30.6.2017

Voiko vaurauden päätellä ulkonäöstä


Kävin vähän aika sitten mielenkiintoisen keskustelun erään tuttuni kanssa. Vietimme iltaa ja jutustelimme niitä näitä. Meillä oli puhetta myös sijoittamisesta ja yleisestikin taloudesta. Yksi keskustelemistamme aiheista oli että voiko vaurauden päätellä henkilön ulkonäöstä vai ei.

26.6.2017

Tästä alkoi sijoitusurani

Minulla on jo muutama vuosi sijoittamista takana. Joskus on hyvä palata historiaan ja muistella mistä kaikki lähti liikkeelle. Mistä sijoitusurani alkoi ja milloin ostin ensimmäisen osakkeeni?

23.6.2017

Parisuhde ja taloudellinen riippumattomuus


Vaikuttaako parisuhde matkaan kohti taloudellista riippumattomuutta? Onko järkevämpää olla yksin vai parisuhteessa jos haluaa saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden mahdollisimman nopeasti? Mitkä ovat kummankin tilanteen hyvät ja huonot puolet? Tässä tekstissä käyn läpi mietteitäni tästä asiasta, olenhan ollut itse molemmissa tilanteissa.

16.6.2017

Perjantai on viikon paras päivä


Aah, taas perjantai. Hyvää ruokaa kotisohvalla jenkkityyliin Netflix auki. Pian IPA-tölkki sihahtaakin auki ja voi taas naatiskella. Perjantaina on koko viikonloppu edessä, minulla on yksi ilta ja kaksi täyttä päivää tehdä ihan mitä huvittaa.

5.6.2017

Kuukausikatsaus - Toukokuu 2017



Taloudellinen riippumattomuus siintää taas kuukauden verran lähempänä ja nyt onkin aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta pysyisin kärryillä henkilökohtaisen talouteni tilasta pidän kirjaa tuloista, menoista ja nettovarallisuudesta. Kuukausikatsaus sisältää vain henkilökohtaiset kuluni kahden henkilön taloudessa.

1.6.2017

Konetta salkkuun


Pääsin taas pitkästä aikaa osakeostoksille. Ostin lisää Konetta ja hiukan Nordeaa. Myyntejä on tullut tehtyä oikein olan takaa kun olen yrittänyt selkeyttää jenkkisalkkua. Tämä on tarkoittanut paljon myyntejä. Nyt tuntuu kuitenkin että olen paremmin kartalla salkkuni yhtiöistä, eikä yhtiöitä ole enää niin paljoa että minulla ei ole aikaa seurata mitä niissä tapahtuu.