1.5.2017

Hintoja vertailemalla selvää säästöä


Mun mielestä yksi helpoimmista tavoista säästää on vertailla hintoja. Nykyään se onkin mukavan helppoa eikä tarvitse enää juosta monessa eri paikassa tuulispäänä vertailemassa. Kaikki onnistuu helposti netin kautta ihan kotisohvalta käsin. Nyt esittelen muutaman eri sivuston jossa hintavertailu onnistuu:

Sähkö on asia jota ilman on aika vaikeaa pärjätä. Sähkönsiirtohintaan ei voi vaikuttaa, mutta sitten taas sähkönmyynti kannattaa kilpailuttaa. Tähän käy hyvin Sähkömittari -palvelu jolla hintoja on helppo vertailla.

Autovakuutuksen kilpailuttaminen onnistuu Kilpailuttaja -verkkopalvelun kautta. Me otimme autovakuutuksen lopulta POP-vakuutuksesta. Harmi kun on vielä niin vähän bonareita niin vakuutus tulee aika kalliiksi.

Matkustaminen on minun mielestäni yksi parhaita tapoja käyttää rahaa, kerran pari vuodessa haluan päästä Suomen ulkopuolelle haistelemaan uusia tuulia. Trivagon kautta olen monesti löytänyt halvimmat hotlat matkakohteisiin. Vertailu kannattaa siis tässäkin asiassa!

Jos aion hankkia jotain uutta, esimerkiksi elektroniikkaa niin ensin vertailen hintoja Hintaoppaasta. Tällä hetkellä houkuttelisi uusi töllötin, mutta toistaiseksi olen pärjännyt ihan hyvin tällä vanhallakin. Mutta se ei tietenkään estä erilaisten mallien ja hintojen vertailua aika ajoin :D

Jos taasen tarvitsee lainaa niin niitä voi vertailla Talouteen -sivustolla.

Tottahan toki myös kulutuksen vähentäminen on hyvä keino säästää, mutta jos on tehnyt jo päätöksen hankkia joku tavara tai palvelu niin se kannattaa ehdottomasti ostaa kaikkein halvimmasta paikasta.