Tiimalasi hupenee meillä jokaisella. Elämäni ensimmäisinä 30-vuotena en miettinyt aikaa oikeastaan yhtään. Elin vähän sellaista sit kun -elämää. Toivoin että joku vaihe elämästäni menisi mahdollisimman nopeasti ohi että seuraava voisi jo alkaa. Esimerkkinä voisin mainita opiskelun, työharjoittelun, työttömyyden, määräaikaisen työn... Odotin aina että seuraava vaihe elämästäni voisi alkaa. Kun olin saavuttanut jonkin vaiheen niin aloin jo miettimään heti seuraavaa. Nauttiminen nykytilasta jäi tyystin pois.
En tiedä onko tämä vain omaa kuvitelmaani mutta tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee niin sitä nopeammin aika kuluu. Nuorempana oli useasti tylsyyden tunne ja aika tuntui matelevan. Nyt taas tuntuu ettei aika riitä oikein mihinkään vaikka en tekisi mitään erikoista. Kokonainen vuosi tuntuu muutaman kuukauden mittaiselta. Kun ajattelen esimerkiksi tammikuuta 2016 niin tuntuu että sehän oli vasta muutama kuukausi sitten. Viime kuu tuntuu olevan pari päivää sitten. Näin yhtä kaveria yli kuukausi sitten ja minä muistelin että näin häntä vasta viime viikolla.
Mikään ei tunnu auttavan ajan kulumiseen. Tuntuu ettei prosessia pysty hidastamaan millään. Olen kokeillut pariakin eri keinoa mutta ne eivät ole tehonneet. Yksi tapa mitä olen kokeillut on ollut että olen hankkinut viikolle paljon ohjelmaa. Maanantaina näen kaveria pubissa töiden jälkeen, tiistaina kokkailen pitkän kaavan mukaan, keskiviikkona harrastan liikuntaa yms. Viikonloppu tuntuu tulevan silti liian nopeasti ja sitten se onkin pian jo ohi. Tämä viikonloppu on tosi hyvä esimerkki: tätä kirjoittaessa on sunnuntai ja minusta tuntuu että äsken oli perjantai ja ilakoin vielä viikonlopun alkamista.
Olen myös testannut ajan hidastamiseen hiukan toisenlaista tapaa: olen yrittänyt olla tekemättä mitään erikoista. Olen yrittänyt lukea vaikka jotain mielenkiintoista kirjaa tai käyttää koko viikonlopun siihen että katselen erilaisia tv-sarjoja. Tämäkään ei ole toiminut vaan aika on kulunut tasaisen tappavaan ja nopeaan tahtiinsa.
Seuraavaksi voisi pohtia että miksi edes mietin ajan kulumista näin innokkaasti? Odotanko taas malttamattomana elämäni seuraavaa vaihetta (mikä se sitten ikinä tulee olemaankaan) vai onko minulla vain tämä kuuluisa kolmenkympin kriisi. Investigation continues :)
Oletko sinä huomannut että aika kuluu nopeammin kuin ennen ja miten aiot taistella sitä vastaan?
Olen huomannut saman. Viikot menevät tosi nopeasti jos joka päivälle/illalle on tekemistä. Saman huomaa työpaikalla. Jos tekee kokoajan jotain, päivä menee nopeasti. Mutta auta armias, jos joudut istumaan parit turhat palaverit niin johan kellon viisarit hidastuu.
VastaaPoistaLiekö vanhempana koettu vuosi aina vaan lyhyemmältä koska elettyyn aikaan nähden yksi vuosi on pienempi siivu. 10 vuotiaalle yksi vuosi 10% elämästään. Taas 30 vuotiaalle enää 3.3%
Tuossa ajatuksessa voisi olla itua. Eli 40 vuotiaana kaikki tuntuu taas paljon nopeammalta..
Poista"Tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee niin sitä nopeammin aika kuluu."
VastaaPoistaNo joo, todellakin, sama fiilis!
