5.3.2016

Uusia ja mielenkiintoisia blogeja viikonloppu lukemisiksi

Mielestäni bloggailun suola on se kun löytää uusia ja mielenkiintoisia blogeja. Itse pidän ihan tavallisten ihmisten säästö ja sijoitusblogeista. Tässä esittelen muutaman suht uuden blogi tulokkaan blogrollistani:

Sijoittaja-Tursas
80-luvulla syntynyt perheenisä joka harrastaa sijoittamista niin omaksi ilokseen kuin harmikseen. Hyvä kirjoitustyyli joka käsittelee lähinnä asuntosijoittamista. Harrastaa myös indeksijoittamista ja osakesijoittamista vähäisin määrin. Blogi ei lähde täysin tyhjästä liikkeelle sillä omaisuutta löytyy jo yli 100k:n verran.

Avain talouteen
Tämä blogi on mukavan tuore, vasta pari kirjoitusta takana. Bloggarista ei ole paljastunut vielä oikein mitään, paitsi että tämä on hänen ensimmäinen talous bloginsa. Mielenkiinnolla odotan mitä julkaistaan seuraavaksi, ilmeisesti jotain säästämiseen liittyvää.

Jussin Rahat
Opiskelija joka on osa-aikatöissä teleoperaattorilla aikoo säästää vuoden aikana 8000€ eli 666€/kk. Katsotaan onnistuuko Jussi tavoitteessaan. Pienenä esteenä hänellä on valmistuminen ja mahdollinen kulujen kasvu opiskelujen jälkeen. Toivotaan että tulot kasvavat ja menot pysyvät minimissä.

Yksinhuoltajan selviytymisopas
Tämä blogi tuo mukavaa vaihtelua tasaisen harmaaseen miehistä koostuvaan sijoittajajoukkioon. Kirjoittajana toimii nimittäin 28-vuotias yksinhuoltajaäiti. Kirjoitustyyli on kansantajuinen ja helposti luettava, joten sopii monelle erilaiselle lukijalle. Mielenkiintoisia kirja-arvosteluja ja pohdintaa sijoitusimperiumin perustamisesta. Jopa pieni määrä osakkeita aiheuttaa tälle bloggaajalle päänvaivaa ja unettomia öitä, varsinkin laskun hetkinä =D

Toivottavasti sinäkin löysit jonkin mukavan blogin näiden esittelemieni joukosta. Onko tiedossasi jokin hyvä suomenkielinen blogi jota ei jo löydy blogrollistani?

28 kommenttia:

  1. Hyvä että tuot uusia blogeja esille, ne kun kovin helposti jäävät löytämättä tästä blogienpaljoudesta!

    Sinulla kun on jo muutaman vuoden kokemus blogikentältä, niin kerrohan onko sijoitusblogien määrän kasvu kiihtynyt tässä vuoden sisään. Oma fiilikseni ainakin on että olisi, etenkin tässä alkuvuodesta on saatu todella paljon uusia blogeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä, sijoitusblogien määrän kasvu on ollut aika huimaa viime aikoina. Tämä on toki hyvä asia sillä on mukavaa löytää aina uutta luettavaa.

      Minun teoriani on se että bloggaaminen on ylipäätään lisääntynyt koko ajan, ja myös sijoitusblogit pääsevät tähän trendiin.

      Toivotaan toki että ihmiset myös jaksaisivat kirjoitella sillä minäkin poistan aina blogilistalta blogit joita ei ole päivitetty yli puoleen vuoteen.

      Poista
  2. Ihmettelinkin tässä jo hieman kun blogiini on tänään päätynyt kävijöitä reilusti enemmän kuin aiemmin - täältähän te olette peräisin :)

    Kiitokset kovasti nostosta! Mitä enemmän lukijoita, sitä hauskempi kirjoitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, jatka samaan malliin :)

      Poista
  3. Anonyymi5.3.16

    "Yläkoulun ope" on myös uusi blogi, jonka olen laittanut omalle blogilistalleni. Sijoittaa osakkeisiin. "Ekonomimmi" on parikymppinen neitokainen, joka pohtii naisellisesta näkökulmasta kuluttamistaan ja voithan sä mutkin lisätä sinne ;) Ainakin olet käynyt kommentoimassa tekstejäni ;) ;) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, te kaikki olette löytyneet listaltani jo jonnin aikaa ja kirjoitatte mahtavia blogeja :)

      Poista
    2. Tarkoitan siis tuota oikean laidan "Muita blogeja" -osiota :D

      Poista
  4. Miten erinomainen lista, kiitos Osinkokuningas! ;D
    Talousblogitarjonta on laaja, mutta kirjoittajilla on asiaan aina omanlainen ote: Yhdet käsittelevät enemmän osakkeita, toiset asuntosijoittamista, kolmansilla on arjen nuukailuvinkkejä. Jotkut kertovat omista kokemuksistaan, jotkut taas kirjoittavat opettavaista asiatekstiä. Näistä on mukavaa koota omaan blogiin lista, joka on paitsi omien kiinnostuskohteiden mukainen, myös opettaa lukijalleen uusia puolia sijoittamisen koko kirjosta. Aina voi oppia uutta!

