20.8.2016

Kuinka päästä eroon ostohimosta


Minua on vaivannut jo monta kuukautta ikävä ostohimo. Ostohimoni keskittyy kelloihin ja nimenomaan vähän parempiin kelloihin, kuten Omegaan ja Tudoriin. Olen jopa käynyt sovittelemassa eri malleja joten aika lähellä ollaan ratkeamista. Tämä ei ole mikään pikkusumma enää sillä tuollainen kello maksaisi melkein nelisen tonnia.


Mietin että onko tämä tuote tarpeellinen. Kello -esimerkissä ajattelen että minullahan on jo kello joka näyttää ajan paremmin kuin nuo kellot mitä katselen. Halpa kvartsikellokin käy tarkemmin kuin nuo automaattikellot. Ja jos et käytä kelloasi muutaman päivään niin joudut herättelemään sitä henkiin ja säätämään ajan taas oikeaan. Patterikellolla ei ole tällaistakaan ongelmaa. Myös hinta on hyvä pitää mielessä. Uskaltaisinko pitää neljäntonnin kelloa ranteessa vai pelkäisinkö koko ajan että se hajoaisi tai häviäisi johonkin?

Automaattikelloissa on myös massiiviset huoltokulut. Voit joutua maksamaan jopa 500€ 5 vuoden välein siitä että kelloseppä huoltaa kellosi. Kvartsikellossa pitää vaihtaa vain muutaman vuoden välein paristo ja tämä ei montaakaan euroa maksa.

Kun aion ostaa jotain niin mietin myös tarkkaan seuraavaa kysymystä: tuoko tämä tavara lisää iloa elämääni. Uuden kellon tapauksessa ajattelen että ei. Uusi kello näyttäisi ajan ja päivän samalla tavalla kuin vanhakin. Ainut ilo saattaisi olla että joku joka tietäisi jotain kelloista voisi ihastella sitä. Tästä en kuitenkaan aio maksaa 4000€ =D Luulen myös että minulle mukavampaa on itse haaveilu. Sitten kun haave onkin saavutettu niin eihän se tietenkään ole enää yhtä hauskaa.

Miten sinä taistelet ostohimojasi vastaan?

Hehheh, tässä tulee myös toinen ostohimoon liittyvä asia: Nordnet juhlii 20 v. synttäreitään ja tarjoaa asiakkailleen 20 maailman suurimman yrityksen kaupat ilman välityskuluja.

* Avaa tästä Nordnetin jäsenyys ja osta allaolevia osakkeita ensiviikon ajan (22.–26.8.2016) ilman välityskuluja! *


Katso tästä kampanjan ehdot

Minä en kuitenkaan näe ostohimossa mitään pahaa osakkeiden kohdalla, sillä sijoitan itse kerran kuussa aina palkkapäivän jälkeen =)

26 kommenttia:

  1. Miksi mainostat Nordnettia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksipäs ei... varsinkin nyt kun heillä on hyvä tarjous :)

      Poista
    2. Anonyymi21.8.16

      Hyvä kirjoitus, mutta Nordnetin mainostaminen ei oikein siihen sovi. http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ap-kivijalkapankit-ohittivat-nordnetin-osakevalittajien-hintakilpailussa/kKHf9vA2
      Nordnet voi tästä kampanjasta saada asiakkaita, jotka sitten maksavat kalliisti seuraavista ostoistaan.

      Poista
    3. Heh, luin kyllä itsekin tuon vertailun. Onhan Nordnetissa hyviäkin puolia: voit ottaa todella halpaa lainaa osakkeitasi vastaan, hyvä kaupankäyntiohjelmisto, hyvä asiakaspalvelu, suomi-osakkeilla ihan hyvät hinnat.

      Itselläni on käytössä IB, Nordnet ja Degiro. Kaikissa on hyvät ja huonot puolensa.

      Poista
    4. CitizenKane22.8.16

      Nyt tulee sivujuonne jota pahoittelen, mutta mainitsit tuossa Degiron joka on meikäläiselle ainakin ihan uusi nimi, kirjoitappa siitä joku stoori. Miten vertautuu noihin muihin kulujensa puolesta ja mihin tätä kannattaa erityisesti käyttää?

      Poista
    5. Katsotaan, omista ja vaurastu on käsitellyt aihetta jo aika kattavasti =) En ole tehnyt vasta kuin yhden kaupan Degirolla.

      http://www.omistajavaurastu.com/2016/01/kokemuksiani-osakevalittajista.html

      Poista
  2. Nyt kyllä iski ostohimo tuon kampanjan myötä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs haluaisit ostaa? :)

      Poista
    2. Ehkä nykyisiin positioihin pientä lisäystä (esim JNJ, MSFT, KO) ja/tai pienen position avausta T/VZ. Täytyy miettiä :)

      Poista
    3. Kuulostaa ihan järkeviltä ideoilta.

      Poista
  3. Tämä oli kyllä suloisen tiedostavaa pohdintaa siitä, miksi käyttää neljä tonnia kelloon, joka on huonompi, kuin halvat kellot :D Voin sanoa, että näin ulkopuolisen ja kelloista mitään tietämättömän korvaan himo ostaa tällainen kello kuulostaa todella oudolta. Onko se etu todella vain se, että joku, joka merkin tunnistaa, tietää, että olet ostanut huonomman kellon isolla rahalla?
    Olen kyllä kuullut miljoonan maksavista puhelinsovelluksista, joilla ei ole mitään muuta funktiota kuin se, että olet todistanut olevasi tarpeeksi rikas ostaaksesi sen!