Mulla ei kyllä ollut parisen vuotta sitten mitään kolmenkympin kriisiä, mutta luulen sen johtuvan siitä, kun mulla oli todella pahat identiteetti- ja elämänkriisit sitä ennen; puhkesi joskus parikymppisenä ja loppui vasta yli kaksvitosena. Siinä samassa muita mörköjä puidessa tuli varmaan tulevat ikäkriisitkin käsiteltyä. :D No ehkä mulle iskee sitten neljänkympin kriisi, tai viimeistään viidenkympin!
Mutta siis joo, aika kuluu nopeasti, kiihtyen. Oma selviytymiskeinoni tähän on kyllä hidastaminen. Nimittäin näin työttömänäkin ollessa mun ajallani on ollut taipumus täyttyä kaikista kivoista projekteista, ja olen välillä tietoisesti koittanut vähän pysähtyä. Ettei koko päivä kuluisi yhdessä hurauksessa siirtymällä toisesta harrastuksesta toiseen, vaan että pystyisi jotenkin välillä vain olla tekemättä mitään ja havahtua siihen, miten elän just nyt tässä hetkessä.
Seuraavaan elämänvaiheeseen siirtymisen odottelua mulla oli tuolla menneisyydessä liikaakin. Silloin tosin sain voimaa siitä, että toivoin ja uskoin, että tulevaisuudessa on paremmin, ja sain myöhemmin huomata, että tulevaisuudessa tosiaan oli paremmin. Elin sitku-elämää ja onneksi saavutin nyt-elämän. Koitan edelleen iloita siitä, että elämä on juuri nyt tässä hetkessä hyvää. Mutta jos se ei olisi hyvää, varmaankin olisin jälleen jonkinlaisessa odotustilassa.
Jos kolmekymppisenä aika juoksee näin nopeasti niin viisikymppisenä se menee jo tuhatta ja sataa :D
PoistaKyllä! Itse elän vielä tuota alle 3-kymppisen sit ku -elämää, eniten tällä hetkellä odotan sitä että pääsen ostamaan asunnon ja "omaan kotiin". Eilen kun sain viikonloppusiivouksen tehtyä, katselin ympärilleni nykyisessä vuokra-asunnossa että on tää kyllä tosi kiva kämppä, miksi mulla oikeastaan on kiire pois?
VastaaPoistaPs. Jos tuntui että tää viikonloppu meni jotenkin taas nopeammin kuin edellinen, niin ei se ihan kaukaa haettua ole koska kellon siirto ;D
Toivotaan ettei sulle käy samalla lailla ku mulle, sit ku on kämppä nii haluut taas jotai uutta =D
PoistaTuo ajan kulumisen kiihtyminenhän pitää aivan täysin paikkansa. Muistan kuinka hitaasti aika kului vielä koulunpenkillä, armeijasta puhumattakaan (luulin ettei se vuosi lopu ikinä), mutta heti vakituiseen työhön mennessä vuodet alkoivat hujahdella ohi koko ajan kiihtyvällä tahdilla.
VastaaPoistaJos haluat, että aika kuluisi hitaammin, ainoa keino taitaa olla ei minkään tekeminen. Tai jonottaminen johonkin/jonkin odottaminen, jotka kuuluvat aika pitkälti ei minkään tekeminen-kategoriaan. Erityisesti mainitsemasi sarjojen katsominen on petollinen tapa kuluttaa tuntikausia hetkessä.
Olen itse kolmenkympin lähestyessä hieman alkanut 'murehtimaan' sitä, kun elämä kuluu niin nopeasti ohi, mutta olen koittanut tottua ajatukseen ja pohtinut, että paras keino taistella vastaan lienee elää mahdollisimman terveellisesti ja pyrkiä elämään vähintään 100-vuotiaaksi. Ei haittaa, jos vuosikymmenet kuluu nopeasti, mikäli niitä on vielä useita jäljellä. =)
Hmm tuo tapa pitää vielä testata :D Pahimpaan ruuhka-aikaan kun jonottaa pankissa niin varmasti aika tuntuu pysähtyvän.