    On hämmästyttävää, miten ammattimaisesti jotkut osaavat kirjoittaa ja selittää selviksi monimutkaisetkin talouskiemurat.

    Listallepääsystä kiittäen: Ananas
    Yksinhuoltajan selviytymisopas
    http://neljajalkaamaassa.blogspot.se/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä että nykyään on niin paljon varianssia suomalaisissa blogeissa. Ennen piti lukea vain Dividend mantraa jos sijoittaminen kiinnosti :)

      Poista
    2. Dividend mantraa oli kyllä kiva lukea :D Mutta onneksi on nykyään muitakin vaihtoehtoja.

      Poista
    3. Jees, itse pidän suomalaisista blogeista sen takia että jenkkiblogeissa niin moni asia on erilailla kuin suomessa kuten verotus.

      Poista
  5. Anonyymi6.3.16

    On kyllä ollut ihan mahtavaa lukea teidän konkareiden blogeja ja on ollut mielenkiintoista seurata, kun meitä uusia on tullut liuta lisää vuoden alusta :) Kuten Ananas sanoi, kaikki kirjoittavat niin eri näkökulmista, että aina tulee jotakin uutta vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minun suosikkini on bloggaajat jotka aloittavat sijoittamisen ja säästämisen lähes nollasta. Sitä matkaa on niin mielenkiintoista seurata alusta alkaen =)

      Poista
  6. Kiitos vinkeistä! Sen verran kiirettä pitänyt viimeaikoina, että ei ehdi kaikkea tutkia. Keep em coming!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä! Toivottavasti kiireesi helpottaa jossain vaiheessa =)

      Poista
  7. Mukavasti on virrannut blogiini kävijöitä nostosi jälkeen, mikä on aloittavalle bloggarille ihan mahtava juttu ja erittäin motivoivaa myös jatkoa varten.

    Suuret kiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään! Jatka samaan malliin niin lukijakuntasi kasvaa kasvamistaan =)

      Poista
  8. Kiitos uusista blogivinkeistä! Olen alkanut seuraamaan myös blogia nimeltä taloushaltuun: http://taloushaltuun.blogspot.fi/. Kirjoittaja päivittää suht usein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, tuota blogia luen itsekin usein. Hyviä juttuja ;)

      Poista
    2. Haha, kiitos :) Kiva kun käytte kommentoimassa ja tosi hyvät blogit on teillä molemmilla! Mielenkiintoista luettavaa :)

      Poista
  9. Itsekin juuri pari kk aloittaneena on kyllä ollut hauska seurata blogien lisääntymistä. Tuntuu, että niitä on niin paljon, ettei edes ehdi seurata kaikkia, mitä haluaisi. Itseäni ainakin motivoi oman blogin aloittamiseen lähinnä juuri se, kuinka mielenkiintoista muiden blogeja on lukea.

    Itse alkutaipaleella olen kuitenkin huomannut sen, että on ihan kiva, että blogia ei ole löydetty. Voi vielä kokeilla tekstien kanssa ja löytää sitä omaa kokonaisuutta sekä esim. miten sijoituksia seuraa ja mihin blogissa keskittyy. Pelkästään itselleenkin kirjoittamisessa on omat positiiviset puolensa.

    VastaaPoista
  10. Mukava lukea tällaista koontia. Itse löysin vastikään muutamia hyviä blogeja ja tuntuu että on jonkinlaisia "sielunsiskoja - ja veljiä" löytynyt, joiden elämää mielenkiinnolla seuraa ja vastavuoroisesti kommentoidaan toistemme tilanteita.

    VastaaPoista
  11. Mukava löytyy uusia blogeja! Sinun blogia olen jo kauan lukenut rekisteröitymättä.. Nyt uskalsin itse myös viimein aloittaa kirjottamaan blogia. Sinultakin olen saanut paljon inspiraatiota ja tietoa. Jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, tervetuloa kirjoittelemaan =)

      Poista
  12. Kiva kun nostit meidänkin blogin listoille! :) On mahtavaa, että meitä raha-asioista kiinnostuneita on yhä enemmän ja enemmän, ja ajatustenvaihto on todella tervetullutta - lisää vain entisestään motivaatiota rahataitojen opiskelua kohtaan! t. Minna/rahataidot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mitä enemmän kiinnostuneita sitä paremmin rahataitoja pääsee opiskelemaan =)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.