin.

      Poista
  13. Kiitos vielä S-listauksen löytämisestä! Marssin sen pohjalta S-pankkiin ja läväytin pöytään, loppu on historiaa: http://pennosenmietteet.blogspot.fi/2016/12/erilainen-sijoitus-1-s-osuuskauppojen.html

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.