PoistaKolmenkympinkriisissä ei ole vielä mitään pahaa. Huolestu todenteolla vasta, kun viidenkympin kriisi lähestyy. Siitä ei kaikki selviä hengissäkään.
VastaaPoistaSitä odotellessa voit kuunnella vaikka tätä.
Oli perhettä tai ei niin ruuhkavuodet tarjoaa elämälle valtavasti sisältöä ja mahdolliuuksia ja siksi aikakin tuntuu kuluvan nopeasti. Eiköhän se sitten eläkkeellä hidastu, jos oikein onnistuu masentumaan ja syrjäytymään. Kiikkustuolissa voi kuunnella seinäkellon tikitystä. Lapsista ja lastenlapsista kuulee kaksi kertaa vuodessa.
;) Arvaa paljonko täytän ihan kohta? Vinkki: Mun elämässä ei ole muita kun maanantai ja perjantai. Kaikki muu vilistää siinä välissä niin nopsaa, ettei huomata ehdi.
Kolkyt vuotta, eikä suotta :D
PoistaHeh, älkää olko huolissanne. Tuosa kohtaa elämää aika kuluu vielä hitaasti. Oottakaa, kunhan pääsette mun lukemiin - siis viidenkymmenen ja kirkkomaan väliin... - sitten se vasta kuluukin nopeaan!!! :)
VastaaPoistaHeh, mutta kun eletään tässä hetkessä niin ei voi vielä käsittääkään miten ajan vauhti tulee nopeutumaan tulevaisuudessa, tämäkin tuntuu jo niin nopsalta =)
PoistaTänä viikonloppuna on yksi tunti vähemmän kuin muina viikonlopuina, joten ei ihme, että se tuntuu lyhyeltä.
VastaaPoistaMutta myönnetään, olen minäkin saman ilmiön huomannut muutenkin. Opettajan kesälomathan ovat (ainakin tämän ikäiselle) tunnetusti aivan liian lyhyitä, joten olen ajatellut muutaman vuoden sisällä ottaa palkatonta virkavapaata vuodeksi, niin se vapaa ehkä tuntuu kunnon kesäloman pituiselta. Sitten varmaan kestääkin muutaman vuoden, ennen kuin ehtii alkaa kaivata uutta kunnollisen pituista lomaa...
Opettajien kesäloma kelpaisi kyllä itsellekin, siinä olisi jo aikaa patsastellakin =)
PoistaAjan kulumisen hitautta kaipaan lapsuudesta. Silloin oli oikeasti joskus TYLSÄÄ, ja silti oli aikaa lukea vaikka kaikki kirjaston kirjat. Mä koen myös niin, että siitä lähtien kun muutin pois lapsuudenkodista, olen ollut jatkuvassa stressissä. Kun vastaa itselleen taloudellisesti ja on muutenkin kaikesta vastuussa, kyllähän siinä on pieni paine koko ajan vs. lapsuus. Nyt tänä vuonna tulee 28 v täyteen ja biologinen kriisi alkaa olla ovella. Tai siis, että mistä sen tietää haluaako lapsia vai ei, ja milloin niitä viimeistään on alettava yrittämään jos haluaa?
