30.10.2016

Sijoitusteni tilanne vertaislainoissa - Twino

Millaista on vertaislainoihin sijoittaminen? Pohdin uutta sijoituskohdetta tylsissäni kesällä. Tutustuin vertaislainaukseen yhtenä uutena sijoitusmuotona. Ajattelin että olisihan tuollaista kiva kokeilla.

Nyt olisikin sitten tilinteon aika. Kuinka tämä minulle uusi sijoitusmuoto on menestynyt ja minkälaisia mietteitä se on herättänyt?

Nyt on mennyt melkein 4 kuukautta ensimmäisestä sijoituksestani vertaislainoihin. On aika tehdä tilinpäätös ja miettiä että haluanko jatkaa kyseistä sijoitusmuotoa. Valitsin Twino.eu:n vertaislainaoperaattorikseni lähinnä sen takia että heillä oli lainojen ostotakuu heti sen jälkeen kun lainaa ei oltu maksettu kuukauden sisällä eräpäivästä. Toki laina-aikaa pystyi vielä pidentämään muutamalla kuukaudella. Tätä en ehkä tiedostanut tarpeeksi hyvin sillä moni onkin pidentänyt laina-aikaa eikä rahaa ole näistä lainoista tullut vielä.

Sijoitin Georgialaisiin lainoihin joissa on paras korko. 1kk lainoissa korko oli 12% ja pidemmissä 13%. Sijoitin 4000€ ja tänään tuo on tuottanut 152€. Vuosikorko on ollut siis 11,5% luokkaa. Tuotto on ollut ihan hyvää mutta Suomessakin asenteet korkeakorkoisia lainoja vastaan ovat koventuneet. Siitä tein päätelmän että miksi ei myös jokupäivä Georgiassa tapahtuisi näin. Toinen asia mikä on mietityttänyt on myös näiden lainojen korkea takaisinostoprosentti. Lainoja on koko ajan 13-23% myöhässä ja yli 30% ottaa lisää maksuaikaa. Jotenkin epäilyttää että kauankohan tuo voi olla yritykselle kannattavaa.

Myös sijoituksena vertaislainat ovat erilaiset kuin mihin olen tottunut. Siinä ei kuitenkaan omisteta liiketoimintaa vaan saadaan rahaa siitä että lainataan toisille ihmisille hurjalla korolla. Kaikki nämä asiat saivat pohtimaan uudelleen vertaislainasijoitustani ja teinkin päätöksen että laitan automaattisijoitukset tauolle. Tämän pitäisi alkaa kerryttämään pikkuhiljaa rahaa Twinon tililleni, ja nyt muutamassa päivässä rahaa onkin kertynyt jo kuutisensataa euroa. Aion ostaa tuolla rahalla varmaan REIT:jä tilalle. Niistäkin tulee ihan hyvää kassavirtaa.

Mitä mieltä sinä olet päätöksestäni lopettaa pikkuhiljalleen vertaislainoihin sijoittamista?


14 kommenttia:

  1. Minulla ei ole vertaislainoja. Katsoin joskus olikohan YLEn dokumenttin niistä, se oli kyllä tosi karu. Oikeasti velallinen maksaa kyllä korkeaa korkoakin, mutta käsitykseni mukaan se tuotto vertaislaina yritykselle tulee juurikin noista perintätuloista. Jotenkin liitän noihin sanana mukaan 'moraalin'. Idea hyvä, mutta toteutus jotenkin moraaliton. Voin olla ihan väärässä. Mutta itse en noihin koske, vaikka niistä saisi hyvän tuoton (en usko, että niissä on edes lainaajalle hyvä tuotto).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllähän tuossa velalliselta kunnon korot nyhdetään.

      Poista
  2. Anonyymi30.10.16

    Itse olen sijoittanut Bondoraan n. 2,5 vuotta. Tuotto on pyörinyt 22 ja 23 prosentin tuntumassa. Sijoitan ainoastaan virolaisiin lainoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä tuottoprosentti =) Itse taidan kuitenkin pitäytyä osakkeissa... kunnes saan taas päähäni kokeilla jotain uutta.

      Poista
  3. Anonyymi30.10.16

    eix 12 % kuukausi korko vastaa 290 % vuosikorkoa? näin päässä laskien. ok

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mainitut korot ovat vuosikorkoja =)

      Poista
  4. Jotenkin minullakin nuo vertaislainat vähän soittavat hälytyskelloja. Välillä tuntuu että asuntosijoittaminenkin menee riistämisen puolelle..

    Toisaalta finanssimaailmassa povataan kivijalkapankkien tuhoa ja kaikki rahoituskin jatkossa hoidettaisiin vertaistoiminnalla. Ehkä tulevaisuudessa näemme joukkoistettuja asuntolainojakin yms muuta vähän reilumpaa toimintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta sitten taas jos liikaa alkaa sijoituksia miettimään moraaliselta kannalta niin aika harva yritys selviytyy siitä puhtain paperein.

      Poista
  5. Ei innosta vertaislainat. Ottaisin rahat pois ja laittaisin osakkeisiin tai vaikka noihin reit:eihin kuten mainitsit.

    VastaaPoista
  6. Jossain se raja kulkee. Itselleni koronkiskonta, aseet ja tupakka eivät sovi; viina sensijaan on terveellistä (DEO).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai se viinakaan niin terveellistä ole =D

      Poista
    2. Muiden nauttia. Mikä se on aina hintansa väärti, säilyttää arvonsa ja kannattaa jopa maahan kaivaa.

      Tarkemmin sanoaen panimotuotteet ovat vakaa päivittäistuotealue.

      Aloitin pullon suulta, kun ostin korkin tuottamisen markkinajohtajan osakkeita (Corticeira Amorim).

      Seuraavaksi pitänee penkoa panimot. Sehän se hauskinta hommassa onkin, kaivaminen, vaikkei löytäisikään.

      Eri lähteiden, yrityssivujen ja tulosten perkaaminen käy meditaatiosta.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.