2.4.2014

Osakesalkun päivitys - Huhtikuu 2014



Taas on aika päivittää riippumattomuussalkkua. On mukavaa nähdä miten taloudellinen riippumattomuus tulee koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi. Tietysti edistyminen tuntuu välillä myös hitaalta, mutta pääasia on nähdä miten osinkovirta kasvaa koko ajan.

Maaliskuussa tuli ostettua taas montaa eri yhtiötä. Tällä kertaa en jaksa laskea kuinka paljon käytin ostoihin rahaa koska se että myin vahingossa kaikki IB.llä olevat osakkeeni sekoitti vähän laskelmia. Osinkoja pitäisi tulla maaliskuun ostojen ansiosta $237 lisää vuodessa. Aika huimaa kasvua tuolla saralla!

Osakkeideni arvo on tällä hetkellä $29963, 20,6% enemmän kuin viime kuussa. Arvonnousu johtuu lähinnä siitä että olen elänyt säästeliäästi ja saanut hyvin rahaa osakeostoihin. Olen tienannut tavallista enemmän ja sijoittanut ne rahat osakkeisiin. Olen myös ottanut sijoituslainaa IB:ltä, saldo tällä hetkellä $675.87

Olen tällä hetkellä sijoittanut 45 eri yritykseen. Tavoitteenani on päästä omistamaan ainakin 40 eri yritystä. Tavoite on nyt saavutettu, mutta miksi pysähtyä vielä tähän? Kyllä sitä ostettettavaa aina riittää...

Oliko sinulla hedelmällinen sijoituskuukausi?

Kuva: ddpavumba/FreeDigitalPhotos.net

4 kommenttia:

  1. Ostettavaa varmasti riittää, mutta järkevyydestä voi olla montaa mieltä. Tuottojen kannalta suosittelisin sinulle kyllä indeksirahastoja, koska et millään ehdi seurata kaikkia yrityksiäsi tai tehdä niistä analyyseja. Salkkusi näyttää kasvavan kuitenkin sitä vauhtia ettei sinulla varmasti tule olemaan ongelmia rahojesi suhteen tulevaisuudessa, joten tee niin kuin parhaaksi näet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, kiitos kommenteista. Olen vähän sellainen tyyppi että tykkään ostella paljon ja liikoja analysoimatta. Osakkeita on mielestäni kivempi omistaa kun tylsiä rahosta. Pitäähän elämässä olla myös hauskuutta mukana!

      Poista
  2. Anonyymi2.4.14

    Moi

    Kiitokset hyvästä blogista! Jatka hyvää duunia!
    Mikä on muuten sijoituslainan korko IB:llä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitoksia, jatketaan samaan malliin =)

      Tällä hetkellä korko on 1,56%

      https://www.interactivebrokers.com/en/index.php?f=interest&p=schedule2

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.