VastaaPoistaEi kai sitä kannata kiirehtiä, kai sitä nykyää nelikymppiseks on aikaa? :D
PoistaItse asiassa ei välttämättä ole.. mutta turha stressata :)
PoistaNii, eihä sitä ikin tiiä etukäteen =)
PoistaRuuhkavuodet todellakin vain vyöryy ylitse! Viime viikolla jopa heräsin taas siihen, että nyt on paahdettu kaikenmaailman projektien ja ihmissuhteiden perässä niin, ettei ole tätä omaa elämäänsä ehtinyt ihastelemaan. Eilen kävin miehen kanssa syömässä ja ravintolan ikkunasta näin keski-ikäisen pariskunnan nousevan autostaan mukanaan teini-ikäinen poika - ja tajusin, että jos nämä vuodet menee näin nopeasti niin kohta me voimme olla tuo pariskunta :'( Ja aivan kuten 18 vuotiaana tuntui että elämä on ohi kolmekymppisenä (joka itsellänikin ensi vuonna kolkuttelee) niin eilen tunsin, että mitä voi olla enää viisikymppisenä? Onneksi en ole enää 18 ja naivii, vaan vähän olen oppinut, että ehkä se elämä saattaa olla silloin jopa paljon parempaa kuin nyt! Tuleeko sulle ikinä saavutuskriisejä? Sitä, kun ihmiset miettivät saavutettuja ja saavuttamatta jääneitä asioita :)
VastaaPoistaSaavuskriisiä ei ole ikinä tullut mutta se johtuu vain siitä etten ole tehnyt mitään tiettyjä tavoitteita itselleni. Jos nyt unohtaa sen tavoitteen että joskus pitäisi pärjätä vain sijoituksilla...
PoistaNäin kaksivitosena olen huomannut saman ja mielestäni syy tähän on juuri tuo jälkiviisaan mainitsema prosenttijuttu. On sinänsä luonnollista, että tuntuu, että aika kuluu nopeammin, kun sitä on enemmän takana. Tällöin elämään ns. "turtuu", vaikka se karu sanavalinta onkin :D Itse huomasin efektin kuitenkin vasta kun menin työelämään 20-vuotiaana.
VastaaPoistaPäivät menevät huomattavasti nopeammin kun tekee 8 tuntia päivästä jotain, mihin keskittyy koko ajan. Ja kyllähä se reaalisesti syö matkoineen kaikkineen selkeästi yli puolet päivästä. Uskon, että vauhti kiihtyy koko ajan vanhetessa, mutta työt aiheuttavat nopeuden tunnetta myös.
Ennen töitä tuntui että aikaa riitti vaikka kuinka ja paljon. Pystyi katsomaan teeveestä helposti muutaman tunnin Snooker ottelun. Nykyään ei ole aikaa tuollaiseen :D
PoistaPienen muksun kanssa se aika tuntuukin menevän vauhdilla, eikä itse pysy perässä. Mulla 30-kympinkriisi iski niin että rupesin sijoittamaan, parempi myöhään kuin milloinkaan. Tuohon "vauhtisokeuteen" suosittelen pieniä läsnäoloharjoituksia jokaiseen päivään, ja antaisin "päivät menee vauhdilla ajatusten" olla vain niitä ajatuksia, ne tulee ja menee. Pieni pysähtyminen ja sen hetken nautiskelua. Aika menee edelleen samalla vauhdilla kuin eilenkin :)
VastaaPoistaPitää muistaa välillä pysähtyä ja nauttia hetkestä, oikeassa olet :)
PoistaTervetuloa kerhoon! Itse täytin myös 30 vuotta maaliskuussa. Mutta toisin kuin ehkä monet muut, kriiseilin edellisen vuoden sitä, kuinka olen jo "saavuttanut" kaiken aiemmin normina pidetyn elämän. Eli siis ammatin, vakituisen työn, avioliiton, kaksi lasta (tyttö ja poika), omakotitalon, koiran ja kaksi autoa. :) aika kuluu nykyään todella nopeasti, mutta kriiseilyn jälkeen ja the-päivän ohitettuani olo on oikein hyvä! Oikeastaan jo odotan, mitä seuraava vuosikymmen pitää sisällään! Onnea myös sinulle!
VastaaPoistaItselläni ei ole oikein mitään tavoitteita eli ei tarvitse kriiseillä siitä että olisi jo saavuttanut kaiken :D
PoistaKiitos!