    Mutta joo, ostohimo on päässyt itsenikin yllättämään viimeaikoina. Voisi olla ihan blogipäivityksen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kello sellainen statuksen merkki ainakin miehillä. Sanotaan myös että kello on monesti miehen ainoa koru ja siksi siihen kannattaa satsata. Ei ehkä kuitenkaan ihan neljää tonnia =D

      Poista
  4. Nooh, olet muistaakseni useita kuukausia sitten jo maininnut tämän kellon, että ihan heräteostoksesta ei olisi kyse :) Mutta mieti tarkkaan, voitko elää sen kanssa, jos kello katoaa tai hajoaa? Kuten esim. aurinkolasit, kellot ym. helposti menevät hukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, mutta silti mielestäni aika järjettömästä ostoksesta. Miksi en pärjäisi vanhallakin kellolla =D

      Poista
  5. CitizenKane22.8.16

    Itse olen luopunut kellon käytöstä täysin jokunen vuosi sitten. Känny on mukana pääsääntöisesti aina ja se riittää ajan tiedostamiseen. Toisaalta suuri osa päivästä tulee istuskeltua tietokoneen äärellä (IT-duunari miekin) ja siinähän se kello on koko ajan myös tarjolla. Kello jäi aikanaan pois kun huomasin että se oli kädessä käytännössä vaan työmatkoilla ja kotona/toimistossa otin sen pois ranteesta kun en oikein pidä siitä näppiksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen niin juurtunut rannekellon käyttäjä että tuntuisi varmaan alastomalta ilman sitä =)

      Poista
  6. Itsellänikin oli välissä rannekellottomia harhavuosia, mutta kun sai lahjaksi laadukkaan mieluisan kellon, ei paluuta vanhaan ole.

    Kun ei sitä älypuhelintakaan oikein ranteen ympärille saa..ainakaan helposti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut testissä pari eri älykelloa mutta aika turhakkeilta tuntuivat =)

      Poista
  7. Anonyymi24.8.16

    Hienoa! Hauska nähdä että joku muukin tappelee itsensä kanssa koskien kello-ostosta :P Itse olen muutama vuosi sitten aloittanut vakituisen työnteon, säästän myös osakkeisiin (joskin vain muutamia satasia per kk) ja olen haaveillut myös hieman kalliimman kellon hankkimisesta jo pidemmän aikaa.

    Omaa silmääni miellyttävät Breitling ja Tag Heuer, joista varsinkin Breitling Super Avenger II chronograph ja Colt Chronograph ovat olleet haaveissa jo pidemmän aikaa. Nämä ovat juuri samaa hintaluokkaa, n. 2000-5000€ jonka koen vielä jotenkin järkeväksi verrattuna esim. Rolexeihin tai muihin vielä kalliimpiin merkkeihin verrattuna.

    Kellon hankkimista ovat kyllä hidastaneet juurikin samat asiat:
    1) Nykyinen Festina näyttää ajan yhtä hyvin ja on ulkonäöllisestikin hyvin samanlainen, miksi pitäisi vaihtaa?
    2) Harva kaveripiiristä erottaa Festinan ja Bretilingin toisistaan. Ja vaikka erottaisivatkin, haluanko pröystäillä ihmisille paremmuuttani kalliilla kellolla?
    3) Uskaltaako näin kallista kelloa käyttää normaalissa arjessa kolhujen ja hukkaamisen vaaniessa joka kulman takana.

    Mutta, täytynee myös yrittää hillitä ostohimot toistaiseksi ja tarkistella asiaa muutaman vuoden päästä. Mikäli säästöt karttuvat nykyistä tahtia niin ehkäpä ostohimot voisi päästää valloilleen muutaman vuoden päästä 30v lahjan muodossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse voisin tähdätä sinne nelikymppisille tuon lahjan kanssa =D

      Poista
  8. Anonyymi24.8.16

    Itselläni on Seamaster ranteessa, enkä ole katunut. Ei kaikkia hankintoja ole tarpeen perustellakaan järjellä, joissakin voi käyttää myös tunnetta. Vahinkoja varten on vakuutukset. Ei tätä sijoituksena voi pitää, mutta kyllähän arvokello arvonsa pitää kohtuullisen hyvin verrattuna esimerkiksi ajoneuvoihin tai elektroniikkaan.

    Se tietenkin kysyy itsetuntemusta, että tietää, miltä ostos tuntuu esimerkiksi parin kuukauden päästä. Itse olen hyvin säästäväinen ja sijoituksiin menee se 1000 € kuussa, mutta tiettyjä asioita olen suonut itsellenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sulla kvartsi vai automaatti malli? Kvartsi malli ei vaatisi huoltoa pahemmin...

      Poista
    2. Automaatti, ref. nro 2220.80. Makuasioita tietenkin, mutta mielestäni tällaisessa kellossa kuuluu olla ehdottomasti mekaaninen koneisto :)

      Poista
    3. Itseäni pelottaa automaatissa juuri tuo huollon hinta. Onko se tosiaan 500€ viiden vuoden välein?

      Poista
  9. Sitä luokkaa, tosin joidenkin lähteiden mukaan Omegan Co-Axial-koneistoilla voisi huoltoväli venyä 5-10 vuoteen.

    Halvemmalla pääsee kun ostaa hyväkuntoisen/juuri huolletun käytetyn. Näiden markkinat ovat Suomessa olleet kasvussa viime vuosina. Yllättävän paljon on myynnissä täysin uudenveroisia arvokelloja, joissa saattaa osassa olla jopa muovit päällä. Toinen vaihtoehto on esim. 5-vuotias juuri huollettu yksilö. Hyviä paikkoja aloittaa ovat esim:

    http://www.sepanviisari.fi/
    http://kellokonttori.fi/
    http://kellofoorumi.com/index.php?board=8.0

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.