30.10.2019

Korkoa korolle laskuri julkaistu!


Money money moooney, moooney. Einstein selitti aikanaan maailman kahdeksannesta ihmeestä nimeltään compounding interest tai härmäläisitten korkoa korolle. Tämä maailmanluokan ihme on tekevä jokaisesta meistä rikkaita, kunhan annamme vain hälle mahdollisuuden ja aikaa kumuloitua.

26.10.2019

Nortti ja Samppa pettivät osinkosijoittajat


Kuvassa olen minä. Tai voisin olla tällä hetkellä. Kaksi omistamaani yhtiötä Nordea ja Sampo vanavedessä laskevat osinkoaan. Se tarkoittaa sitten minullekin huonompaa tiliä. Tein tästä päätöksestä nopeasti omat johtopäätökseni.

19.10.2019

Verokarhu ottaa omansa - jäännösverot maksuun


Verokarhu ottaa omansa. Vai verokarhu vie ja muut vikisee? Verojen makselu on aina ihan iloista puuhaa, mutta tänä vuonna verottaja pääsi yllättämään jäännösveron suuruudella. Pitänee näköjään hiukan säästää loppuvuodesta.

3.10.2019

Sijoituskatsaus - syyskuu 2019, osinkosade jatkuu


Taas on kuukausi sijoittamista takana ja on aika tutustua lukuihin. Tutkin kerran kuussa paljonko sain osinkoja, miltä salkku näyttää ja tuliko tehtyä kauppaa. Käyn myös läpi kuukauden sijoitusmietteet.