Luen parhaillaan kirjaa jossa tuota asiaa käsitellään. Kirjassa kerrotaan nykypäivästä ja sen ajankäytöstä varsin mielenkiintoisesti sekä tarkastikin. Kirja on kuitenkin kirjoitettu vuonna 1972. Kirjassaan Alvin Tofler (Hätkähdyttävä tulevaisuus) ennustaa tulevaisuutta ja miten ihmiset siellä toimivat tai haluavat toimia. Kirja avaa ajatuksia miksi me toimimme niinkuin nykyään toimitaan ja miten ajankäyttö vaikuttaa meihin.
VastaaPoistaVaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta.
PoistaAloituksesta tuli mieleen, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee sitä tietoisemmaksi omasta kuolevaisuudestaan tulee. Odotetaan eläkkeelle pääsyä tai lasten lähtemistä kotoa, jotta voidaan toteuttaa itseä. Sitteku.
VastaaPoistaMutta uskoisin, että tuo olo tulee siitä, että ei olla ihan sinut itsensä kanssa ja tätä harvemmin osataan huomata kunnes jokin kriisi iskee. Elämän tavoitteita ei kannata kannata liiaksi hakata kiveen, koska varsinkin pitkien odotusaikojen kanssa saattaa tulla ongelmaksi se siinä välissä oleva aika. Siinä välissäkin tulee elää.
Terapia auttaa pahimmassa tilanteessa, mutta jo ennen sitä voi lukea alan kirjallisuutta esim. Tommy Hellstenillä on kohtuullisen helppolukuista materiaalia.
Tsemppiä Osinkokuningas, sinulla on todennäköisesti vielä monia hienoja vuosia edessä. Älä stressaa aikaa ja odota, vaan ala etsimään itseäsi nyt.
Warren Buffetin sanoin "Don't sleepwalk through life!"
Kyllä, aikaa on vielä paljon jäljellä! Ei kannata stressata sen kulumista :)
PoistaVoin kertoa, että näin nelikymppisenä vuodet vierii vielä nopeammin. Valitettavasti.
VastaaPoistaHeh, ainakin on jotain mitä odottaa tulevaisuudelta :D
PoistaLuin joskus lehdestä jonkun asiantuntijan kommentin asiasta, ja hänen mielestään aika kuluu lapsena hitaasti sen vuoksi, että silloin elämässä on niin paljon uusia virikkeitä. Käytännössä kaikki on uutta ja ihmeellistä, joka sitten ärsyttää aivoja niin, että aika menee hitaasti. Eli aikaa voi hidastaa aikuisenakin niin, että tekee uusia asioita mahdollisimman usein. Tämän teorian mukaan pelkkä laiskottelu siis vain kiihdyttää ajan kulumista.
VastaaPoistaTuo aikaisempien kommentoijien mainitsema ajan suhteellinen kesto jo elettyyn elämään vaikuttaa varmasti myös eli tuskinpa lapsuuden 10-vuotta kestäviin kesälomiin on enää pääsyä. :D
Itselläni aika tuntui menevän aiemmin paljon nopeammin, mutta nyt kun olen tehnyt niin paljon täysin uusia asioita ja poistunut jatkuvasti mukavuusalueeltani, niin ainakin tuntuisi, että aika olisi mennyt oikeasti hitaammin. Täytin pari kuukautta sitten 30, että olemme ilmeisesti samaa ikäluokkaa.
Uusia asioita siis? Pitääpä pistää mietintään.
PoistaSama huomio tehty täälläkin. Tosin vuoden-kaksi myöhässä, nyt kun pyörähti 32 mittariin ja puskee samaan aikaan sata asiaa niskaan stressitasojen noustessa niin tuntuu ettei mihinkään ehdi paneutumaan sataprosenttisella huomiolla ennen kuin päivä toisensa perään on jo kulunut ja viikotkin pakenevat alta kiihtyvää tahtia :D
VastaaPoistaEi kai sille mitään sitten voi. Pitää vaan oppia nauttimaan tästä vauhdikkaasta ajasta :D
Poista