1.1.2019

Vertaislainasijoitusten tilanne


Vertaislainoihin on tullut nyt sijoitettua yli vuoden verran. Erilaisia palveluita on tullut matkan varrella kokeiltua jonnin verran ja nyt onkin hyvä koota yhteen kokeilun tulos ja miten aion jatkaa tästä eteen päin.

*TÄRKEÄ PÄIVITYS 22.1.2020: Envestion sivut ovat alhaalla eikä kukaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. En aio sijoittaa enää senttiäkään tähän.

Vertaislainauksiin olen miettinyt sijoittavani maksimissaan 5% salkustani, mutta nyt olen vähän vähentänyt sijoituksia näihin lähiaikoina ja jopa nostanut pääomaa ulos. Tämä johtuu pitkälti siitä, että olen tarvinnut rahaa elämiseen ja osakeostoihin. Tuotto on kyllä ollut ihmeen hyvää tähän asti, ei siinä mitään. Tässä mietteitä käyttämistäni palveluista:

Mintos

 

Mintoksessa minulla on enää sijoitettuna alle 500€. Yhdessä vaiheessa korot omilla autoinvest filttereilläni tippuivat jo 10% joten aloin siirtää rahoja pois Mintoksesta. Nyt kuitenkin autoinvest löytää taas 14% lainoja. Tarkistettuani lainantarjoajan (Varks) explorep2p arvostelusta mietin kuitenkin vielä hetken kannattaako rahojaan Armeniaan lainata. En kuitenkaan miettinyt kauaa sillä tuolla on niin pieni summa kiinni enää ja 14% on kuitenkin ihan hyvä korvaus riskistä.

Tällä erää pitäydyn kuitenkin korkojen uudelleensijoittamisessa. Vertaislainauksen markkinajohtajalla on kyllä lainantarjoajia joka makuun, se täytyy myöntää.

Envestio


Envestiossa minulla on tällä hetkellä sijoitettuna noin 1400€. Yrityslainoissa on ollut korkotaso 21% luokkaa. Korot on maksettu ihan mallikkaasti takaisin, mutta vielä ei ole yhdenkään lainani laina-aika erääntynyt joten minulla ei ole vielä kokemusta pääoman takaisinmaksusta, se kun maksetaan köntsänä laina-ajan päätteeksi.

Kohtahan sen näkee, että tuleeko rahat takaisin ensi viikolla erääntyy nimittäin ensimmäinen lainani. 200€ pitäisi tulla takaisin pääomaa. En ole sijoittamassa tuohonkaan nyt tällä erää lisää rahaa, osakemarkkinoilta saattaa jo löytyä jotain mielenkiintoista ostettavaa kun alkaa hiukan tutkimaan. Haluaisin sijoittaa lainan korot takaisin uusiin lainoihin, mutta nyt joulukuussa uusia sijoituskohteita ei pahemmin ole alustalle eksynyt.

Fast Invest


Tällä hetkellä Fast Invest ei paljasta lainaoperaattoreitaan kuten muut palvelut, mutta tähän on tulossa muutos. Tämän luin jostain johtajan haastattelusta. Se olisi ihan hyvä homma niin läpinäkyvyys lisääntyisi. Hyvää palvelussa on 15% korot ja huonoa aivan naurettavat raportit. Ihmeen kauan kestää rapsat korjata vaikka olen useasti laittanut palautetta asiasta. Tällä hetkellä tuolla on lähes 2000€ sijoitettuna, lisätä en aio vaan uudelleensijoitan vain korot.

Bulkestate


Bulkestate skokeilin laittaa vain 200€ testisijoituksen nähdäkseni pidänkö tällaisista kiinteistölaina sijoituksista. En pitänyt sillä tuolla sai koron ja pääoman takaisin vasta lainan erääntyessä. Pidän enemmän palveluista joissa korko maksetaan kuukausittain ja sitten voin itse päättää sijoitanko korot eteenpäin vai käytänkö ne johonkin kulutukseen. Tällä hetkellä Bulkestatessa on sijoitettuna 0€ rahojani.

PeerBerry


Ei tässä palvelussa nyt sinäänsä mitään isoa yksittäistä vikaa ollut, mutta PeerBerry tarjosi silloin kun lopetin sinne sijoittamisen vain 11% lainoja, ja muut palvelut tarjosivat enemmän. Nyt tosin taitaa olla tarjolla myös 12% lainoja. Jotenka oli helppo päättää mistä ottaa rahaa osakkeiden ostoa varten. Siksipä täällä onkin nyt tasan 0€ sijoitettuna.

Yhteenveto


Tämänhetkisen talouden tilanteessa vertaislainapalvelut ovat tarjonneet yllättävän hyvää tuottoa. Toisaalta, taantumassa en aio näiden kyydissä enää olla. Osingonkasvattajayritykset tuntuvat hiukkasen turvallisemmalta sijoitukselta siinä vaiheessa. Ja ovathan ne enemmän minun juttuni kuin tällaiset epävarmat sijoitukset :D


Tämä kirjoitus sisältää affiliate linkkejä. Jos tilaat tavaraa tai palveluita niiden kautta niin saan siitä palkkioksi pienen komission. Tämä ei kuitenkaan maksa sinulle mitään ylimääräistä. En anna sijoitusneuvontaa enkä ole vastuussa sijoitustesi voitoista tai tappioista. Teet sijoituspäätöksesi täysin omalla riskilläsi. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä jotka pitää ottaa huomioon sijoituspäätöksen tehdessään. En vastaa myöskään sivujeni kautta tilaamiesi tuotteiden tai palveluiden laadusta. En ole vastuussa kolmansien osapuolien aiheuttamista vahingoista.

6 kommenttia:

  1. Jännä nähdä miten käy kun tulee taantuma. Ihan puhdas arvaus omalta osaltani on että sijoittajan tappiot kasvavat. Tosin asiat harvoin toimivat niin mustavalkoisesti.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi3.1.19

    Oletko tutustunut kehittyviin korkomarkkinoihin? Sieltä löytyisi sekä kovista valuutoista, että paikallisista valuutoista rahastoja sekä ETF:iä. Saisikohan niillä hyvää hajautusta, jos läntiset pörssit tuntuvat kalliilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos vinkistä. Missä näihin voisi tutustua lisää?

      Poista
  3. Anonyymi5.1.19

    Esim.

    https://www.blackrock.com/fi/yksityinen-sijoittaja/tuotteet/251724/ishares-emerging-markets-local-government-bond-ucits-etf

    https://www.blackrock.com/fi/yksityinen-sijoittaja/tuotteet/251824/ishares-jp-morgan-emerging-markets-bond-ucits-etf

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.